perustamis-ja alkuvuodet: 1947-1963edit
Baath-puolueen ja epäsuorasti Syyrian alueosaston perustivat 7. huhtikuuta 1947 Michel Aflaq (kristitty), Salah al-Din al-Bitar (sunnimuslimi) ja Zaki al-Arsuzi (Alawiitti). Kongressin mukaan puolue oli ”nationalistinen, populistinen, sosialistinen ja vallankumouksellinen” ja uskoi ”arabimaan yhtenäisyyteen ja vapauteen kotimaassaan.”Puolue vastusti luokkakonfliktin teoriaa, mutta kannatti suurteollisuuden kansallistamista, työläisten järjestäytymistä, maareformia sekä kannatti jossain määrin yksityistä perintöä ja yksityisomistusoikeutta. Puolue yhdistyi Akram al-Hawranin johtaman arabisosialistisen puolueen (ASP) kanssa ja perusti Adib Shishaklin valtaannousun jälkeen Libanoniin arabisosialistisen Baath-puolueen. Useimmat ASP: n jäsenet eivät pitäneet kiinni fuusiosta ja pysyivät George Alanin mukaan ”intohimoisen uskollisina Hawranin persoonalle.”Fuusio oli heikko, ja suuri osa ASP: n alkuperäisestä infrastruktuurista säilyi ehjänä. Vuonna 1955 puolue päätti tukea Nasseria ja hänen pan-arabialaisena pitämäänsä politiikkaa.
Syyrian politiikka sai dramaattisen käänteen vuonna 1954, kun Adib al-Shishaklin sotilashallitus syöstiin vallasta ja demokraattinen järjestelmä palautettiin. Baath, joka on nyt suuri ja suosittu järjestö, voitti samana vuonna pidetyissä Syyrian vaaleissa 22 142 parlamenttipaikasta ja nousi parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Älymystö tuki Baath-puoluetta sen egyptiläismyönteisen ja imperialismin vastaisen asenteen sekä yhteiskunnallisten uudistusten tukemisen vuoksi.
Syyrian sosialistisen Nationalistipuolueen (SSNP) jäsenen suorittama Baath-eversti Adnan al-Malkin salamurha huhtikuussa 1955 antoi Baath-puolueelle ja sen liittolaisille mahdollisuuden aloittaa tehoisku ja eliminoida näin yksi kilpailija. Vuonna 1957 Baath-puolue liittoutui Syyrian kommunistisen puolueen (SCP) kanssa heikentääkseen Syyrian konservatiivisten puolueiden valtaa. Saman vuoden lopulla SCP heikensi Baath-puoluetta siinä määrin, että joulukuussa Baath-puolue laati lakialoitteen, jossa vaadittiin liittoa Egyptin kanssa. Egyptin ja Syyrian liitto eteni ja syntyi Yhdistynyt arabitasavalta (UAR), ja Baath-puolue kiellettiin UAR: ssa, koska Nasser suhtautui vihamielisesti muihin puolueisiin kuin omaan puolueeseensa. Baath-puolueen johto hajotti puolueen vuonna 1958 peläten, että laillistaminen tiettyjä puolueita vastaan vahingoittaisi SCP: tä enemmän kuin Baath-puoluetta. Sotilasvallankaappaus Damaskoksessa vuonna 1961 lopetti UAR: n toiminnan. Kuusitoista merkittävää poliitikkoa, mukaan lukien al-Hawrani ja Salah al-Din al-Bitar – jotka myöhemmin peruivat allekirjoituksensa, allekirjoittivat vallankaappausta tukevan lausunnon. Baathistit saivat useita paikkoja vuoden 1961 parlamenttivaaleissa.
vuoden 1963 vallankaappaus
separatistihallinnon kaatamista helmikuussa 1963 valmistellut sotilasryhmä koostui itsenäisistä Nasserilaisista ja muista unionisteista, muun muassa Ba ’ thi-upseereista. Ba ’ than valtaannousu oli vallankaappauksessa avustanut poliittinen enemmistöjoukko; ilman poliittista enemmistöä vallankaappaus olisi jäänyt sotilasvallankaappaukseksi . Ziyad al-Hariri hallitsi Israelin rintamalle sijoitettuja suuria joukkoja Damaskoksen lähistöllä, Muhammad as-Sufi komensi avainprikaatin asemia Homsissa ja Ghassan Haddad, yksi Haririn itsenäisistä kumppaneista, komensi Aavikkojoukkoja. Maaliskuun alussa päätettiin, että vallankaappaus toteutetaan maaliskuun yhdeksäntenä päivänä. Mutta maaliskuun viidentenä useat upseerit halusivat viivyttää vallankaappausta siinä toivossa, että se järjestäisi verettömän vallankaappauksen . Oletettiin, että Nasserilaiset valmistelivat omaa vallankaappaustaan, joka käytännössä perui viivytyksen. Vallankaappaus alkoi yöllä ja maaliskuun kahdeksannen päivän aamuna oli selvää, että Syyriassa oli alkanut uusi poliittinen aikakausi.
valtapuolue: 1963 eteenpäin
UAR: sta eroaminen oli puolueelle kriisiaikaa; useat ryhmät, mukaan lukien Hawrani, jättivät Baath-puolueen. Vuonna 1962 Aflaq kutsui koolle kongressin, joka perusti Syyrian alueosaston uudelleen. Alkuperäisen Baath-puolueen kahtiajako Michel Aflaqin johtaman kansallisen johdon ja Syyrian Aluehaaran” regionalistien ” välillä johtui UAR: n hajoamisesta. Aflaq oli pyrkinyt hallitsemaan alueellisia elementtejä – sekavaa ryhmittymää, jota johtivat Fa ’ iz al-Jasim, Yusuf Zuayyin, Munir al-Abdallah ja Ibrahim Makhus. Aflaq säilytti enemmistön tuen ei-Syyrian kansallisen komentajan jäsenistä (tuolloin 13.
Baath-puolueen Irakin alueosaston johtaman helmikuun 1963 vallankaappauksen onnistuttua Irakissa sotilaskomitea kokoontui hätäisesti suunnittelemaan vallankaappausta Nazim al-Kudsin presidenttikautta vastaan. Vallankaappaus-jota kutsuttiin maaliskuun 8. päivän vallankumoukseksi-onnistui ja Syyriaan asetettiin Baathistinen hallitus. Juonittelijoiden ensimmäinen käsky oli perustaa Vallankumousjohdon kansallinen neuvosto (NCRC), joka koostui kokonaan Baathisteista ja Nasseristeista ja jota valvoivat siviilien sijaan sotilashenkilöt. Ensimmäisinä valtavuosinaan Syyrian Aluehaara koki kuitenkin sisäisen valtataistelun perinteisten baathistien, radikaalien sosialistien ja sotilaskomitean jäsenten välillä. Baath-hallinnon ensimmäinen kausi päättyi Syyrian vuoden 1966 vallankaappaukseen, joka syrjäytti Aflaqin ja Bitarin johtamat perinteiset baathistit ja nosti sotilaskomitean johtajan Salah Jadidin valtaan (joskaan ei muodollisesti).
vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Jännitteet Jadidin ja Hafez al-Assadin välillä kasvoivat, ja al-Assadin ja hänen liittolaistensa ote armeijasta vahvistui. Vuoden 1968 lopulla he alkoivat purkaa Jadidin tukiverkostoa kohdaten tehotonta vastarintaa Jadidin hallintaan jääneen puolueen siviilihaaran taholta. Tämä vallan kaksijakoisuus säilyi marraskuun 1970 korjaavaan vallankumoukseen asti, jolloin al-Assad syrjäytti ja vangitsi Atassin ja Jadidin. Tämän jälkeen hän käynnisti hankkeen instituutioiden nopeasta rakentamisesta, avasi parlamentin uudelleen ja hyväksyi maalle pysyvän perustuslain, jota oli hallinnut sotilaallisella Fiatilla ja väliaikaisilla perustuslaillisilla asiakirjoilla vuodesta 1963. Assad muokkasi merkittävästi edeltäjänsä radikaalisosialistista talouspolitiikkaa, kannusti useita varakkaita kaupunkilaisperheitä lisäämään toimintaansa yksityisellä sektorilla ja salli rajalliset ulkomaiset investoinnit Persianlahden arabivaltioista. Assad jatkoi Syyrian hallitsemista kuolemaansa asti vuonna 2000 keskittämällä valtaa valtion presidentinhallinnolle. Hafezin poika Bashar al-Assad seurasi häntä Syyrian presidenttinä 17. kesäkuuta ja Syyrian alueosaston Aluesihteerinä 24.kesäkuuta. Alussa Bashar al-Assadin hallintoon kohdistui suuria odotuksia, sillä monet ulkomaiset kommentaattorit uskoivat hänen esittävän uudistuksia, jotka muistuttavat Kiinan talousuudistuksia tai Mihail Gorbatšovin uudistuksia entisessä Neuvostoliitossa.
Bashar al-Assadin vallan uskottiin pysyvän vakaana Arabikevääseen asti; muualla arabimaailmassa tapahtuneet vallankumoukset toimivat inspiraationa Syyrian oppositiolle, mikä johti Syyrian sisällissotaan vuodesta 2011 alkaen. Yleisesti uskotaan, että Syyrian Aluehaaralla on pieni rooli konfliktissa, koska se on pelkistetty massajärjestöksi ja todellinen päätöksenteko tapahtuu joko armeijassa, al-Assadin perheessä tai Bashar al-Assadin sisäpiirissä. Tästä huolimatta puolue pysyi uskollisena hallitukselle lähes kokonaisuudessaan koko sisällissodan ajan, luultavasti pelätessään, että al-Assadin perheen hallinnon kaataminen johtaisi myös sen omaan kaatumiseen. Baath-puolueen vapaaehtoiset perustivat useita miliisejä taistelemaan kapinallisia vastaan, joista merkittävimpiä olivat Baath-prikaatit. Sisällissota johti myös kansanäänestykseen uudesta perustuslaista 26. helmikuuta 2012. Kansa hyväksyi perustuslain, ja artikla, jonka mukaan Baath-puolue oli ”yhteiskunnan ja valtion johtava puolue”, poistettiin ja perustuslaki ratifioitiin 27.