Pantagruel ja Gargantua
vaikka Gargantua (1534) noudatti Pantagruelin julkaisujärjestystä, kaikki nykyaikaiset painokset sijoittavat sen romaanin alkuun, koska sen kertomat tapahtumat ovat Pantagruelia edeltäneitä. Pantagruelin isän tarinan gargantuan luominen todistaa ensimmäisen osan onnistumisesta. Rabelais laajentaa aineistoaan monien chansons de Gesten keskiaikaisten kirjailijoiden esimerkkiä seuraten sankarin edeltäjien muotokuvan kautta. Lähentyminen keskiaikaiseen kirjallisuuteen ei ole turhaa. Rabelais ’ n romaanin kaksi ensimmäistä osaa heijastavat keskiaikaisessa kirjallisuudessa hyvin kehittyneitä käytäntöjä, jotka Rabelais tuntee ranskalaisten ja italialaisten ritariromanssien, niiden parodioiden ja Les Grandes et inestimables croniques du grand et énorme géant gargantuan kautta. Päätellen pantagruelin kevyestä ja yksinkertaisesta luonteesta, jossa jälkiä Rabelais ’ n tärkeistä teemoista ei aina näy, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kirjailija olisi ennakoinut seuraavia niteitään tai edes sitä, miten vakavasti hänen romaaninsa voisi käyttää.
olisi myös virheellistä esittää Pantagruelin olevan vailla kiistanalaista aineistoa. Sen ja gargantuan allekirjoitti salanimi Alcofrybas Nasier, joka on anagrammi François Rabelais ’ sta. Sorbonne tuomitsi molemmat kirjat. Pantagruel ei ole vain Panurgen hurjia vitsejä tai dipsodien ja Amaurotesin mielikuvituksellista sotaa. Kuvatessaan Pantagruelin seikkailuja oikeusjuttuineen ja väittelyineen Rabelais satirisoi hyväsydämisesti kömpelöä ”opittua”, niin halveksittavaa humanisteille. Kun Pantagruel vierailee Pyhän Victorin kirjastossa, hän löytää sellaisia arvonimiä kuin ”The Codpiece of the Law” ja ”Béda’ s Of the Excellence of Tripe”. Jos ensimmäinen otsikko on puhdasta komediaa, toinen heittää satiirisen Barbin Noël Bédalle, konservatiiviselle katolilaiselle ja pahamaineiselle uskonpuhdistajien viholliselle.
nykyajan uskonnolliset kysymykset toistuvat ja epäilemättä selittävät Sorbonnen tuomion. Ennen taistelua Pantagruel lupaa Jumalalle, että jos hän voittaa, hän saarnauttaa Jumalan sanaa ”puhtaasti, yksinkertaisesti ja kokonaan, niin että ulkokullattujen ja väärien profeettojen joukon väärinkäytökset hävitetään maasta.”Rabelais’ n sympatia uudistusta kohtaan ei voisi olla selkeämpi. On syytä mainita myös gargantuan Pantagruelille kirjoittama kirje, jossa isä vertaa oman aikansa tietämättömyyttä uuteen oppineisuuteen. Se osoittaa, että ajatus renessanssista Ranskassa tuohon aikaan oli yleinen humanistien itsensä keskuudessa.
Pantagruelin ja gargantuan välillä on silmiinpistäviä kontrasteja. Vaikka molemmat keskustelevat uskonnosta ja sodasta, Gargantua antaa näille aiheille laajennetun käsittelyn, jossa Rabelais ’ n vakavat ajatukset ohjaavat keskustelua sen sijaan, että ne esiintyisivät satunnaisesti kuten Pantagruelissa. Lukija saa ensin tietää, miten Gargantua opetti (skolastinen) teologi (muutettu myöhemmissä painoksissa ”sofistiksi”). Gargantua tutkii humanistisen oppineisuuden pitkään huonoon valoon saattamia tekstejä ja todistaa arvonsa opettelemalla muistamaan tekstejä taaksepäin. Muiden sofistien alaisuudessa hän nousee myöhään, käyttää vain vähän aikaa opiskeluun tai kuntoiluun, mutta syö, juo ja kuulee 6-30 messua. Sitten Gargantua saa uuden humanistisen ja uskonnollisen ajattelun opettajanohjaajan. Ohjaaja konsultoi lääkäriä, jotta gargantuan hallinto hyödyttäisi sekä kehoa että mieltä. Poika nousee aikaisin ja lukee Raamattua. Päivän aikana ei menetetä tuntia oppilaan pyrkiessä oppimaan oppinsa selvästi ja omaksumaan ”renessanssimieheltä vaadittavat monenlaiset taidot.”Rabelais’ n koulutusuudistuksella on rajansa. Hän painotti edelleen ulkoa opettelua, eikä uskonnon jatkuvasta merkityksestä voi olla epäilystäkään. Hänen uudistuksensa vaikuttaa enemmän koulutuksen menetelmiin kuin sen tavoitteisiin.
Pikrokolea vastaan käytyjen taistelujen tarkoituksena on osoittaa Rabelais ’ n viha sotaa kohtaan. Sodan kuvataan keskeyttävän tärkeämmät pyrkimykset, kuten oppimisen, ja sillä on irrationaalinen perusta. Kun Pikrochole on voitettu, koko luku on omistettu Gargantua n kohtelu kukistettu. Hänen tekonsa ilmentävät kristillistä hyväntekeväisyyttä. Vain kuninkaan paha ministeri ja kaksi sodan lietsojaa saavat rangaistuksen (hyvin humanistisen rangaistuksen): he kääntävät gargantuan painokoneen!
gargantuan loppuluvut on omistettu Abbaye de Thélèmelle, utopistiselle paikalle, jonka motto on ”tee mitä tahdot.”Lause on tulkittu sekä suorasukaiseksi toteamukseksi Rabelais’ n moraalittomuudesta että hänen ilmaisemastaan luottamuksesta ihmisyyden synnynnäiseen hyvyyteen. Teksti ei tue kumpaakaan tulkintaa. Thélèmen huoneissa on kappeli palvontaa varten, ja Rabelais luettelee huolellisesti ne, jotka on suljettu pois Thélèmestä (tekopyhät, lakimiehet, koronkiskurit ja kateelliset häiriköt) tai kutsuttu (jalot herrat, rouvat ja ne, jotka aktiivisesti selittävät Raamattua). Uskonto on tuskin poissa tästä luostarista, joka ei myöskään ole kaikkia varten, ja aristokraatin mukaanottaminen kertoo luultavasti enemmän Rabelais ’ n syntyperäisen aateliston yhteydestä sielun aatelistoon kuin hänen suhtautumisestaan perisyntiin. Gargantuan kaikissa kolmessa elementissä-koulutuksessa, sodassa, Thélème-Rabelais ’ n huomautukset ovat rakentavia ja myönteisiä.