George Romney, (s. 15, 1734, Dalton-in-Furness, Lancashire, Eng.- kuoli marraskuussa. 15, 1802, Kendal, Westmorland) oli 1700-luvun lopun englantilaisen yhteiskunnan muodikas muotokuvamaalari. Muotokuvissaan Romney vältti uppoutumasta lapsenvahdin luonteeseen tai tunteisiin. Hänen suuri menestys hänen society suojelijoita riippui pitkälti juuri tämän kyvyn kiihkoton imartelu. Hänen sävellystensä sileiden kuvioiden taustalla ovat roomalaisen klassisen kuvanveistotaiteen virtaavat rytmit ja helpot asennot.
vuosina 1755-1757 Romney oli kiertävän muotokuva-ja genremaalarin Christopher Steelen oppilas. Romneyn ura alkoi, kun hän kiersi Pohjois-Englannin kreivikunnissa maalaamassa muotokuvia muutamalle Guinealle kullekin. Vuonna 1762 hän meni Lontooseen. Hänen historiamaalaus kuolema kenraali Wolfe voitti hänelle palkinnon Society of Arts; kuitenkin hän kääntyi lähes välittömästi muotokuvamaalaus. Vuonna 1764 hän vieraili ensimmäisen kerran Pariisissa, jossa hänet ystävystyi Joseph Vernetin kanssa. Romney ihaili erityisesti Nicolas Le Sueurin työtä, jonka antiikinkäyttö vetosi häneen voimakkaasti. Vuonna 1773 hän matkusti kahdeksi vuodeksi Italiaan, jossa hän tutki Raphaelin Stanze-freskoja Roomassa, Titianuksen maalauksia Venetsiassa ja Correggion maalauksia Parmassa. Ulkomaanmatkailu kypsytti hänen taiteensa, ja uutta sulokkuutta esiintyy muotokuvissa, kuten Rouva Carwardine ja poika (1775) ja suuren täyspitkän Sir Christopherin ja Lady Sykesin tietoinen eleganssi (1786).
Romney oli luonteeltaan herkkä ja sisäänpäin kääntynyt. Hän piti itsensä etäällä Royal Academysta ja taiteilijatovereistaan, saaden ystäviään filosofisista ja kirjallisista piireistä. Noin 1781-82 hän tapasi Emma Hartin (myöhemmin Lady Hamilton), joka kiehtoi häntä. Romneylle hänestä tuli pakokeino kuvitteelliseen, ideaaliseen maailmaan. Hän maalasi ”jumalaisen Emmansa” yli 50 kertaa, lavastein, jotka vaihtelivat bacchantesta Jeanne d ’ Arciin.