Fechner julkaisi kemiallisia ja fysikaalisia tutkielmia sekä käänsi Ranskasta Jean-Baptiste Biotin ja Louis Jacques Thénardin kemiallisia teoksia. Hän kirjoitti myös useita runoja ja humoristisia teoksia, kuten ”Vergleichende Anatomie der Engel” (1825), joka on kirjoitettu salanimellä ” tohtori Mises.”
Elemente der PsychophysikEdit
Fechnerin käänteentekevä teos oli hänen Elemente der Psychophysik (1860). Hän lähti liikkeelle monistisesta ajatuksesta, jonka mukaan ruumiilliset tosiasiat ja tietoiset tosiasiat, vaikka ne eivät olekaan reduktioitavissa toisiksi, ovat yhden todellisuuden eri puolia. Hänen omaperäisyys piilee yrittää löytää tarkka matemaattinen suhde niiden välillä. Tunnetuin hänen tutkimustensa tulos on Weberin–Fechnerin lakina tunnettu laki, joka voidaan ilmaista seuraavasti:
”jotta aistimuksen voimakkuus voi kasvaa aritmeettisessa etenemisessä, ärsykkeen täytyy kasvaa geometrisessa etenemisessä.”
lain on todettu olevan äärettömän hyödyllinen, mutta epäonnistuvan hyvin heikkoihin ja hyvin voimakkaisiin aistimuksiin. Fechnerin lain mukaan sensaatio on fysikaalisen intensiteetin logaritminen funktio. S. S. Stevens huomautti, että tällainen laki ei selitä sitä, että havaitut ärsykkeiden väliset suhteet (esim.mustiksi, tummanharmaiksi, harmaiksi, vaaleanharmaiksi ja valkoisiksi värjätyt paperit) ovat muuttumattomia yleisen intensiteetin (eli papereiden valaistustason) muututtua. Hän ehdotti kuuluisassa vuoden 1961 tutkielmassaan ”Fechnerin kunnioittamiseksi ja hänen lakinsa kumoamiseksi”, että stimulaation voimakkuus liittyy aistihavaintoihin voimalain kautta.
Fechnerin yleinen kaava yksikkömäärän saamiseksi missä tahansa aistimuksessa on S = C log R, missä S tarkoittaa aistimusta, R ärsykettä numeerisesti estimoituna ja c vakiota, joka on määritettävä erikseen kokeen avulla kussakin aistimusjärjestyksessä. Fechnerin perusteluja on kritisoitu sillä perusteella, että vaikka ärsykkeet ovat yhdistettyjä, aistimukset eivät ole. William James sanoo: ”jokainen aistimus näyttäytyy jakamattomana yksikkönä, ja on täysin mahdotonta ymmärtää mitään selvää merkitystä sille käsitykselle, että ne ovat yksikkömassoja yhdistettyinä.”
Fechnerin väriefekti
vuonna 1838 hän tutki myös yhä mystistä havaintoharhaa niin sanotusta Fechner-värivaikutuksesta, jossa värit näkyvät mustan ja valkoisen liikkuvana kuviona. Englantilainen toimittaja ja harrastelijatutkija Charles Benham antoi vuonna 1894 englanninkielisille mahdollisuuden saada tietää vaikutuksesta keksimällä hänen nimeään kantavan pyörivän yläosan, Benhamin yläosan. Sitä, tapasivatko Fechner ja Benham koskaan kasvotusten jostain syystä, ei tiedetä.
medianEdit
Fechner julkaisi vuonna 1878 tutkielman, jossa hän kehitti mediaanin käsitteen. Myöhemmin hän syventyi kokeelliseen estetiikkaan ja ajatteli määrittää esteettisesti miellyttävien esineiden muodot ja mitat. Hän käytti tietokantanaan pääasiassa maalausten kokoja. Teoksessaan ”Vorschule der Aesthetik” (1876) hän käytti äärimmäisten rivien menetelmää subjektiivisiin tuomioihin.
Fechnerin ansioksi luetaan yleensä mediaanin sisällyttäminen tietojen formaaliin analysointiin.
Synestesiaedit
Fechner raportoi vuonna 1871 ensimmäisen empiirisen tutkimuksen värillisistä kirjainfotismeista 73 synesteetikon keskuudessa. Hänen työtään seurasi 1880-luvulla Francis Galton.
Corpus callosum splitEdit
yksi Fechnerin spekulaatioista tietoisuudesta käsitteli aivoja. Hänen aikanaan tiedettiin, että aivot ovat kahdenvälisesti symmetriset ja että on olemassa syvä kahtiajako niiden kahden puoliskon välillä, joita yhdistää toisiinsa yhtyvä kuidunkanta, jota kutsutaan korpuskallosumiksi. Fechner spekuloi, että jos corpus callosum jakautuisi, seurauksena olisi kaksi erillistä tajunnanvirtaa – mieli muuttuisi kahdeksi. Fechner kuitenkin uskoi, ettei hänen teoriaansa koskaan koeteltaisi, vaan hän oli väärässä. 1900-luvun puolivälissä Roger Sperry ja Michael Gazzaniga työskentelivät epilepsiapotilaiden parissa, joilla oli sectioned corpus callosum, ja totesivat Fechnerin ajatuksen oikeaksi.
kultaisen osan hypoteesi on
Fechner rakensi kymmenen suorakulmiota, joiden leveys-pituus-suhde vaihtelee, ja pyysi lukuisia tarkkailijoita valitsemaan ”parhaan” ja ”huonoimman” suorakulmion muodon. Hän oli huolissaan näkövinkkelistä suorakulmioita eri mittasuhteet. Osallistujia ohjeistettiin nimenomaisesti jättämään huomiotta kaikki mielleyhtymät, joita heillä on suorakulmioiden kanssa, esim.samankaltaisten suhteiden kohteiden kanssa. Suurimman osallistujamäärän ”parhaaksi” ja vähiten osallistujien ”huonoimmaksi” valituilla suorakulmioilla oli suhde 0,62 (21:34). Tätä suhdetta kutsutaan ”kultaiseksi osuudeksi” (tai kultaiseksi suhteeksi), ja sillä tarkoitetaan suorakulmion leveyden ja pituuden suhdetta, joka vetoaa eniten silmään. Carl Stumpf osallistui tähän tutkimukseen.
itse kokeesta on kuitenkin kiistelty jonkin verran, sillä tieto Fechnerin tarkoituksellisesti hylänneen tutkimuksen tulokset, jotka eivät sopineet hänen tarpeisiinsa, tuli julki monien matemaatikkojen, kuten Mario Livion, kumotessa kokeen tuloksen.
kaksiosaisen normaalijakauman edit
postuumisti julkaistussa Kollektivmasslehre-teoksessaan (1897) Fechner esitteli zweiseitige Gaussin ’ sche Gesetz eli kaksiosaisen normaalijakauman sovittaakseen yhteen empiirisissä frekvenssijakaumissa havaitsemansa epäsymmetriat monilla aloilla. Jakelun ovat itsenäisesti löytäneet uudelleen useat eri aloilla työskentelevät kirjailijat.
Fechnerin paradoxEdit
vuonna 1861 Fechner kertoi, että jos hän katsoi valoa, jonka toisen silmän päällä oli tummunut lasinpala, se sulki tämän silmän, valo näytti kirkastuvan, vaikka hänen silmiinsä tuli vähemmän valoa. Tätä ilmiötä on alettu kutsua Fechnerin paradoksiksi. Siitä on tehty lukuisia tutkimuspapereita, muun muassa 2000-luvulla, ja se johtuu siitä, että molemmat silmät auki koettu valon kirkkaus vastaa jokaisen yhdellä silmällä tarkasteltavan valon keskimääräistä kirkkautta.