High definition television (HDTV) on laadukas, digitaalinen videostandardi, jota käytetään laajalti elokuva -, lähetys-ja suoratoistopalveluissa. Vaikka HDTV: n korkea resoluutio tekee katselukokemuksesta nautinnollisemman, se tarkoittaa myös sitä, että HDTV-videoilla on suuri tiedostokoko ja ne vaativat tiedon pakkaamista (kutsutaan diskreetiksi kosinimuunnokseksi tai DCT: ksi), jotta ne voidaan lähettää nopeasti. HDTV: llä voidaan tarkoittaa myös HDTV-videoiden katseluun tarkoitettua laitteistoa (joka on tehty yhteensopivaksi HDTV-virittimellä), kuten plasma -, takanäyttö -, OLED-tai muunlaisia HDTV-järjestelmiä.
High definition vs. standard definition
verrattuna Standard definition television (SDTV), HDTV hyödyntää enemmän pikseleitä ja laajempaa kuvasuhdetta luodakseen näkyvästi terävämmän, realistisemman kuvan. Erityisesti SDTV:n kuvasuhde on 4:3 ja sen pystysuuntainen resoluutio on 480p tai pienempi; HDTV käyttää kuvasuhdetta 16: 9 ja sen pystysuuntainen resoluutio on 720p tai korkeampi. (On tärkeää huomata, että 720p: tä pidetään yleensä HD Ready-versiona ja 1080p: tä Full HD-versiona.) Suurempi pikselimäärä ei tarkoita sitä, että HDTV-näyttö olisi suurempi, vaan suurempi tarkkuus kertoo siitä, että saman kiinteän kuvan luomiseen käytetään suurempaa määrää pienempikokoisia pikseleitä.
HDTV-laitteissa käytettävät näytöt ovat myös näkyvästi suorakulmaisempia kuin tavalliset määritysnäytöt, ja ne ovat myös ohuempia tai kompaktimpia. Yksi haittapuoli HDTV on suorituskykyvaatimukset HDTV yleensä vaatii enemmän kaistanleveyttä kuin SDTV ja voi tyhjentää akun virtaa langattomissa laitteissa nopeammin.
HDTV-skannausjärjestelmät
vaikka HDTV: tä käsitellään joskus lomitetulla skannauksella, jossa esitetyt Pikselit vuorottelevat parillisten ja parittomien rivien välillä, lopputulos on paljon suotuisampi, kun kuva näytetään ja muutetaan kokonaisuutena progressiivisen skannauksen avulla. Sellaisinaan vanhemmat HD-videot on joskus merkitty ”p”: llä tai ”i”: llä sen pikselimäärän mukaan, jotta voidaan havaita, miten ne skannataan (ts., 720p, progressiivinen, tai 720i, lomitettu).
useimmat nykyaikaiset tallennuslaitteet eivät kuitenkaan tallenna lomitettua videota, joten on tullut harvinaisemmaksi, että videoparametrit nimeävät näyttöjärjestelmän. ”P” – notaatio on nykyään useimmissa tapauksissa pelkkä lyhenne pikselistä, mikä näkyy yllä olevassa HDTV: n ja SDTV: n vertikaalisten resoluutioiden vertailussa.
Ultra HDTV
sekä videotallennus-että näyttötekniikan edistysaskeleet ovat johtaneet 4K (2160p) ja 8K (4320p) videoresoluution, joka tunnetaan myös nimellä Ultra HDTV, nousuun. Enemmän ei kuitenkaan aina tarkoita enemmän; jotkut Ultra HDTV: n kriitikot ovat kyseenalaistaneet sen, pystyykö ihmissilmä erottamaan HDTV: n ja Ultra HDTV: n eron. Monet Optiikan Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että 4K-ja 8K-resoluutioiden subjektiivinen arvo riippuu useista tekijöistä, kuten näytön koosta ja katsojan ja näytön välisestä etäisyydestä.