Hietakiitäjä

Hietakiitäjä, mikä tahansa lukuisista rantalinnuista, jotka kuuluvat heimoon Scolopacidae (Charadriiformes), johon kuuluvat myös puukiitäjät ja nipsut. Nimi hietakiitäjä viittaa erityisesti useisiin pieniin tai keskikokoisiin, noin 15-30 senttimetriä pitkiin lintulajeihin, jotka tungeksivat muuttoaikana merenrannoilla ja sisämaan mutatasangoilla.

Hietakiitäjillä on kohtalaisen pitkät nokka ja jalat, pitkät, kapeat siivet ja melko lyhyt pyrstö. Niiden väritys koostuu usein monimutkaisesta” kuolleen ruohon ” kuvioinnista, jossa ylemmät ovat ruskeita, buffeja ja mustia ja alapuolelta valkoinen tai kermanvärinen. Ne ovat usein vaaleampia syksyllä kuin keväällä. Joillakin lajeilla on tuntomerkkejä, kuten Täplikäs rinta, valkoinen takaruumis tai vastakkainen kurkkulaikku, mutta niiden yleisilme on samankaltainen ja niitä on tunnetusti vaikea tunnistaa. Hämmentävimpiä ovat pienimmät hietakiitäjät, joita kutsutaan nimellä peep, stint tai oxeyes. Useimmat näistä, jotka aiemmin jaettiin sukuihin Erolia, Ereunetes ja Crocethia, sijoitetaan nykyään laajaan sukuun Calidris.

Hietakiitäjät ruokailevat valtamerten rannikoiden ja sisävesien rannoilla ja mutatasangoilla, juoksevat veden lähellä ja poimivat ravintonsa hyönteisistä, äyriäisistä ja madoista. Ne päästelevät ohuita, putkimaisia huutoja lentäessään tai juostessaan hiekalla. Hietakiitäjät pesivät yleensä maassa aukealla, niukasti vuoratussa pienessä onkalossa. Ne munivat neljä pilkullista munaa, joista kuoriutuu aktiivisia, untuvaisia poikasia. Monet hietakiitäjät pesivät arktisilla ja subarktisilla alueilla ja kulkevat pohjoisen lauhkean vyöhykkeen läpi suurina parvina matkalla pesimäpaikoilleen.

hietakiitäjä (Actitis, tai joskus Tringa, hypoleucos) on runsaslukuinen lisääntyjä järvien ja jokien ruohikkoisilla rannoilla koko Euraasiassa, ja se talvehtii Afrikasta Australiaan ja Polynesiaan. Laji on tunnettu hermostuneesta tavastaan heiluttaa häntäänsä. Läheistä sukua oleva täplähiekkakyy (”A. macularia”) on tunnetuin uuden maailman hietakyy; laji pesii Pohjois-Amerikan subarktisen ja lauhkean vyöhykkeen purojen ja lampien äärellä ja talvehtii etelässä Argentiinaan asti.

Pohjois-Amerikassa pesivä ja Etelä-Amerikassa talvehtiva yksinäinen hietakiitäjä (”Tringa solitaria”) pesii poikkeuksellisesti maan sijasta muiden lintujen vanhoissa puissa. Läheistä sukua oleva viherpeippo (”T. ochropus”) on sen hieman suurempi vastine Euraasian boreaalisilla ja vuoristoisilla alueilla.

”Calidris” —sukuun kuuluu monia hietakiitäjien sukuun kuuluvia lintuja, muiden muassa solmu ja hietakiitäjä sekä dunliini-jota joskus kutsutaan punaselkäkiitäjäksi. Pienin hietakyy (”C. minutilla”), alle 15 cm pitkä, on pienin hietakyy. Sitä kutsutaan joskus Amerikanjänikseksi ja se esiintyy runsaana Alaskassa ja subarktisen Kanadan poikki Nova Scotiaan. Se talvehtii rannikoilla Oregonista ja Pohjois-Carolinasta Etelä-Amerikkaan. Purppurahiippo (C. maritima) pesii sumuisilla arktisilla ylängöillä, pääasiassa Pohjois-Amerikan itäosissa ja Pohjois-Euroopassa, ja talvehtii niinkin pohjoisessa kuin Grönlannissa ja Isossa-Britanniassa. Se on harmahtava ja sillä on keltaiset jalat ja nokka, ja sitä on helppo lähestyä pellolla. Toinen vanhan maailman laji on Rufus-kaulushiekka (”C. ruficollis”), joka pesii Siperiassa ja talvehtii niinkin etelässä kuin Uudessa-Seelannissa ja Tasmaniassa. Arktisessa Pohjois-Amerikassa pesivä ja eteläisessä Etelä-Amerikassa talvehtiva valkoposkihiekka (”C. fuscicollis”) on lisääntymiskaudella ruosteenvärinen, mutta muuten harmaa. Ylämaanhiekkapyy (”Bartramia longicauda”), jota kutsutaan myös Bartraminhiekkapyyksi ja virheellisesti ylämaanviistäjäksi, on amerikkalainen avomaiden varpuslintu. Se on hoikka, harmaanviiruinen, lähes 30 cm pitkä lintu, joka käyttää ravinnokseen heinäsirkkoja ja muita hyönteisiä.