vuonna 1919 armeijan kuorma-autosaattue lähetettiin matkalle Yhdysvaltojen halki Washingtonista San Franciscoon testaamaan tiejärjestelmän tehokkuutta hätätilanteessa. Saattueelta kesti 62 päivää ylittää maa, mikä alleviivasi paremman tieinfrastruktuurin tarvetta. Vuonna 1940 avattiin ensimmäinen rajoitettu pääsy jaettu valtatie Yhdysvalloissa, Pennsylvania Turnpike. Valmistuttuaan sen kokonaispituus oli 360 mailia ja lavastus-ja rakentamisstandardit tulevaa moottoritien kehitystä varten.
Dwight D. Eisenhower National System of Interstate and Defense Highways, joka tunnetaan yleisesti nimellä Interstate System, juontaa juurensa vuoteen 1941, jolloin presidentti Franklin D. Roosevelt nimitti kansallisen alueiden välisen Tiekomitean arvioimaan kansallisen maantiejärjestelmän tarvetta ja mahdollisuuksia. Suositeltiin 33 900 meripeninkulman pituista maaseutureittijärjestelmää ja lisäksi 5 000 meripeninkulman pituista kaupunkireittiä. Järjestelmän rahoitus sallittiin ensimmäisen kerran vuonna 1952, mutta näin massiivisen julkisen ja vapaasti käytettävissä olevan infrastruktuurin rakentaminen oli osavaltion ja liittovaltion hallinnon keinojen ulkopuolella. Ensimmäiset moottoritieosuudet olivat siten maksullisia teitä. Se oli presidentti Eisenhower, että kysymys siitä, miten rahoittaa Interstate-järjestelmä ratkaistiin säätämällä Federal-Aid Highway Act 1956, joka lisäksi säädetty suunnittelustandardeja järjestelmän. Sen jälkeen rakentaminen eteni nopeasti ja vuoteen 1991 mennessä järjestelmän katsottiin olevan virallisesti valmis. Vuonna 2010 Interstate-järjestelmä oli yli 47 100 Mailia.
pääväylät on merkitty yksi-tai kaksinumeroisin numeroin. Pohjoiseen ja etelään kulkeville reiteille annetaan parittomat numerot, kun taas Itä-Länsi-reiteille annetaan parilliset numerot. Pohjois-Etelä-suuntaisilla reiteillä alimmat numerot alkavat lännestä, kun taas vähiten numeroidut Itä-Länsi-suuntaiset reitit ovat etelässä. Niinpä Interstate Route 5 (I-5) kulkee länsirannikolla, kun taas I-10 sijaitsee Meksikon rajalla. Interstate I-95 kulkee itärannikkoa pitkin ja Interstate I-94 kulkee samansuuntaisesti Kanadan rajan kanssa. Useat moottoritien osuudet ovat maksullisia teitä, erityisesti tiheästi liikennöidyillä liikenneväylillä. Tämän ulkopuolelle jäävät lukuisat käytössä olevat maksulliset sillat ja tunnelit. Noin 8,5% Interstate system (3,959 mailia) on joko yksityistetty tai hallinnoi valtion tukemia trusts (esim.Pennsylvania Turnpike, New York State Thruway). Suurin osa tietulleista rakennettiin 1950-luvun alussa yksityisten tai valtion aloitteesta, ja ne liitettiin Interstate Highway Systemiin. Interstate Highway-järjestelmän vaikutukset amerikkalaiseen yhteiskuntaan (ja muihin vastaavanlaisia rakenteita rakentaneisiin) olivat lukuisia ja kauaskantoisia:
- liikkuva ja motorisoitu yhteiskunta. Interstate kasvoi auton nopean diffuusion myötä 1950-ja 1960-luvuilla moninkertaistaen yksilöiden liikkuvuuden. Ihmiset pystyivät vaihtamaan pidempiä matkoja saman verran matkustamiseen käytettyyn aikaan. Tämä liikkuvuus levisi vähitellen elämäntapoihin, ja ensimmäistä kertaa historiassa suuri osa väestöstä pystyi matkustamaan yksityisesti pitkiä matkoja. Näin autosta ja valtatiestä tuli nopeasti yksilöllisyyden, vapauden ja mahdollisuuksien symboli. Uusi toiminta vauhditti tätä motorisoitua liikkuvuutta. Syntyi laaja valikoima” drive-in”-ja ”drive-through” – toimintoja, kuten ostoskeskuksia, ravintoloita (esim.McDonald ’ s oli yksi ensimmäisistä ravintolaketjuista, joka rakennettiin palvelemaan erityisesti autoilevia asiakkaita), elokuvateattereita ja jopa lomailua (esim. motor inns; road trips).
- Lähiöasutus. Valtatien ja lähiöiden yhdistäminen on tehtävä huolellisesti, sillä järjestelmä on suunniteltu palvelemaan ensin metropolien välistä liikennettä. Monet Interstate highwayt kuitenkin ohittivat tai ympäröivät (kehätiet) suurkaupunkialueet, mikä antoi sysäyksen uudenlaiselle kaupunkikehitykselle. Kaupunkien välistä liikennettä varten rakennettuja tieosuuksia alettiin käyttää valtaosin kaupunkiliikenteessä. Esikaupunkien synty edustaa uutta maisemaa, jolla on oma taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen identiteettinsä. Se kuvaa radikaalia muutosta perinteisestä kaupunkimaisemasta, jota leimaavat yhteisomaisuus (monimuotoiset perheasunnot) ja julkinen liikenne. Lähiö on yksityisomaisuuden ruumiillistuma, jossa jokainen saattoi omistaa yksityisen ”kartanonsa” (lot) yhden perheen kotina. Monille esikaupunkiväestö edusti vapautumista, sillä ennen Interstatea suurin osa Amerikkalaisväestöstä vuokrasi asuntonsa lähinnä suhteellisen pienen vuokranantajajoukon omistamina kerrostaloina (klassikkoelokuva ”It’ s a Wonderful Life” korostaa tätä ristiriitaa). Kun Interstate vakiintui, noin 65-70% amerikkalaisista omisti asuinpaikkansa, mikä oli sanassa suurin osuus yksityisomistuksesta. Tämä mahdollisti merkittävän varallisuuden kasautumisen yksilö-ja yksityisomistuksessa olevan oman pääoman muodossa; Amerikan keskiluokan pilari.
- kulkuväylät. Interstate suosi suurten kulkuväylien luomista yhdistäen suurkaupunkialueet ja mahdollistaen kaupunkialueiden syntymisen, kuten Boston-Washington (BosWash). Yhdysvaltoihin on syntynyt noin kahdeksan pituussuuntaista ja viisi leveyssuuntaista käytävää, jotka vastaavat Interstate-akselia (esimerkiksi I-5, I-15, I-40, I-55, I-70, I-95). Viime aikoina useat pohjois-eteläsuuntaiset ”Nafta” – käytävät ovat muodostuneet Pohjois-Amerikan pitkän matkan kaupan akseliksi, joka yhdistää tehokkaammin Kanadan ja Meksikon taloudet Amerikan markkinoihin.
- kansalliset suhteelliset edut. Vaikka aikaisemmat liikenneinfrastruktuurit, pääasiassa rautatiet, mahdollistivat Yhdysvaltain talouden suhteellisten etujen hyödyntämisen, Interstate mahdollisti alueellisten resurssien, työvoiman ja markkinoiden etujen moninkertaistumisen. 1960-luvun alkutaipaleellaan Interstate saavutti 35 prosentin talouskasvun tuottoasteen. 1990-luvulle tultaessa osuus laski 10 prosenttiin. Tavaroiden siirrosta raaka-aineista valmiisiin tavaroihin tuli nopeampaa, paljon halvempaa ja joustavampaa (alkuperän, määränpään ja aikataulutuksen suhteen). Valtatien tarjoamaa liikkuvuutta hyödynsivät useat eri teollisuudenalat, erityisesti kaukoliikenteen rekkaliikenne. Perinteisen teollisuusvyöhykkeen ulkopuolelle syntyi uusia tuotantoalueita (esimerkiksi Kalifornia ja useat Eteläiset osavaltiot). Rahdin jakelusta tuli laajamittaista toimintaa, joka perustui jakelukeskuksiin, jotka sijaitsivat esteettömissä (valtatien vieressä) paikoissa. Tämä mahdollisti tehokkaasti (reaaliaikaisesti) laajojen kulutusmarkkinoiden toimittamisen huikealla tuotevalikoimalla, joka tuli kaikista Yhdysvaltojen ja maailman osista. Iso laatikkomyymälä (esim. Wal-Mart) ei yksinkertaisesti olisi olemassa nykyisessä muodossaan ilman valtatietä.
merkittävä valtatiehen liittyvä varoitus koskee yhteiskuntaa, joka tuli riippuvaiseksi tiestöstä voidakseen tyydyttää liikkuvuutensa. Kaikkien etujensa ja myönteisten vaikutustensa vuoksi Interstate on saattanut ohjata Amerikan riippuvaisuuden tielle. Muita vaihtoehtoja on vähän ruuhkista ja kasvavasta riippuvuudesta tuontiöljyyn huolimatta. Matkustajarautatie, joka puoli vuosisataa sitten oli hallitseva kaupunkiliikenteen muoto, on käytännöllisesti katsoen hävinnyt, ja sen markkinaosuus on otettu pois yhtäältä valtatien mukavuudella ja toisaalta lentoliikenteellä. Muualla maailmassa, kuten Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa, matkustajarautatie on edelleen merkittävä ja saatavilla oleva vaihtoehto erityisesti suurten nopeuksien rautatiejärjestelmissä. Koska Interstate-järjestelmä ikääntyy (noin 75% järjestelmästä on yli neljännesvuosisata vanhaa) ja vaatii korjauksia (erityisesti 55000 siltaa), julkisten laitosten kyky rahoittaa niitä vaarantuu vakavasti. Näin ollen on todennäköistä, että useampia järjestelmän osia yksityistetään, useissa tapauksissa ulkomaisille eduille. Esimerkiksi vuonna 2006 eräs espanjalais-australialainen monialayritys maksoi 3,8 miljardia dollaria Vuokratakseen Indiana Toll Roadin (157 mailia moottoritietä) 75 vuodeksi, ja australialainen yritys osti 99 vuoden vuokrasopimuksen Virginian Pocahontas Parkwaystä.