INC toimi clearinghousena kaikille, jotka kannattivat itsenäistymistä Britanniasta ennen erilaisten hajanaisten ryhmien ja ryhmittymien muodostumista. Vaikka INC perustettiin ottamaan mukaan kaikki intialaiset, järjestö alettiin nähdä hindujen oikeuksien edustajana, ja Muslimiintialaiset irtautuivat perustaakseen uuden poliittisen järjestön, All India Muslim League, vuonna 1906. Myöhemmissä itsenäisyyskeskusteluissa pelot muslimien aliedustuksesta johtivat vetoomuksiin muslimien oikeuksien suojelemiseksi ja lopulta Pakistanin kansakunnan luomiseksi.
INC: n kahtiajako helpottui Mohandas Karamchand Gandhin (1869-1948) vaikutuksesta vuonna 1920, kun hänestä tuli puolueen johtaja. Gandhi, koulutukseltaan lakimies, oli saanut koulutuksensa Lontoossa ja työskennellyt Etelä-Afrikassa, jossa hän käytti väkivallattomuutta ja yhteistyöhaluttomuutta vastustaakseen brittihallintoa. Brittien kieltäytyminen tunnustamasta häntä Etelä-Afrikan täysivaltaiseksi kansalaiseksi vaikutti Gandhin antikolonialistisen identiteetin kehittymiseen ennen hänen paluutaan Intiaan vuonna 1914. Perinteiden, hengellisyyden ja symboliikan kyllästämässä ilmapiirissä Gandhi oli ihanteellinen hahmo, jonka ympärille poliittinen pyrkimys itsenäisyyteen saattoi hyytyä.
Intian Kansalliskongressissa Gandhi kääntyi aiemman Etelä-Afrikan kokemuksensa puoleen luodakseen pelisäännöt Intian itsenäisyyttä tavoittelevalle liikkeelle. Muita merkittäviä INC-henkilöitä olivat Jawaharlal Nehru, josta tuli Intian ensimmäinen pääministeri vuonna 1947 ja joka toimi tuossa virassa kahdeksantoista vuotta. Nehrun isästä Motilal Nehrusta (1861-1931) tuli myös INC: n ja itsenäisyysliikkeen johtohahmo hänen opiskeltuaan Englannissa ja palattuaan Intiaan harjoittamaan lakia.
itsenäistymispyrkimykset tapahtuivat kolmessa toisiinsa liittyvässä vaiheessa: yhteistyöhaluttomuusliike, kansalaistottelemattomuusliike ja lopulta ”Quit India” – liike. Mitään näistä vaiheista ei määritelty tarkasti, vaan ne virtasivat luonnollisesti toisiinsa ajan tapahtumien seurauksena. Yhteistyöhaluttomuuden perusperiaatteisiin kuului brittien vastustaminen jättämällä ostamatta tuontitavaroita, kieltäytymällä maksamasta veroja ja olemalla toimimatta brittien hyväksi, väkivallan sijaan keinona itsenäistymiseen.
suuri käännekohta tapahtui maaliskuussa 1930 kansalaistottelemattomuusliikkeen käynnistäneen Dandi-marssin myötä. Gandhi valitsi Britannian verot ja suolasäännökset vastalauseeksi, jota monet pitävät poliittisena älynväläyksenä. Jokainen intiaani, aristokraatti tai talonpoika, tiesi suolan arvon, jota käytettiin säilöntäaineena. Gandhin korostama Britannian monopoli suolantuotannossa auttoi tuomaan esiin kysymyksen kotimaisen valinnan arjessa. Strategisena siirtona Gandhi ja seitsemänkymmentäkahdeksan kannattajaa lähtivät kahdenkymmenenkolmen päivän matkalle kävellen Dandiin, rannikkoseudulle, jossa oli runsaasti suolaa. Heidän saavuttuaan Gandhi valmisti luonnonsuolaa ja rikkoi siten Britannian lakia, jonka mukaan vain tuontisuolaa sai käyttää tai ostaa. Laitonta suolaa valmistettiin ympäri maata, ja monia intialaisia, muun muassa Gandhia, vangittiin sen vuoksi. Suolasta tuli näin Brittiläisen imperiumin epäoikeudenmukaisuuden ja sorron symboli. Dandi-marssin jälkeen koko kansakunta tuli tietoisemmaksi itsenäisyystaistelusta brittien hallinnasta.
vuonna 1942 Gandhi ilmoitti ”Quit India” – kampanjasta. INC: n tukemana kaikki ajatukset kääntyivät brittien läsnäolon poistamiseksi Intiasta ja itsehallinnon luomiseksi. Julistuksen antaminen johti siihen, että Britannian hallitus julisti Intian kansalliskongressin laittomaksi ja sitä seuranneisiin INC: n johtajien, muun muassa Gandhin, pidätyksiin. Inc: n ja brittien välinen julkinen kahakka toi Quit India-kampanjan näkyvään asemaan eri puolilla maata, ja vastarinta kasvoi.
kun britit myönsivät itsenäisyyden Intialle, se tapahtui niin nopeasti, että monet ratkaisemattomat Jännitteet pyyhkäistiin syrjään, mutta purkautuivat myöhemmin. Brittiläisen Intian viimeinen varakuningas lordi Louis Mountbatten (1900-1979), joka oli hyvissä väleissä Nehrun kanssa, suostui Muslimiliiton vaatimuksiin luoda muslimeille erillinen valtio, Pakistan. Hindujen hallitsemassa Intiassa monet Muslimiliiton jäsenet olivat kiihtyneet erillisen muslimivaltion perustamiseksi. Salamurhansa aikaan vuonna 1948 Gandhi vastusti Intian jakoa, mutta itsenäistymisen nopeus jätti tällaiset huolet varjoonsa. Väkivaltaisuuksia seurasi, kun hindut yrittivät ylittää vastaperustetut rajat Intiaan, kun taas muslimit pakenivat Pakistaniin, mikä johti moniin kuolemiin ja sumensi Intian kauan odotetun vapauden brittiläisestä Rajista.
Katso myös imperiumi, Brittiläinen; Intia, keisarillinen; Intian armeija; Intian kapina 1857; Sepoy.
bibliografia
Chandra, Bipan. Intian itsenäisyystaistelu 1857-1947. New Delhi: Viikinki, 1988.
Coward, Harold, toim. Intialaiset kritisoivat Gandhia. Albany: State University of New York Press, 2003.
Moore, Robin James. Intian yhtenäisyyden kriisi 1917-1940. Oxford: Clarendon Press, 1974.