tämä artikkeli on kumppanimme arkistosta 
.
milleniaalit ovat” me me-sukupolvi”, kirjoittaa Joel Stein Time-lehden kanteen, joka on ilmeisesti selvä ero suurten ikäluokkien, jotka olivat tavallinen vanha” Me-sukupolvi ”(yksi minä, ei korkkeja) ja joka loi” Me-vuosikymmenen ”1970-luvulla, ja joka keksi lauseen,” but enough about me… what do you think about me?”1980-luvulla, kun he kasvattivat seuraavaa narsistia, X-sukupolvea. Joskus tuntuu, että näiden lehtien kulttuuritoimittajilla on hyvin vähän kokemusta koko amerikkalaisesta kulttuurista, ja he tekevät mieluummin suuria analyysejään sen perusteella, mistä he tietävät New Yorkin ja Los Angelesin kaltaisten kaupunkien keskiluokkaisissa osissa viime viikonlopun brunssilla. Lehden kirjoittajat törmäävät useimmin nuoriin, jotka ovat lehtiharjoittelijoita. Koska media-ala on korkea-arvoinen, mutta ainakin alkuvaiheessa hyvin alhainen palkka erittäin kalliissa kaupungissa, se houkuttelee paljon rikkaita lapsia. Oikeutettu, ylimielinen, hemmoteltu, preening — ne ovat väitetty allekirjoitus piirteitä Millennials, kuten diagnosoitu lukemattomia lehden kirjoittajat. Nuo piirteet sopivat täydellisesti rikkaan lapsen tunnusmerkkeihin. Oletko nähnyt Harjoittelijaasi Rich Kids of Instagram-sivustolla? Jos näin on, hän ei luultavasti ole paras opas sellaisen sukupolven yhdistelmäpersoonallisuuden luomiseen, joka taisteli puolestasi kolme sotaa.
Steinin ansioksi hänellä on jonkin verran sosiologista tutkimusta asiansa tueksi-hän tuo ”kylmää, kovaa dataa.”Suuri osa hänen tiedoistaan voidaan kuitenkin torjua muilla tiedoilla. Esimerkiksi Stein kirjoittaa:
heidän kehityksensä on kitukasvuista: enemmän 18-29-vuotiaita asuu vanhempiensa kuin puolison kanssa, selviää vuonna 2012 julkaistusta Clarkin yliopiston kyselystä Emerging Adults. Vuonna 1992 voittoa tavoittelematon perheet ja Työinstituutti ilmoitti, että 80 prosenttia alle 23-vuotiaista halusi jonakin päivänä työpaikan, jossa olisi suurempi vastuu, ja 10 vuotta myöhemmin vain 60 prosenttia halusi.
kyllä, ihmiset menevät myöhemmin naimisiin ja talous on kuralla. Työttömyysaste olisi 6.5 prosenttia, täyden pisteen pienempi, jos Washington-saatat tuntea heidät ”vanhoina ihmisinä” – ei olisi toteuttanut menoleikkauksia vuonna 2011, The New York Times raportoi. Mitä laiskuuteen tulee, oikealla oleva taulukko osoittaa, että kun työntekijöiden tuottavuus on noussut huimasti, palkat ovat pysyneet paikallaan. Me kaikki teemme kovasti töitä, emme vain saa palkkaa.
mutta tässä on Steinin tärkein aineisto:
narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys on lähes kolme kertaa niin korkea parikymppisillä kuin nyt 65-vuotiaalla tai sitä vanhemmalla sukupolvella, National Institutes of Healthin mukaan; 58 prosenttia useampi korkeakouluopiskelija sai vuonna 2009 narsismiasteikolla korkeamman arvosanan kuin vuonna 1982.
siitä. On toinenkin paperi yli at NIH.gov se väittää, että se on ehkä täysin väärin. Vuonna 2010 Perspectives on Psychological Science-lehdessä julkaistussa artikkelissa ”It Is Developmental Me, Not Generation Me” Brent W. Roberts. Grant Edmonds ja Emily Grijalva kirjoittavat:
ensinnäkin osoitamme, että kun uutta tietoa narsismista taitetaan olemassa olevaan meta-analyyttiseen tietoon, ei narsismi ole lisääntynyt korkeakouluopiskelijoissa viime vuosikymmeninä. Toiseksi osoitamme sen sijaan, että narsismin ikämuutokset ovat sekä toistettavissa että verrattain suuria verrattuna narsismin sukupolvenvaihdoksiin.
pohjimmiltaan kyse ei ole siitä, että vuoden 1980 jälkeen syntyneet olisivat narsisteja, vaan siitä, että nuoret ovat narsisteja, jotka vanhetessaan pääsevät yli itsestään. Se on kuin tekisi tutkimus Taaperot ja julistaa syntyneet vuodesta 2010 ovat sukupolven sosiopaatti: lapset näinä päivinä vetää hiukset, pissaa seinille, heittää täynnä kulhoja muroja edes ajattelematta seurauksia. Edelleen, he kirjoittavat:
puolestaan kun iäkkäille kerrotaan, että nuoremmista tulee yhä narsistisempia, he saattavat olla taipuvaisia myöntymään, koska he sekoittavat väitteen sukupolvenvaihdoksesta siihen, että nuoremmat ovat yksinkertaisesti narsistisempia kuin ovatkaan. Sekaannus johtaa lisääntyneeseen todennäköisyyteen, että vanhemmat yksilöt ovat samaa mieltä Generation Me-argumentin kanssa, vaikka sillä ei ole empiiristä tukea.
hahaha, te väistelevät Vanhat sekavat hölmöt! Sukupolvi Abe Simpson!
joidenkin visuaalisten todisteiden tästä ilmiöstä, tässä on noin vuosisata kulttuurikirjailijoita julistamassa nuorisoa itsekeskeisiksi pikkuhirviöiksi.
the Atlantic, Syyskuu 1907: kansijutussa ”Why American Marriages Fail”, Anna A. Rogers varoitti, ”kallio, jolla suurin osa kukkaperäisistä avioliittoproomuista hajoaa, on Myöhempien Aikojen individualismin kultti; itsensä röyhkeän vasikan palvonta.”
Lisää Tarinoita
Elämä, 17. Toukokuuta 1968: ”Sukupolvien Kuilu.”Eräs setä ja hänen 20-vuotias veljenpoikansa kertovat kokemuksistaan yhdessä asumisesta eräänä kesänä. Se menee odotetusti, paitsi että Ernie-setä kokeili ruohoa ensimmäistä kertaa. Kerran Ernie tapasi veljenpoikansa ystäviä kahvilassa.:
sitten joku sanoi: ”ottaisitko Dow’ n tilin?”
”takuulla”, sanoin.
” vaikka napalmia tehdään?”hän kysyi. …
jo sanoessani sen tiesin, että sanonnalla ansaita elantonsa ei voi olla mitään merkitystä näille varakkaan yhteiskunnan lapsille.
New York, 23. Elokuuta 1976: ”Minä-vuosikymmen ja kolmas suuri herääminen.”Tom Wolfe avasi tämän tarinan vakavoittavalla kertomuksella jonkinlaisesta Los Angelesin jutusta, jossa parisataa ihmistä kokoontui yhteen ja painoi ” reset-nappia ” johonkin, joka todella vaivasi heitä, ja yhdelle naiselle se juttu oli peräpukamat. ”Hänen kokemuksessaan piilee 1970-luvun tiettyjen suurten arvoitusten selitys, aikakautta, jota tullaan kutsumaan Me-vuosikymmeneksi.”
New York Times, 17. lokakuuta 1976: ”’76 politiikka ei häiritse kampuksen rauhallisuutta ja kyynisyyttä.”Nuoret olivat liian innokkaita tuijottamaan napaansa välittääkseen politiikasta. ”Nykyisestä sukupolvesta on tullut minä-sukupolvi”, The Times sanoi. Valokuva torkahtavasta nuoresta luki: ”eräs opiskelija UCLA: ssa oli kiinnostuneempi iltapäivätorkuista viime viikolla kuin Gary Familian, demokraattien edustajainhuoneen ehdokkaan puhe.”
The Washington Monthly, Helmikuu 1980: Greg Easterbrook kirjoitti ”Fear of Success” (alaotsikkona: ”If you want me, she said, I ’ll be hiding under the bed”). Vaikka hän sanoi, ettei kaikkea voi syyttää pakkomielteestä, hän tunnusti suuren yhteiskunnallisen suuntauksen. ”On houkuttelevaa nähdä halukas pettymys romanssiin pakkomielteisyyden oireena: koska kukaan rakastaja ei voi kilpailla suuruudessa yläluokan minän kanssa, niin mitä voidaan saavuttaa kiintymyksen osoittamisesta? Mutta me-mania on muotia, ei hengen tasoa.”This was connecked on the cover as” the NOT-ME GENERATION.”
Newsweek, 30. Joulukuuta 1985: ”The Video Generation.”Siinä he ovat, ne pöyhkeät narsistit, jotka joutuvat dokumentoimaan jokaisen banaalin hetken huipputeknologiallaan.
Time, July 16, 1990: Cover: ”Twentysomething.”Sisällä:” Edetään Varovasti.”Kyllä, Kuten jokainen sukupolvi, Gen X oli joukko mokia:” heillä on vaikeuksia tehdä päätöksiä. He vaeltavat mieluummin Himalajalla kuin kiipeävät yritysportaita… he himoitsevat viihdettä, mutta heidän keskittymiskykynsä on yhtä lyhyt kuin TV: n sutkautus… he lykkäävät avioliittoa, koska pelkäävät avioeroa.”Vuonna 1990 Time-lehti arvioi kuitenkin, etteivät he olleet yhtä kamalia kuin heidän vanhempansa ainakin yhdessä asiassa:” yleisesti ottaen 18-29-vuotiaat hylkäävät halveksivasti suurten ikäluokkien tavat ja arvot ja pitävät tuota ryhmää itsekeskeisenä, ailahtelevana ja epäkäytännöllisenä.”Tuo halveksunta ei johda paljoon erilaisuuteen. ”Kuten Madonna hittikappaleessaan ’Vogue’, tämä sukupolvi osaa ’ iskeä poseen.'”