käännekohta

sota etelässä

kuten kävi, Clinton ei vaatinut varovaisen politiikkansa toteuttamista eteläisissä osavaltioissa. Hän salli Lordi Cornwallisin ryhtyä aggressiivisiin seikkailuihin eteläisessä sisämaassa, sillä Carolinoissa ja Georgiassa oli paljon lojalisteja, ja patrioottien joukot olivat noissa osavaltioissa heikkoja. Vuoden 1778 lopulla Clintonin johtama brittiretkikunta valtasi Savannahin, ja Clintonille kävi yhä ilmeisemmäksi, että suuremmat brittijoukot voisivat vallata Charlestonin. Keväällä 1780 Clintonin johtama armeija oheislaivastoineen piiritti kaupungin ja pakotti sen antautumaan yhdessä yli 5 000 patrioottisotilaan kanssa. Sen kukistuminen tyrmistytti Etelä-Carolinan ja Georgian patriootit, ja patrioottien vastarinta näissä kahdessa osavaltiossa romahti väliaikaisesti. Lisätoimintaan innostuneena Clinton perusti varuskuntia useisiin linnakkeisiin niiden sisätiloihin. Pakotettuna palaamaan New Yorkiin hän jätti Cornwallisin komentamaan kaukaista etelää ja käski tätä puolustamaan uusia valloituksia eikä ryhtymään niin kalliisiin hankkeisiin, että brittien ote Etelä-Carolinasta ja Georgiasta vaarantuisi. Hän myös ilmoitti Cornwallisille, että hän saattaisi ottaa komentoonsa Virginiassa olevat brittien sotajoukot, jos se tulisi viisaaksi.

jos Clinton olisi jäänyt kauas etelään, brittiarmeija olisi siellä omistautunut ensisijaisesti jo saavutettujen voittojen säilyttämiseen,mutta Cornwallis oli eri maata. Hän oli urhea ja rohkea, pikemminkin taisteleva kuin harkitseva. Brittien ote Etelä-Carolinasta ja Georgiasta oli pian uhattuna, kahden valtion patriootit kääntyivät partisaanisodankäyntiin suurempien patrioottien edetessä apuun pohjoisesta. Camdenissa Etelä-Carolinassa elokuussa 1780 Cornwallis löi yhdysvaltalaisen armeijan kenraalin johdolla. Horatio Gates muuttaa pois Pohjois-Carolinasta. Hänen helppo voittonsa sai hänet hyökkäämään Pohjois-Carolinan sisämaahan. Kun hänen mukanaan edennyt 1 000 lojalistin osasto piiritettiin ja tuhottiin Kuninkaanvuoren taistelussa saman vuoden syksyllä, hän joutui perääntymään. Hän olisi silloin voinut järkevästi pysyä puolustuskannalla, sopusoinnussa käskyjensä hengen, ellei kirjaimen, kanssa. Sen sijaan vahvistuksia saatuaan hän ajoi toisen kerran Pohjois-Carolinan sisämaahan. Hän ei myöskään pysähtynyt, kun Colin johtama yli tuhannen miehen brittiosasto. Kenraali Daniel Morgan roudasi Banastre Tarletonin Cowpensissa tammikuussa 1781.

Cornwallis ajoi Morgania aggressiivisesti takaa, ja Morganin liityttyä kenraali Nathanael Greeneen, joka oli ottanut komentoonsa etelän Mannerjoukot, hän ajoi Greenen perään. Hän ajoi Greeneä takaa Virginian rajalle, vaikka hänen oma armeijansa kuihtui pois vaikeuksista ja sairauksista. Kun hän lopulta kääntyi takaisin, Greene vahvistettuna seurasi häntä. Guilfordin oikeustalolla Cornwallis hyökkäsi maaliskuussa noin 1 900 miehen kanssa, alle puolet hänen aloittamistaan joukoista, 4 500 miehen voimin Greenen kimppuun ja pakotti hänet lopulta takaisin. Cornwallis ei kuitenkaan voinut jäädä Pohjois-Carolinan sisämaahan. Prudence ja hänen määräyksensä sanelivat melko selvästi, että hänen oli peräännyttävä ja puolustettava brittien valloituksia Etelä-Carolinassa ja Georgiassa. Sen sijaan hän johdatti armeijansa jäännökset Pohjois-Carolinan merisatamaan ja sieltä Virginiaan uuteen seikkailuun, jossa hän antoi alaisilleen tehtäväksi suojella brittien voittoja kaukana etelässä.