jo ennen Donald Trumpin valintaa vuonna 2016 hän oli tarjonnut Amerikan myöhäisillan TV-juontajille runsaasti rehua komedialle.
nämä myöhäisillan tv-ohjelmat ovat poliittisen satiirin keihäänkärki liberaalille Amerikalle, ja monet ottavat suuntauksensa vuonna 1996 alkaneesta The Daily Show ’ sta. John Stewartin toimiessa juontajana vuoden 1999 jälkeen se kehitti poliittisen ja uutissatiirin sekoituksen, josta tuli suosittu tyylilaji.
Trumpin vaalivoiton jälkeen huumori nähtiin nopeasti hämmentyneissä liberaaleissa sekä balsamina että aseena. Veteraani TV-juontaja David Letterman väitti, että” komedia on yksi keino, jolla voimme suojella itseämme ” Trumpilta. Myöhäisillan komedia tuli bellwether tämän suuntauksen ja tehostettu keskittyminen poliittiseen satiiriin osoittautui katsojaluvut osuma monet isännät.
The Daily Show, helmed by Trevor Noah since 2016, and its offshoots – The Late Show with Stephen Colbert, Last Week Tonight with John Oliver and Full Frontal with Samantha Bee – Leaded The way. Samaan aikaan The Tonight Show with Jimmy Fallon ja Late Night with Seth Myers ponnahtivat myös poliittisempaan materiaaliin, ja Saturday Night Live herätti kiinnostusta sen kylmiin avauksiin, jotka keskittyivät säännöllisesti Trumpiin.
liberaaleille satiiri ruokki halua kerrontaan, joka selittäisi Trumpin valinnan ja vallan jatkumisen, ja lietsoi myös fantasioita hänen väistämättömästä kukistumisestaan. Mitään todisteita ei kuitenkaan ollut siitä, että Trumpia vastaan hyökkäävä poliittinen satiiri olisi hidastanut Trumpin kisaa presidenttiydestä – tai johtaisi hänen tappioonsa. Sen sijaan se toimi lähinnä toiveiden täyttämisen ja katarsiksen muotona niille kansalaisille, jotka olivat traumatisoituneet Trumpin vuoden 2016 voitosta.
satiiriset puutteet
kaikesta Trumpin presidenttikauden ensimmäisen vuoden satiirisesta toiminnasta alkoi pian nousta kysymyksiä näiden sarjojen poliittisen satiirin edistämisen laadusta ja tehokkuudesta. Jotkut liberaalit ja edistykselliset kommentaattorit kutsuivat heitä ”laiskoiksi” ja ”tehottomiksi”.
yhä useammat valittivat Trumpin vastustavan satiiria ja väittivät tämän ilmenevän ironiaa ja liioittelua, että hän on ”jo kävelevä karikatyyri itsestään”. HBO: n satiirin Veep luonut kirjailija ja tuottaja Armando Iannucci korosti satiirikkojen ongelmaa:
vain lukea häntä ja olet löytänyt vitsi hänestä. Se tulee esiin hänen sanomisissaan, mikä jättää minunlaiseni ihmiset hieman tarpeettomiksi muuten kuin vain huomauttaakseen siitä.
kun humoristit ovat tulleet tietoisemmiksi näistä puutteista ja haasteista, he ovat työntäneet selkänsä niille, joilla on suuret odotukset poliittisesta komediasta. Stephen Colbert heijastuu 2019:
minulla ei ole koskaan ollut illuusiota siitä, että se, mitä teen, muuttaa maailmaa. Teemme sen myöhään illalla, ja ehkä nukut paremmin sen takia.
osa koomikoista on pyrkinyt metodeillaan puuttumaan lajityypin koettuihin rajoituksiin. Trumpin presidenttikauden ensimmäisen vuoden jälkeen Oliverin viimeisellä viikolla tänä iltana välteltiin monia suoria viittauksia Trumpiin ja siirryttiin tämän hetken uutiskierteen ulkopuolelle. Oliver on varoittanut keskittymästä liian suoraan tai yksinomaan Trumpin järjettömyyksiin.
näiden esitysten kehittyessä niiden poliittinen satiiri ei juurikaan osoita merkkejä tehokkaasta poliittisesta väliintulosta tai tavoittavan puolueyleisöä.
liberaalit eivät voi meemata
politisoituneen stand up-komiikan ja myöhäisillan keskusteluohjelmien maisemia hallitsevat liberaalit tai edistysmieliset, mutta tämä ei tarkoita konservatiivista huumorin puutetta (kuten liberaalit haluavat väittää). Internetissä ja sosiaalisessa mediassa on vuodatettu satiirista materiaalia konservatiivisista – usein ”alt-right” – lähteistä.
suurin osa liberaaleista kommentoijista oli sokaistunut trollauksen ja meemikulttuurin kasvusta ja käyttöönotosta Trumpin vaalikampanjan tueksi sekä sen välillisestä tuesta levittämällä epäluottamusta mediassa ja hallinnossa. Ironia ja satiiri ovat tämän alt-rightin diskurssin suosimia laitteita, jotka ovat elävöittäneet myrkyllistä nettivastakulttuuria ja soluttautuneet yhä enemmän valtamediaan ja poliittiseen viestintään.
Meemikulttuuri on ollut tässä keskeisessä asemassa. Koska jotkut tutkijat ovat kutsuneet ”kansankielistä luovuutta” ja välittömyys internet meemit, niistä on tullut hallitseva valuutta koomisen ja satiirinen Online diskurssi. Heidän nimettömyytensä ja mahdollisuutensa ryhtyä viraaliksi on mahdollistanut sen, että heistä on tullut rasismin, muukalaisvihan ja naisvihan moottoreita.
avaintekijä tässä käyttöönotossa on se, että meemit hämärtävät rajoja sen välillä, onko jokin tarkoitettu satiiriksi vai ei. Ne tarjoavat ironista verhoa väärinkäytöksille-jos niitä haastetaan, luoja voi vain sanoa ”lol” tai ”se on vain vitsi”.
Trump käytti ensimmäisen kerran julkisesti meemiä, kun hän twiittasi heinäkuussa 2017 Reddit-käyttäjän tekemän kuvan, jossa Trump löi vartaloon painijaa, jonka pää on korvattu CNN: n logolla. Trumpin hyväksyntä meemille oli merkittävä hetki-se viestitti tukea nettitrollaukselle ja kannusti meemien tuottajia luovuuteen hyökkäyksissään valtamediaa ja politiikkaa vastaan.
vasemmistossa on ollut taipumusta hylätä meemit poliittisen viestinnän muotona. Mutta oikeisto näyttää vakuuttuneelta siitä, että ne ovat arvokas informaatiosodankäynnin muoto ja edustavat uutta kulttuurista taistelukenttää, jolla edistykselliset ovat taistelleet. On jopa subgenre meemejä otsikolla ”the left can ’t meme”.
Reality isn ’ t what it used to be
tämä ei viittaa siihen, etteivätkö liberaalit kehittäisi tuoreita satiirisia alustoja ja työkaluja. Demokraattien tuoreessa puoluekokouksessa esiintyi Sarah Cooper, jonka huulisynkkausparodiat Trumpista ovat tavoittaneet tik Tokin kautta suuria kansallisia ja kansainvälisiä yleisöjä, ja jonka käänteisessä mansplainingissa on kriittisempi purenta kuin suuressa osassa myöhäisillan komediarutiineista. Se, että häntä pidetään ”Trumpin tappajana”, viittaa kuitenkin siihen, että liberaalit antavat jälleen liikaa toivoa satiirin voimille voittaakseen heidät marraskuun vaaleissa.
satiiri on perinteisesti toiminut hyökkäävänä poliittisen viestinnän muotona, mutta se nojaa vankalta näyttävään todellisuuteen. Trumpin aikana salaliittoteorioiden ja vaihtoehtoisten kertomusten yleistyessä amerikkalaiset näyttävät menettäneen uskonsa yhteiseen viittausmaailmaan. Tämä tekee satiirista vaikeaa-mutta ei kuollutta.
sekä satiirin valuutta että kriisi kuvastavat tänä päivänä poliittisen viestinnän normien merkittävää murrosta kaoottisessa media-ekosysteemissä, jossa viraaliset meemit ja twiitit muokkaavat yleistä mielipidettä. Trumpin aikana satiiri on kehittynyt saamaan uusia muotoja tässä vimmaisessa ympäristössä ja valaisee näin joitakin kuplia ja sokeita pisteitä liberaalien hallitsemassa mediaympäristössä.