Le Bateau ivre

runo on järjestetty 25 alexandrine quatrainsin sarjaan, jossa on A/b/a / b-loppusointu. Se kietoutuu samannimisen veneen hourailevien näkyjen ympärille, hukkuu ja katoaa mereen. Sitä pidettiin vallankumouksellisena kuvaston ja symboliikan käytössä. Yksi pisimmistä ja ehkä parhaista runoista Rimbaud ’ n œuvressa, se alkaa seuraavalla nelisäkeellä:

Comme je descendais des Fleuves impassibles, je ne me sentis plus guidé par les haleurs : Des Peaux-Rouges criards les avaient pris pour cibles les ayant cloués nus aux poteaux de couleurs.	kulkiessani pitkin kärsimättömiä jokia, en enää tuntenut olevani nostajien ohjaama: Yelping redskins oli ottanut heidät maaleiksi ja naulannut heidät alastomina värillisiin paaluihin.
	—Kääntäjä Wallace Fowlie

Rimbaud ’ n elämäkerran kirjoittaja Enid Starkie kuvailee runoa ikimuistoisten kuvien ja vuorosanojen antologiaksi. Ääni kuuluu juopuneelta veneeltä itseltään. Vene kertoo täyttyneensä vedellä, jolloin se oli ”juovuksissa”. Uppoaminen meren, vene kuvaa matkan monipuolinen kokemus, joka sisältää nähtävyyksiä puhtain ja ylimaallisia (l ’ éveil jaune et bleu des phosphores chanteurs, ”keltainen-sininen alarum fosforien laulaa”) ja samalla kaikkein vastenmielisin (nasses / Où pourrit dans les joncs tout un Léviathan, ”verkot, joissa kokonainen Leviathan oli mätänemässä”). Korotuksen ja alennuksen avioliitto, synestesia ja lisääntyvä hämmästys tekevät tästä satarivisestä runosta Rimbaud ’ n nuoruuden runoteorian täyttymyksen, jonka mukaan runoilijasta tulee näkijä, Vatikaani aistien sekavuuden kautta. Näihin nähtävyyksiin on lisätty alexandrines välitöntä aural valitus: Fermententti les rousseurs amères de l ’ amour! (”fermenting the bitter blushes of love”).

veneen (ja lukijan) kiinnitys hämmästys saavuttaa huippunsa linjoilla 87-88: Est-ce en ces nuits sans fonds que tu dors et t ’Exiles / Million d’ oiseaux d ’ Or, ô future Vigueur? (”Onko se näinä pohjattomina öinä, että nukut ja karkotat itsesi / miljoona kultaista lintua, Oi tulevaisuuden voima?) Tämän jälkeen näkö katoaa ja loitsu murtuu. Puhuja, yhä Vene, toivoo kuolemaa (Ô que ma quille éclate! Ô que j ’ Aille à la mer! ”Oi, jos kölini särkyisi! Oi kunpa menisin merelle!”). Mahtipontiset pyrkimykset ovat pettäneet, ja jäljelle on jäänyt uupumus ja vankeuden tunne. Näin” Le Bateau Ivre ”kertoo proleptisesti uudelleen Rimbaud’ n runollisen uran, joka haihtui, kun hän huomasi, ettei säe kyennyt tarjoamaan sitä universaalia ymmärrystä ja harmoniaa, miltä se oli nuorempana näyttänyt.

”Le Bateau ivre” on edelleen yksi ranskalaisen runouden ja Rimbaud ’ n runotuotannon helmistä. Vladimir Nabokov käänsi sen venäjäksi vuonna 1928. Ranskalainen runoilija-säveltäjä Léo Ferré sävelsi sen ja lauloi sen albumilla ”Ludwig-L’ imaginaire-Le Bateau ivre ” (1982).