Ranskan kuningas.
Filipin vieraaksi asetettuna Ludvig saattoi perehtyä perusteellisesti suuren Burgundivaltion toimintaan, jonka raunioita hän myöhemmin tavoitteli. (Kaarle VII huomautti Filipin ruokkivan kettua, joka söisi hänen kanojaan.) Samaan aikaan Ludvig piti itsensä vakoojien lähettämänä kaikkine yksityiskohtineen isänsä sairaudesta ja asetti näin itsensä alttiiksi perusteettomalle syytökselle, jonka mukaan hän oli jouduttanut kuolemaansa myrkyllä. Viimein viiden vuoden kärsimättömän maanpaon jälkeen Ludvigista tuli Ranskan kuningas Kaarlen kuoltua vuonna 1461.
hänen ensimmäinen tekonsa oli iskeä Kaarle VII: n ministereitä vastaan. Pierre de Brézé ja Antoine de Chabannes vangittiin, mutta heidät ja jotkut heidän palveluskelpoisemmat kollegansa otettiin myöhemmin takaisin virkaansa. Luottaen paljolti alempaan aatelistoon tai keskiluokkaan kuuluviin miehiin Ludvig muodosti lojaalien neuvonantajien piirin, joka auttoi häntä määräämään valtansa, laajentamaan kuninkaallista valtakuntaa ja kehittämään valtakunnan vaurautta.
Ludvig XI: n suurin huoli kohdistui valtakunnan ruhtinaisiin ja suuriin vasalleihin, jotka olivat valmiita liittoutumaan keskenään tai englannin kanssa häntä vastaan. Kaarle VII: n entiset upseerit nostattivat vihamielisyyttä kuninkaan uusia miehiä vastaan; Jean II, Bretagnen herttua ja Frans II nousivat tyytymättömän aateliston johtajiksi; Filip hyvän poika ja tuleva seuraaja Burgundin Kaarle Rohkea tuki kuninkaan vihollisia; ja kuninkaan omasta veljestä Kaarle de Francesta, aluksi herttua de Berrystä, tuli kapinallisten välikappale.
vuonna 1465 tyytymättömät ruhtinaat perustivat Kansanvalistusliiton sotimaan Ludvigia vastaan. Koko Ranska näytti olevan anarkian partaalla, mutta pienempi säätyläinen kieltäytyi nousemasta kuningasta vastaan ja porvaristo kokoontui hänen puolelleen. Joidenkin taistelujen jälkeen liitto päättyi sopimuksiin burgundilaisten ja bretagnelaisten kanssa, mutta Ludvig joutui taipumaan paljon: Sommen kaupungit annettiin takaisin Burgundilaisille, ja Normandia annettiin Berryn vastineeksi Charles de Francelle, jolloin koko Pohjois-Ranska Bretagnesta Burgundilaiseen Artoisiin liitettiin entisten kapinallisten käsiin. Vuonna 1466 kuningas kuitenkin miehitti Normandian uudelleen.
Burgundin herttuaksi Filip hyvän kuoltua (1467) noussut Kaarle Rohkea liittoutui Frans bretagnelaisen ja Englannin Edvard IV: n kanssa, mutta vuonna 1468 Ludvig hyökkäsi Bretagneen ja erotti Fransin liitosta. Tämän jälkeen hän meni tuhoisaan haastatteluunsa Kaarle Rohkean kanssa Péronnessa (Lokakuu 1468). Neuvottelujen aikana Kaarle sai tietää Ranskan kuninkaan asiamiesten Liègessä lietsomasta kapinasta. Raivoissaan hän asetti Ludvigin kotiarestiin, pakotti hänet kauaskantoisiin myönnytyksiin ja vei hänet lopulta Liègeen todistamaan kapinan tukahduttamista.
péronnessa kokemansa nöyryytyksen jälkeen Ludvig yritti mitätöidä Anglo-Burgundilaisen liiton avustamalla syrjäytettyä Lancasterin sukua Edvard IV: tä vastaan, mutta lancastrilaisten lopullinen tappio (Toukokuu 1471) lopetti hänen toivonsa. Hyökättyään jo Burgundiin Ludvig kohtasi uuden joukon vihollisia, joihin kuuluivat Kaarle Rohkean, Edvard IV: n ja Frans bretagnelaisen lisäksi lounaassa Kaarle de France, jolle Ludvig oli myöntänyt Guyennen herttuakunnan vuonna 1469, Jean V d ’ Armagnac ja Aragonian Juhana II, joka toivoi saavansa Roussillonin takaisin. Mutta Kaarle de Francen kuoltua vuonna 1472 sekä Kaarle Rohkea että Frans bretagnelainen allekirjoittivat sopimukset; kuninkaallinen armeija kukisti Armagnacin, ja ranska ja Aragonian suostuivat keskeyttämään vihollisuudet Roussillonissa. Kaarle Rohkea alkoi tämän jälkeen juonitella Ranskan jakamista Burgundin, Englannin ja muiden valtioiden kesken, mutta Ludvig solmi pian sopimukset Kaarlen liittolaisten kanssa tai osti ne pois.
vuoden 1475 jälkeen Ludvigin tehtäväksi jäi Burgundin vallan tuhoaminen. Hän tuki Sveitsin konfederaatioita ja Lothringenin René II: ta näiden sodassa Kaarle rohkeaa vastaan, ja Kaarle lyötiin ja surmattiin taistelussa Nancyssa Janissa. 5, 1477. Tämän jälkeen Ludvig ryhtyi pilkkomaan Burgundin valtiota, innokkaana yhdistämään sen Ranskan läänitykset kuninkaalliseen valtakuntaan ja ottamaan niin paljon muuta kuin pystyi. Kaarlen tytär Maria meni kuitenkin naimisiin Itävallan arkkiherttua Maksimilianin kanssa, joka puolusti perintöään Ludvigia vastaan. Lopulta Arrasin rauhansopimuksella (1482) Ludvig säilytti Burgundin, Picardian ja Boulonnaisin herttuakuntien täyden suvereniteetin ja Franche-Comtén ja Artois ’ n omistuksen Itävallan Margareetan myötäjäisinä, Marian ja Maksimilianin tyttärenä, joka oli hänen pienen poikansa ja perillisen, tulevan Kaarle VIII: n kihlattu.
Ludvig piti sotaa epävarmana yrityksenä ja teki sen vain vastahakoisesti, vaikka hän säilytti Kaarle VII: n perustaman pysyvän armeijan. Diplomatia ja perintö olivat keinoja, joita hän piti parempana kuninkaallisen vallan laajentamisessa. Tästä huolimatta Ludvig harjoitti aktiivista politiikkaa Espanjassa ja Italiassa. Kaarle Rohkean kuoleman jälkeen kukaan ei estänyt Ludvigia harjoittamasta Savoijin virtuaalista protektoraattia, jossa hänen sisarensa Yolande oli sijaishallitsijana, ja hän teki itsestään Pohjois-Italian asioiden sovittelijan.