”the Death of Environmentalism: Global Warming in a Post-Environmental World”Edit
vuonna 2004 Nordhaus ja Shellenberger kirjoittivat yhdessä teoksen ”The Death of Environmentalism: Global Warming Politics in a Post-Environmental World.”Lehti väitti, että ympäristönsuojelu on kykenemätön käsittelemään ilmastonmuutosta ja sen pitäisi ”kuolla”, jotta uusi politiikka voisi syntyä.
entinen Sierra Clubin toiminnanjohtaja Carl Pope kutsui esseetä ” epäselväksi, epäreiluksi ja jakavaksi.”Hänen mukaansa se sisälsi useita asiavirheitä ja vääriä tulkintoja. Sierra Clubin entinen puheenjohtaja Adam Werbach kuitenkin kehui tekijöiden väitteitä.
Greenpeacen entinen toiminnanjohtaja John Passacantando sanoi vuonna 2005 viitaten sekä Shellenbergeriin että hänen avustajaansa Ted Nordhausiin: ”nämä tyypit esittivät kiehtovia tietoja, mutta he esittivät ne tällä yliampuvalla kielellä ja tekivät sen tällä in-your-face-tavalla.”
Michel Gelobter ja muut ympäristöasiantuntijat ja-tutkijat kirjoittivat teoksen ”The Soul of Environmentalism”: Löytää uudelleen transformaatiopolitiikan 21. vuosisadalla vastauksena, kritisoi ”kuolema” vaatii lisää teknologisia innovaatioita sen sijaan, että puututaan systeeminen huolenaiheita ihmisten väri.
Break Through: from the Death of Environmentalism to the Politics of PossibilityEdit
vuonna 2007 Shellenberger ja Nordhaus julkaisivat teoksen Break Through: From the Death of Environmentalism to the Politics of Possibility. Kirja on perustelu sille, mitä sen kirjoittajat kuvailevat myönteiseksi, ”ympäristön jälkeiseksi” politiikaksi, joka hylkää ympäristönsuojelun ympäristönsuojelun ja keskittyy uuteen teknologiseen innovaatioon uuden talouden luomiseksi. Kirja nimettiin Time magazine Heroes of the Environmentiksi (2008) kirjan kirjoittamisen jälkeen, ja se sai tiedetoimittaja John Horganin myöntämän Green Book-palkinnon vuonna 2008.
The Wall Street Journal kirjoitti, että ” jos Nordhausin ja Shellenbergerin kehotus optimistiseen näkemykseen-taloudellisen dynaamisuuden ja luovan potentiaalin omaksumiseen-tekee ympäristön hyväksi varmasti enemmän kuin mikään YK: n raportti tai Nobel-palkinto.”
kuitenkin akateemikot Julie Sze ja Michael Ziser väittivät, että Break Through jatkoi Gelobterin osoittamaa suuntausta, joka liittyi tekijöiden sitoutumiseen teknologiseen innovaatioon ja pääoman kasautumiseen sen sijaan, että keskittyisi systeemiseen epätasa-arvoon, joka luo ympäristön epäoikeudenmukaisuutta. Erityisesti Sze ja Ziser väittävät, että Nordhausin ja Shellenbergerin ”ilmeinen nautinto heidän kuuluisuudessaan ’seksikkäänä’ kosmopoliittisena ’bad boys’ of environmentalism (heidän omien sanojensa mukaan) tuo esiin epäilyksen heidän vilpittömyydestään ja luotettavuudestaan.”Kirjoittajat väittivät, että Shellenbergerin teos ei” sisällä ympäristöoikeuden tavoitteita, vaikka hän käy aktiivisesti kauppaa epäilyttävillä poliittisilla kääntöpiireillä”, kuten syyttämällä Kiinaa ja muita valtioita laajamittaisiksi saastuttajiksi, jotta Yhdysvallat voisi aloittaa ja jatkaa kansallismielistä teknologiaan perustuvaa tutkimusta ja kehitystä edistävää ympäristönsuojelua, samalla kun se päästäisi edelleen enemmän kasvihuonekaasuja kuin useimmat muut valtiot. Shellenberger ja Nordhaus puolestaan pyrkivät siirtymään pois hyväksi todetusta Ympäristöoikeustaktiikasta ja ”vaativat yhdyskuntajärjestelyn keskeyttämistä”.”Tällaiset teknologiaan perustuvat” lähestymistavat, kuten Nordhausin ja Shellenbergerin lähestymistavat, jättävät kokonaan huomiotta” rakenteellisen ympäristön epäoikeudenmukaisuuden”, jonka hurrikaani Katrinan kaltaiset luonnonkatastrofit tekevät näkyväksi. Viime kädessä ” Shellenberger uskoo, että yhteisöllinen ympäristöoikeusoppi on uhka erittäin kapitalistisen, globaalin mittakaavan ympäristönsuojelun kitkattomalle toiminnalle.”
an Ecomodernist ManifestoEdit
huhtikuussa 2015 Shellenberger liittyi tutkijaryhmään antaakseen Ekomodernistisen manifestin. Se ehdotti ”kestävän kehityksen” tavoitteesta luopumista ja sen korvaamista strategialla, jolla pienennetään ihmiskunnan jalanjälkeä hyödyntämällä luonnonvaroja tehokkaammin teknologisten innovaatioiden avulla. Kirjoittajien mukaan taloudellinen kehitys on välttämätöntä ympäristön säilyttämiseksi.
Ekomodernistinen manifesti sai osakseen samankaltaista kritiikkiä kuin Gelobterin arvio ”kuolemasta” ja Sze: n ja Ziserin analyysi Break Through ’ sta. Ympäristöhistorioitsija Jeremy Caradonna ja ympäristöekonomisti Richard B. Norgaard johti ympäristöoppineiden ryhmää kritiikissään, jonka mukaan Ekomodernismi ”rikkoo kaikkea, mitä tiedämme ekosysteemeistä, energiasta, väestöstä ja luonnonvaroista”, ja ”manifesti ei suinkaan ole ekologinen periaatejulistus, vaan se vain toistaa naiivin uskomuksen siitä, että teknologia pelastaa meidät ja että ihmisen kekseliäisyys ei voi koskaan epäonnistua.”Edelleen” manifesti kärsii asiavirheistä ja harhaanjohtavista lausunnoista.”
ympäristö-ja taidehistorioitsija T. J. Demos oli caradonnan kanssa samaa mieltä ja kirjoitti vuonna 2017, että manifesti ”ei todellakaan ole mitään muuta kuin huono utopistinen fantasia”, joka toimii öljy-ja kaasuteollisuuden tukena ja ”anteeksipyyntönä ydinenergialle.”Demos jatkoi, että” Ecomodernistisessa dokumentissa on lisäksi silmiinpistävää sen tosiasiallisten heikkouksien ja ekologisten valheiden lisäksi se, että siinä ei mainita sosiaalista oikeudenmukaisuutta tai demokraattista politiikkaa”, ja ”ei tunnusteta sitä tosiasiaa, että isot teknologiat kuten ydinvoima vahvistavat keskitettyä valtaa, sotateollista kompleksia ja yritysten globalisaation epätasa-arvoa.”
Apocalypse Never: Why Environmental Alarmism Hurts Us AllEdit
kesäkuussa 2020 Shellenberger julkaisi Ilmestyskirjan Apocalypse Never: Why Environmental Alarmism Hurts Us All, jossa kirjoittaja väittää, ettei ilmastonmuutos ole se eksistentiaalinen uhka, joka sen esitetään olevan populaarimediassa ja aktivismissa. Sen sijaan hän esittää, että teknologiset innovaatiot ja pääoman kasautuminen, jos niiden annetaan jatkua ja kasvaa, korjaavat ympäristökysymyksiä. Shellenbergerin mukaan kirja ” tutkii, miten ja miksi niin monet meistä näkivät tärkeät mutta hallittavissa olevat ympäristöongelmat maailmanloppuna, ja miksi ihmiset, jotka suhtautuvat ympäristöongelmiin kaikkein apokalyptisimmin, pyrkivät vastustamaan parhaita ja ilmeisimpiä ratkaisuja niiden ratkaisemiseksi.”
ennen julkaisua kirja sai myönteiset arvostelut ilmastotieteilijöiltä Tom Wigleyltä ja Kerry Emanuelilta sekä ympäristönsuojelijoilta kuten Steve Mccormickilta ja Erle Ellisiltä, mutta arviot julkaisun jälkeen olivat vaihtelevia. Emanuel esimerkiksi sanoi, että vaikka hän ei katunut alkuperäistä myönteistä arvosteluaan, hän toivoi, että ”kirja ei kantaisi mukanaan omia ylilyöntejään ja vahingollisia painolastejaan.”The Wall Street Journalissa John Tierney kirjoitti, että” Shellenberger tekee vakuuttavan jutun, sekoittaen selkeästi tutkimustietoa ja politiikan analyysia vihreän liikkeen historiaan”, ja myönteisiä arvioita julkaistiin myös Financial Timesissa ja Die Weltissä.
arvioidessaan Apocalypse Never for Yalen Ilmastoyhteyksiä Ympäristötieteilijä Peter Gleick kuitenkin väitti, että ”Apocalypse Never” – lehdessä on runsaasti ”huonoa tiedettä ja huonoja argumentteja”, kirjoittaen, että ” mikä on uutta täällä ei ole oikein, ja mikä on oikein ei ole uutta.”Samoin Shellenbergerin vuoden 2020 Forbesin artikkelia, jossa hän mainostaa kirjaansa, on analysoinut seitsemän akateemista arvostelijaa ja yksi toimittaja Ilmastopalautteen faktantarkistusprojektista; arvioijat päättelevät, että Shellenberger ”sekoittaa keskenään tarkkoja ja epätarkkoja väitteitä, jotka tukevat harhaanjohtavaa ja liian yksinkertaistettua argumentointia ilmastonmuutoksesta.”Shellenberger vastasi perustamassaan Environmental Progress-julkaisussa julkaistussa jutussa. Arvostelussa Los Angeles Review of Books environmental economist Sam Bliss sanoi, että vaikka ”kirja itsessään on hyvin kirjoitettu, ”Shellenberger” pelaa nopeasti ja löysästi tosiasioilla ” ja ” huolestuttavasti, hän näyttää kiinnostuneemmalta näyttämään ilmaston kieltävät konservatiivit ovelia uusia tapoja omistaa libs kuin vakuuttamalla ympäristönsuojelijat mistään.”