Miten tunnistaa Pyhä Henki

kaikista siunauksista, jotka ovat meidän Kristuksessa, onko mitään suurempaa kuin Pyhän Hengen sisimmässä oleva läsnäolo?

Henki on” niiden siunausten summa, joita Kristus etsi, sillä mitä hän teki ja kärsi lunastustyössä”, Jonathan Edwards kirjoittaa (Jonathan Edwardsin teokset, 5:341). Henki valaisee Pelastajamme Kasvot (Joh.16:14). Henki laittaa ” Abba! Isä!”suussamme (Room.8:15). Henki istuttaa taivaan sydämiimme (Ef.1:13-14).

kaikista niistä siunauksista, joita Henki tuo, monet meistä työskentelevät kuitenkin hämmentyneinä, kun on kyse Hengen läsnäolon tunnistamisesta. Uutena uskovana minulle kerrottiin, että kielillä puhuminen ja profetoiminen olivat kaksi välttämätöntä merkkiä Hengen voimasta. Ehkä toiset meistä samaten tunnistavat herkimmin Hengen läsnäolon hänen ihmelahjoistaan: näyistä, parantumisista, vaikutelmista ja muusta.

” kaikista siunauksista, jotka ovat meidän Kristuksessa, onko mitään suurempaa kuin Pyhän Hengen sisimmässä oleva läsnäolo?”

varmastikin henki paljastaa itsensä tällaisten ihmeiden kautta (1.Kor. 12:8-11), ja kristittyjen tulisi nykyään ”hartaasti haluta” niitä (1. Kor. 14:1). Mutta kun Paavali käskee Galatalaisia ”vaeltamaan Hengen mukaan” ja ”pysymään Hengen tasalla” (Gal.5:16, 25), hän ei kiinnitä heidän huomiotaan Hengen lahjoihin, vaan Hengen hedelmään.

jos siis haluamme tietää, pysymmekö Hengen tasalla vai tarvitsemmeko jälleen löytää hänen askeleensa, meidän olisi hyvä harkita rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää.

Hengen hedelmä

ymmärtääksemme Hengen hedelmää meidän on muistettava, missä yhteydessä se esiintyy. Paulin lista tuli aluksi keskenään ristiriitaiselle yhteisölle. Apostoli havaitsi tarpeelliseksi varoittaa Galatalaisia ’puremasta ja syömästä toisiaan’ ja ’tulemasta itserakkaiksi, ärsyttäen toinen toistaan, kadehtien toinen toistaan’ (Gal.5:15, 26). Galatalaiset, kääntyessään pois Jumalan armosta evankeliumissa (Gal. 1: 6), olivat ilmeisesti alkaneet kääntyä toisiaan vastaan.

tässä yhteydessä lihan teot ja Hengen hedelmä kuvaavat kahta yhteisöä: lihan vastaista yhteisöä, joka etsii vanhurskautta tekojensa perusteella (Gal. 5: 19-21); ja niiden todellinen yhteisö, jotka ovat hengessä, vanhurskautetaan uskosta yksin Kristukseen (Gal. 5: 22-23).

kun käytämme Paavalin luetteloa tutkiaksemme itseämme, niin meidän täytyy kysyä, merkitsevätkö nämä suosionosoitukset meitä, ei silloin kun istumme rauhaisassa eristyksessä, vaan kun liikumme Jumalan kansan keskuudessa. Saatan vaikuttaa kärsivälliseltä, lempeältä ja ystävälliseltä ollessani yksin asunnossani, mutta entä kun olen kirkon yhteydessä? Se, keitä olemme toisten seurassa-hämmentäen toisia, ärsyttäen toisia, unohtaen toisia-paljastaa, miten pitkälle olemme päässeet Hengen hedelmän kantamisessa.

mitä nämä yhdeksän hedelmäröykkiötä ilmaisevat Hengen läsnäolon? Jotta tutkimus olisi hallittavissa, sisällytämme siihen vain yhden tai kaksi näkökulmaa jokaisesta hyveestä ja rajoitumme enimmäkseen Paavalin kirjeisiin.

Rakkaus: teetkö työtä veljiesi ja sisartesi hyväksi?

kun Jumala vuodattaa rakkautensa sydämeemme Hengen kautta (Room.5:5), asentomme muuttuu: kun olemme kerran kaareutuneet sisäänpäin omissa ajatuksissamme, suoristamme nyt selkämme, nostamme päämme ja alamme unohtaa itsemme muiden eduksi (Fil. 2:1-4). Huomaamme sydämemme olevan yhteydessä ihmisiin, joita aiemmin olisimme halveksineet, tuominneet tai jopa halveksineet (Kol.2:2; room. 12:16). Rakkautemme ei enää riipu siitä, että löytäisimme jotain ihanaa; kun olemme tunteneet Kristuksen rakkauden (Gal. 2: 20), kannamme rakkautta mukanamme minne tahansa menemmekin.

” keitä olemme toisten ympärillä, paljastaa, kuinka pitkälle olemme päässeet Hengen hedelmää kantaessamme.”

tällainen rakkaus pakottaa meidät tekemään työtä veljiemme ja sisartemme hyväksi (1. Tess. 1: 3), kärsivällisesti kestämään ihmisiä, joita pidämme kiusallisina (Ef. 4:2) ja välittämään enemmän veljemme hengellisestä hyvinvoinnista kuin omasta hengellisestä vapaudestamme (1.Kor. 8:1). Riippumatta asemastamme yhteisössä pidämme itseämme ilomielin palvelijoina (Gal. 5:13) ja opimme olemaan kysymättä: ”kuka täyttää tarpeeni tänään?”mutta pikemminkin,” kenen tarpeet voin täyttää tänään?”

on ylivoimaisesti parempi kantaa edes hitunen tätä rakkautta sydämissämme kuin nauttia kaikista maailman rikkauksista, mukavuuksista tai suosionosoituksista. Sillä sinä päivänä, jolloin kaikki muu katoaa, rakkaus pysyy (1.Kor. 13:7-8).

ilo: Iloitsetko sinä Jumalan kansan Kristuksen kaltaisuudesta?

Paavalille Jumalan kansan yhteys ei ollut syrjäinen kristilliselle ilolle. Hän voisi kirjoittaa Timoteukselle: ”minä kaipaan nähdä sinua, että täyttyisin ilolla ”(2.Tim. 1:4) tai filippiläisille:” jokaisessa rukouksessani teidän puolestanne, kaikessa rukouksessani ilolla ” (Fil. 1: 4). Hengen ilo on ennen kaikkea ilo Herrassamme Jeesuksessa (Fil.4:4). Mutta aito ilo Kristuksessa on ylitsevuotava kaikille, jotka uudistetaan Hänen kuvakseen. Uskon kautta olemme nähneet kuninkaamme häikäisevän kirkkauden-ja nyt iloitsemme saadessamme nähdä hänen heijastuksensa pyhien kasvoista.

horisontaalisen ilomme huippu ei kuitenkaan ole vain Jumalan kansan kanssa oleminen, vaan se, että näemme heidän näyttävän Jeesukselta. ”Täyttäkää minun iloni”, Paavali kirjoittaa filippiläisille, ”olemalla samanmielinen, omistamalla sama rakkaus, olemalla täysin yksimielinen ja yksimielinen” (Fil. 2: 2). Mikä täydentäisi ilosi? Kun vaellamme Hengen mukaan, Jumalan kansan kypsyys täydentää ilomme. Me iloitsemme, kun näemme nöyryyden voittavan ylpeyden, himon lankeavan paremman mielihyvän edelle, arkojen puhuvan evankeliumia rohkeasti ja isien johdattavan perhettään Herran pelossa.

rauha: Pyritkö säilyttämään Hengen ykseyden, jopa merkittävillä henkilökohtaisilla kustannuksilla?

Pyhä Henki on kirkon suuri yhdistäjä. Jeesuksen rauhantyön ansiosta henki tekee juutalaisesta ja Pakanasta ”yhden uuden ihmisen” (Ef. 2: 15); Hän kokoaa entiset viholliset ”Jumalan huonekunnan jäseniksi” (Ef. 2:19).; hän rakentaa meidät kaikki ”pyhäksi temppeliksi Herrassa” (Ef.2:21-22). Vaikka näyttäisimme kuinka erilaisilta kuin seuraavalla penkillä oleva henkilö, meillä on yhteinen ruumis, yhteinen koti, yhteinen pyhäkkö — kaikki siksi, että meillä on sama Herra, ja jonain päivänä meillä on sama taivas (Ef.4:4-6).

” ystävällisyys saa loukkauksen, palauttaa sen sielujemme tehtaassa ja lähettää sen sitten siunauksena takaisin.”

ne, jotka vaeltavat Hengen mukaan, eivät siis murehduta häntä repimällä alas sen, minkä hän on rakentanut (Ef. 4:29-30), vaan ”pyrkikää siihen, mikä edistää rauhaa” (Room. 14:19): pyydämme anteeksiantoa ensin silloinkin, kun suurin osa virheestä on toisessa. Luovumme perusteettomista epäilyistä ja valitsemme mieluummin parhaan. Me inhoamme kaikkea juoruilua ja sen sijaan kunnioitamme veljiämme heidän selkänsä takana. Ja kun joudumme konfliktiin, ”pyrimme ennallistamiseen”, jotta voisimme” elää rauhassa ” (2.Kor. 13:11).

kärsivällisyys: kasvaako kykysi katsoa rikkomuksia läpi sormien?

Hengen hedelmänä kärsivällisyys on muutakin kuin kyky istua rauhallisesti liikenteessä tai odottaa lääkärin vastaanotolla reilusti yli ajanvarausajan. Kärsivällisyys on sisäinen Hengellinen voima (Kol. 1: 11), jonka avulla voimme ottaa vastaan loukkauksen täysin kasvoiltamme ja katsoa sen yli. Kärsivälliset ihmiset ovat Jumalan kaltaisia: ”hitaita vihastumaan” (2.Moos. 34:6), silloinkin kun heitä ärsytetään ankarasti ja toistuvasti (Room. 2:4; 1. Tim. 1:16).

kärsivällisyys on olennainen osa yhtä kirkon päävastuista: opetuslapseutta. Kun Paavali kehotti Timoteusta ” saarnaamaan sanaa . . . ajallansa ja sopimattomalla ajalla ”hän käski häntä tekemään niin” täysin kärsivällisesti ” (2. Tim. 4: 2; vrt. 3:10–11). Kirkon palvelus asettaa meidät roolistamme riippumatta sellaisten ihmisten ympärille, joiden edistyminen on paljon hitaampaa kuin haluaisimme. Löydämme itsemme noin ” tyhjäkäynnillä,. . . pelokas, . . . heikot ”ja sen sijaan, että heittäisimme kätemme ylös, meidän täytyy” olla kärsivällisiä heitä kaikkia kohtaan ” (1.Tess. 5:14). Meidän on tultava horjuvan, kompastelevan pyhimyksen rinnalle ja muistettava, että hän loistaa jonain päivänä kuin aurinko (Matt.13:43).

ystävällisyys: Etkö vain sivuuta rikkomuksia, vaan myös maksat ne rakkaudella?

on eri asia ottaa loukkaus vastaan ja kävellä hiljaa pois. On aivan eri asia ottaa loukkaus vastaan, pukea se uudelleen sielusi tehtaaseen ja sitten lähettää se takaisin siunauksena. Edellinen on kärsivällisyyttä, jälkimmäinen ystävällisyyttä (Room.2:4-5; Tiit. 3:4-5; Ef. 4:32). Hengen aikaansaama huomaavaisuus luo vanhempia, jotka kurittavat lapsiaan vakaalla, hellällä äänellä; kärsiviä, jotka suhtautuvat tietämättömään, tunteettomaan ”lohdutukseen” armollisesti; vaimoja ja aviomiehiä, jotka korvaavat puolisonsa terävän sanan suudelmalla.

tämä Hengen hedelmä ei ole vielä kypsynyt meissä, ellemme ole valmiita osoittamaan ystävällisyyttä, ei ainoastaan niille, jotka jonakin päivänä siitä meitä kiittävät, vaan myös ”kiittämättömille ja pahoille” (Luuk.6:35). He voivat antaa siunauksen, saada kirouksen vastineeksi ja sitten jatkaa siunausten antamista (Room.12:14).

hyvyys: keksitkö mahdollisuuksia olla avuksi?

loukkauksen hetken ulkopuolella Hengen mukaan vaeltavat kantavat mukanaan yleistä taipumusta olla hyödyllisiä, anteliaita ja avuliaita. Heitä ei tarvitse käskeä heittämään käteen silloin, kun astiat tarvitsevat kuivaamista tai roskat tyhjennystä, vaan töihin on päästävä nopeasti ja hyvällä tahdolla.

” aivan kuten kukaan ei voi istua vesiputouksen alla ja pysyä kuivana, niin kukaan ei voi tuijottaa tätä Jeesusta ja pysyä hedelmättömänä.”

tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan tee vain hyvää, kun he törmäävät tilaisuuksiin tehdä niin; he ”päättävät hyvän puolesta” (2. Tessalonikalaisille 1:11), panemalla mielikuvituksensa toimimaan vielä käsittämättömien hyvien tekojen palveluksessa pyrkiessään ”erottamaan, mikä on Herralle mieluista” (Ef.5:8-10). He noudattavat Charles Spurgeonin neuvoa:” valvokaamme hyödyllisten tilaisuuksien varalta; kiertäkäämme maailmaa korvat ja silmät auki, valmiina käyttämään hyväksemme jokaisen tilaisuuden hyvän tekemiseen; älkäämme olko tyytyväisiä, kunnes olemme hyödyksi, vaan tehkäämme tästä elämämme pääsuunnitelma ja kunnianhimo ” (The Soul-Winner, 312).

uskollisuus: teetkö mitä sanot tekeväsi, pienimmissäkin asioissa?

Jumalan uskollisuus koostuu osittain siitä, että hän tekee aina sen, mitä sanoo tekevänsä: ”hän, joka kutsuu teitä, on uskollinen; hän totisesti tekee sen” (1.Tess. 5:24). Jumalan kansan uskollisuus merkitsee samalla tavalla sitä, että teemme kaikkemme tehdäksemme sen, mitä sanomme tekevämme, silloinkin kun se sattuu.

Henki saa meidät pyrkimään sanomaan Paavalin kanssa: ”niin varmasti kuin Jumala on uskollinen, meidän sanamme teille ei ole ollut kyllä ja ei” (2.Kor. 1:18). Uskolliset rakentavat niin luotettavan maineen, että kun he eivät noudata sanaansa, toiset eivät sano: ”No, sinä tunnet hänet”, vaan ovat pikemminkin yllättyneitä. Jos sanomme, että tulemme pienryhmään, tulemme. Jos sitoudumme siivoamaan kylpyhuoneen, siivoamme sen. Jos sovimme, että soitamme jollekulle torstaina neljältä, soitamme torstaina neljältä. Ponnistelemme ollaksemme uskollisia, vaikka vastuualueemme tällä hetkellä ovat vain ”vähän” (Matt.25:21), tietäen, että se, miten käsittelemme pieniä vastuita, paljastaa, miten käsittelemme suuria (Luuk. 16:10; 2. Tim. 2:2).

lempeys: Käytätkö voimiasi heikkojen palvelemiseen?

lempeys on kaukana siitä hoidetusta kiltteydestä, jollaiseksi se joskus esitetään. ”Raamatun lempeys ei ole ehdottomasti voiman puutetta”, vaan pikemminkin” jumalista vallankäyttöä”, David Mathis kirjoittaa. Kun Jeesus tuli pelastamaan meidät syntiset, hän pukeutui lempeästi (Matt. 11:29; 2.Kor. 10: 1). Kun teemme omaa työtämme veljiemme ja sisartemme palauttamiseksi synnistä, meidän tulee käyttää samaa vaatetusta (Gal.6:1). Lempeys ei estä jumalisia ilmaisemasta koskaan suuttumusta, mutta he ovat haluttomia tekemään niin; he mieluummin ojentaisivat toisia ”rakkaudella lempeyden hengessä” (1.Kor. 4:21).

” in making our home with him, Christ makes our hearts a heaven.”

ei ihme, että Paavali yhdistää lempeyden nöyryyteen Ef. 4: 2: ssa. Eräässä kreikkalaisessa sanakirjassa sanotaan, että lempeys vaatii sitä, että ”itsensä tärkeyden tunteminen ei tee liikaa vaikutusta.”Henkilökohtaisen loukkauksen edessä ylpeät päästävät vihansa valloilleen puolustaakseen omaa merkitystään. Nöyrät ovat kiinnostuneempia loukkaajan sielusta kuin omasta tärkeydestään, ja siksi he kanavoivat voimansa lempeän ennallistamisen palvelukseen.

itsehillintä: kieltäydytkö lihasi himoista?

Raamattu ei anna itsestään ruusuisia kuvia. Paavali kirjoittaa: ”jokainen urheilija harjoittaa itsehillintää kaikessa. . . . Minä kuritan ruumistani ja pidän sen kurissa ” (1.Kor. 9:25, 27). Kuria tarkoittava kreikkalainen sana merkitsee tässä ” antaa musta silmä, lyö kasvoihin.”Paavalin käytös on vertauskuvallista, mutta ydin pätee edelleen: itsehillintä sattuu. Se vaatii meitä sanomaan armottomasti ” Ei!”mihin tahansa himoon, joka vetää meidät pois Hengestä ja lihaan (Tiit.2:11-12).

itsehillinnän tarve koskee kaikkia ruumiillisia haluja-esimerkiksi unta, ruokaa ja kofeiinia — mutta erityisesti seksuaalisia halujamme (1.Kor. 7:9). Ne, joita Henki hallitsee, oppivat todella, vaikka sopivasti, kuulemaan Jumalan lupaukset äänekkäämpinä kuin himon vaatimukset ja kieltäytymään antamasta haureutta pyhimysten keskuuteen (Ef.5:3).

vaella Hengen mukaan

Jumalan Henki ei koskaan asu kenessäkään ilman, että hänestä tulee hengellisen hedelmän puutarha. Jos meillä on yllin kyllin näitä yhdeksää armoa, niin vaellamme Hengen mukaan; jos nämä hyveet puuttuvat, niin mikään hengellinen lahja ei voi korvata niiden puutetta. Miten meidän sitten pitäisi reagoida, kun huomaamme, että lihan teot ovat vallanneet puutarhan? Tai miten voimme jatkaa Hengen hedelmän kehittämistä koko elinaikamme? Voimme aloittaa muistamalla kolme päivittäistä asentoa, joiden toistaminen on jokaisen kristillisen pyhyyden tavoittelun perusedellytys.: katukaa, pyytäkää, uudistakaa.

Katukaa. Kun lihan teot ovat saaneet meidät valtaansa, meidän täytyy mennä katumuksessa taaksepäin mennäksemme eteenpäin pyhyydessä. Tunnusta syntisi rehellisesti ja erityisesti (ehkä käyttäen Paavalin luetteloa Gal.5:19-21:ssä) ja luota sitten uudelleen ”Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi itsensä minun edestäni” (Gal. 2: 20). Muista jälleen, ettemme ole vanhurskautettuja hedelmästä, vaan uskosta.

pyyntö. Jumalan Hengen uudistavaa ja kuluttavaa läsnäoloa lukuun ottamatta me kaikki olemme kirottu maa (Room.7:18). Jos aiomme kantaa pyhyyden hedelmää, meidän on pyydettävä häntä, ”joka antaa Hengen”, tekemään niin yhä enemmän (Gal.3:5).

” Hengen hallitsemat oppivat kuulemaan Jumalan lupaukset äänekkäämpinä kuin himon vaatimukset.”

uusitaan. Lopuksi uudistamme katseemme Jeesukseen Kristukseen, jota Henki haluaa kirkastaa (Joh.16:14; Gal. 3:1-2). Täältä löydämme hedelmällisen viiniköynnöksemme: rakkauden Herramme, iloinen kuninkaamme, Rauhanruhtinaamme, kärsivällinen Herramme, huomaavainen ystävämme, hyvä Jumalamme, uskollinen Pelastajamme, lempeä paimenemme, veljemme, jota on kiusattu joka tavalla niin kuin mekin, mutta jolla on kuitenkin täydellinen itsehillintä. Aivan kuten kukaan ei voi istua vesiputouksen alla ja pysyä kuivana, niin kukaan ei voi katsella tätä Jeesusta ja pysyä hedelmättömänä.

taivas sydämissämme

katseen uudistaminen Jeesukseen Kristukseen on tietysti muutakin kuin hetken työtä. Kun Paavali sanoi, ”Minä elän uskosta Jumalan Poikaan” (Galatalaisille 2:20), hän puhui elämäntyylistä eikä ohikiitävästä ajatuksesta tai lyhyestä rukouksesta. Meidän täytyy tehdä enemmän kuin vain kääntää katseemme Jeesuksen suuntaan; meidän täytyy keskustella hänen kanssaan.

Emme voi olla liian läheisessä yhteydessä Kristukseen, emmekä voi käyttää liikaa energiaa sellaisen ehtoollisen tavoitteluun. Jos asetamme tavoitteeksemme hänen läheisyytensä, huomaamme saavamme satakertaisen palkan yli ponnistelujemme. Puritaani Richard Sibbes saarnasi kerran,

koitammeko Kristuksen tappioksi? Onko hän tyhjä? Ei, hän tulee kaikella armolla. Hänen hyvyytensä on kommunikatiivista, epämääräistä hyvyyttä. Hän tulee levittämään aarteitaan, rikastuttamaan sydämen kaikella armolla ja voimalla, kantamaan kaikki ahdistukset, kohtaamaan kaikki vaarat, tuomaan omantunnon rauhan ja ilon Pyhässä Hengessä. Hän tulee tosiaan tekemään sydämestämme ikään kuin taivaan. (Richard Sibbesin teokset, 2:67)

tämän me havaitsemme vaeltaessamme Kristuksen Hengen mukaan: kun teemme kotimme hänen kanssaan, hän tekee sydämemme taivaaksi.