”Arabihallitukset olivat valmiita hyväksymään Israelin Suezin sodan jälkeen.”
” Israelin sotilaallinen isku vuonna 1956 oli aiheeton.”
” Yhdysvaltain sokea tuki Israelille oli ilmeistä Suezin sodan aikana.”
myytti
” Arabihallitukset olivat valmiita hyväksymään Israelin vuoden 1948 sodan jälkeen.”
tosiasia
syksyllä 1948 YK: n turvallisuusneuvosto kehotti Israelia ja arabimaita neuvottelemaan aseleposopimukset. YK: n rauhanvälittäjä Ralph Bunchen vaatimuksesta suorista kahdenvälisistä neuvotteluista Israelin ja kunkin arabivaltion välillä Israelin ja Egyptin, Jordanian, Libanonin ja Syyrian väliset aseleposopimukset solmittiin kesään 1949 mennessä. Irak, joka oli taistellut myös Israelia vastaan, kieltäytyi seuraamasta esimerkkiä.
Joulukuun 11. päivänä 1948 yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jossa kehotettiin osapuolia neuvottelemaan rauhasta ja perustettiin Palestiinan Sovittelukomissio, johon kuuluivat Yhdysvallat, Ranska ja turkki. Kaikki Arabivaltuuskunnat äänestivät sitä vastaan.
vuoden 1949 jälkeen arabit vaativat Israelia hyväksymään rajat vuoden 1947 jakopäätöksessä ja kotiuttamaan palestiinalaispakolaiset ennen kuin he neuvottelisivat aloittamansa sodan lopettamisesta. Tämä oli uusi lähestymistapa, jota he käyttäisivät myöhempien tappioiden jälkeen: oppi rajavastuullisesta sodasta. Tämän teorian mukaan hyökkääjät voivat hylätä kompromissiratkaisun ja pelata sotaa voittaakseen kaiken tietäen, että vaikka he epäonnistuisivatkin, he saattavat vaatia status quon palauttamista.
myytti
” Israelin sotilaallinen isku vuonna 1956 oli aiheeton.”
tosiasia
Egypti oli säilyttänyt sotatilansa Israelin kanssa aseleposopimuksen solmimisen jälkeen. Ensimmäinen osoitus tästä oli Suezin kanavan sulkeminen Israelin merenkululta. Elokuun 9. päivänä 1949 YK: n Sekalainen Aselepokomissio hyväksyi Israelin valituksen, jonka mukaan Egypti tukki kanavan laittomasti. YK: n neuvottelija Ralph Bunche julisti: ”Laillisen laivaliikenteen on oltava vapaata, eikä sodanaikaisen saarron jäänteiden saa antaa jäädä, koska ne ovat ristiriidassa sekä välirauhansopimusten kirjaimen että Hengen kanssa.”1
Syyskuuta 1951 turvallisuusneuvosto määräsi Egyptin avaamaan kanavan Israelin merenkululle. Egypti ei suostunut.
Egyptin ulkoministeri Muhammad Salah al-Din sanoi alkuvuodesta 1954, että :
” Arabikansaa ei hävetä julistaa: Emme tyydy muuhun kuin Israelin lopulliseen hävittämiseen Lähi-idän kartalta.”2
vuonna 1955 Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser alkoi tuoda aseita Neuvostoblokista rakentaakseen arsenaaliaan Israelin kanssa käytävää yhteenottoa varten. Lyhyen ajan kuluessa hän kuitenkin käytti uutta taktiikkaa, jolla Egyptin sotaa Israelia vastaan ryhdyttiin syyttämään. Hän ilmoitti asiasta elokuussa 31, 1955:
Egypti on päättänyt lähettää sankarinsa, faaraon opetuslapset ja islamin pojat, ja he puhdistavat Palestiinan maan….Israelin rajalla ei ole rauhaa, koska vaadimme kostoa, ja kosto on Israelin kuolema.3
nämä ”sankarit” olivat Arabiterroristeja eli fedayeeneja, jotka Egyptin tiedustelupalvelu oli kouluttanut ja varustanut ryhtymään vihamielisiin toimiin rajalla ja soluttautumaan Israeliin tekemään sabotaaseja ja murhia. Fedayeenit operoivat pääasiassa Jordaniassa olevista tukikohdista käsin, jotta Jordania kantaisi suurimman osan Israelin kostotoimista, joita väistämättä seurasi. Terrori-iskut rikkoivat aseleposopimuksen määräystä, joka kielsi puolisotilaallisten joukkojen vihollisuuksien aloittamisen; YK: n turvallisuusneuvosto tuomitsi kuitenkin Israelin vastahyökkäyksistään.
tilanteen kärjistyminen jatkui Egyptin saartaessa Israelin laivaväylän Tiranin salmessa ja Nasserin kansallistettua Suezin kanavan heinäkuussa 1956. 14. lokakuuta Nasser teki selväksi aikeensa.:
en taistele yksin Israelia vastaan. Tehtäväni on vapauttaa arabimaailma tuhosta Israelin juonittelun kautta, jonka juuret ovat ulkomailla. Vihamme on hyvin voimakasta. Ei ole mitään järkeä puhua rauhasta Israelin kanssa. Ei ole pienintäkään neuvottelupaikkaa.4
vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, lokakuun 25.päivänä, Egypti allekirjoitti kolmikantasopimuksen Syyrian ja Jordanian kanssa asettaen Nasserin kaikkien kolmen armeijan komentoon.
Suezin kanavan ja Akabanlahden saarto israelilaiselle merenkululle yhdistettynä lisääntyneisiin fedayeen-hyökkäyksiin ja arabien sotaisaan lausuntoon sai Israelin hyökkäämään Britannian ja Ranskan tuella Egyptiin 29.lokakuuta 1956. Israelin hyökkäys Egyptiin onnistui, sillä Israelin joukot valtasivat Gazan kaistan, suuren osan Siinaista ja Sharm al-Sheikhistä. Taisteluissa kuoli yhteensä 231 israelilaista sotilasta.
Israelin YK-lähettiläs Abba Eban selitti provokaatioita turvallisuusneuvostolle 30. lokakuuta:
niiden kuuden vuoden aikana, joiden aikana tämä sotatoimi on toiminut aseleposopimuksen vastaisesti, on tapahtunut 1843 aseellista ryöstöä ja varkautta, 1339 aseellista yhteenottoa Egyptin asevoimien kanssa, 435 tunkeutumista Egyptin hallitsemalta alueelta, 172 sabotaasia, joihin Egyptin sotilasyksiköt ja fedayeen ovat syyllistyneet Israelissa. Näiden egyptiläisten Israelissa harjoittamien vihamielisten toimien seurauksena 364 israelilaista haavoittui ja 101 kuoli. Yksistään vuonna 1956 Egyptin tämän hyökkäyksen seurauksena 28 israelilaista sai surmansa ja 127 haavoittui.5
yksi syy näiden ryöstöretkien kestämättömyyteen Israelille oli se, että maa oli päättänyt luoda suhteellisen pienen pysyvän armeijan ja turvautua ensisijaisesti reserveihin sodan sattuessa. Tämä merkitsi sitä, että Israelilla oli pieni sotajoukko hätätilanteessa, että reserviläisten liikekannallepanoon yllyttävät uhat saattoivat käytännöllisesti katsoen halvaannuttaa maan ja että vihollisen alkuvaiheen työntövoiman oli kestettävä tarpeeksi kauan liikekannallepanon loppuun saattamiseksi.
myytti
” Yhdysvaltain sokea tuki Israelille oli ilmeistä Suezin sodan aikana.”
fakta
presidentti Eisenhower oli järkyttynyt siitä, että Israel, Ranska ja Iso-Britannia olivat salaa suunnitelleet sotaretkeä Egyptin häätämiseksi Suezin kanavasta. Se, että Israel ei kertonut aikeistaan Yhdysvalloille, yhdistettynä siihen, että se ei välittänyt amerikkalaisten kehotuksista olla lähtemättä sotaan, nostatti jännitteitä maiden välillä. Tämän jälkeen Yhdysvallat liittyi Neuvostoliittoon (ironista kyllä, juuri sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli hyökännyt Unkariin) sotaretkellä pakottaakseen Israelin vetäytymään. Tähän sisältyi uhkaus lopettaa koko U. S. apu, YK: n pakotteet ja karkotus YK: sta (katso Ben-Gurionin ja Eisenhowerin väliset suhteet).
Yhdysvaltain painostus johti siihen, että Israel vetäytyi valloittamiltaan alueilta saamatta mitään myönnytyksiä egyptiläisiltä. Tämä kylvi vuoden 1967 sodan siemenet.
yksi syy siihen, että Israel taipui Eisenhowerille, oli hänen pääministeri David Ben-Gurionille antamansa vakuutus. Ennen Tiranin Salmea vartioivan strategisen pisteen Sharm al-Sheikhin evakuointia Israel sai lupauksen siitä, että Yhdysvallat säilyttäisi vesiväylällä liikkumisvapauden.6 Lisäksi Washington tuki YK: n päätöslauselmaa, jossa perustettiin YK: n Hätäjoukot (UNEF) valvomaan Israelin joukkojen tyhjentämiä alueita.
sota lopetti hetkellisesti fedayeenien toiminnan; niitä kuitenkin uudisti muutaman vuoden ajan löyhästi liittoutunut terroristijärjestöjen ryhmä, joka tuli tunnetuksi Palestiinan Vapautusjärjestönä (PLO).
Notes
1eliezer Ereli, ”The Bat Galim Case Before the Security Council,” Middle Eastern Affairs, (Huhtikuu 1955), s.108-9.
2AL-Misri, (12. huhtikuuta 1954).
3Middle Eastern Affairs, (Joulukuu 1956), s. 461.
4Middle Eastern Affairs, (Joulukuu 1956), s. 460.
5Security Council Official Records, S/3706 (30. lokakuuta 1956), s.14.
6janice Gross Stein and Raymond Tanter, Rational Decision Making: Israel ’ s Security Choices, (Oh: Ohio State University, 1976), s. 163.
Katso myös: Israelin historia
Suezin sota 1956
edellinen
Seuraava
Sisällysluettelo
Hakemisto
tilataksesi paperiversion, klikkaa tästä.