Orfeus alamaailmassa

tausta ja konteksti

Orfeuksen klassikkotarina koskee tunnettua muusikkoa, joka on niin järkyttynyt vaimonsa Eurydiken kuolemasta, että yrittää pelastaa tämän alamaailmasta, kuolleiden paikasta. Tämän traagisen tarinan sovittivat oopperaksi monet säveltäjät, kuten Claudio Monteverdi (kirjoitettu ja kantaesitetty 1607), Christoph Gluck (kantaesitetty 1762, uusittu myöhemmin) ja Joseph Haydn (kirjoitettu 1791, kantaesitetty 1951).

muista säveltäjistä poiketen Offenbach antoi tarinalle farssimaisen käänteen. Hänen versiossaan Orfeus ja Eurydike, vaikka ovat naimisissa keskenään, elävät sovinnollisesti erillistä elämää, kumpikin autuaasti uuden rakastajan kanssa. Kuten Eurydike alkuperäisessä kreikkalaisessa tarinassa, Offenbachin sankaritar saa kohtalokkaan käärmeen pureman, mutta sen sijaan että hän kuolisi traagisesti, hän muuttaa mielihyvin Manalaan ollakseen Pluton—Manalan hallitsijan—kanssa, josta kuolevaisen hahmossa oli tullut hänen rakastajansa hänen eläessään. Offenbachin versiossa Orfeus toimii noutaakseen Eurydiken paljolti vastoin tahtoaan. Sekä Hän että Eurydike ovat tyytyväisiä, kun hänen yrityksensä epäonnistuu. Offenbach oli musiikillisesti yhtä epäkunnioittava, yhdisti hoviminuetit korkeapotkuisiin cancaneihin ja siteerasi satiirisesti Gluckin aikaisempaa oopperaa.

kun Offenbachin ooppera sai ensi-iltansa, kriitikot ilmaisivat järkytyksensä sekä siksi, että se pilkkasi Gluckin arvostettua kertomusta tarinasta, että siksi, että se hylkäsi ajatuksen antiikin Kreikan täydellisyydestä. Yleisö kuitenkin rakasti sitä, ja muutamassa vuodessa Orfeuksesta alamaailmassa tuli kansainvälinen menestys. Oopperan maine oli niin huomattava ja kestävä, että vuonna 1886 Camille Saint-Saëns satirisoi satiiria siteeraamalla finaalin cancania paljon hitaammalla tempolla ja antamalla sen kilpikonnille teoksessa ”The Carnival Of The Animals” (1886).

kuuluisasta alkusoitosta on huomattava, että operetin pariisilaisen ensi-illan aikaan ei ollut täyttä alkusoittoa, vain lyhyt alkusoitto. Ranskalaiset suosivat oopperoitaan sillä tavalla. Kun Offenbachin teos saavutti kansainvälistä kuuluisuutta, vaati se merkittävämpää alkusoittoa etenkin saksalaisilta teattereilta. Niinpä tarjottiin alkusoitto, jossa käytettiin näkyvästi hyväksi operetin parasta musiikkia, mitä ilmeisimmin loppuratkaisua cancania. Alkusoitto saavutti nopeasti suosiota omaan lukuunsa, ja se on edelleen orkesteristen pops-konserttien suosikkikappale.