kuluttajien ja tuottajien roolien hämärtyminen juontaa juurensa erilaisten talouskriisien, esim. 1930-luvun suuren laman aikana syntyneistä osuuskuntamaisista itsehoitoliikkeistä. Marshall McLuhan ja Barrington Nevitt ehdottivat vuonna 1972 julkaistussa kirjassaan Take Today (s.4), että sähkötekniikan avulla kuluttajasta tulisi tuottaja. Vuonna 1980 ilmestyneessä kirjassa ”kolmas aalto” futurologi Alvin Toffler keksi termin ”prosumer” ennustaessaan, että tuottajien ja kuluttajien rooli alkaisi hämärtyä ja sulautua (vaikka hän kuvasi sitä kirjassaan Future Shock vuodelta 1970). Toffler visioi voimakkaasti kyllästyneitä markkinoita, kun standardoitujen tuotteiden massatuotanto alkoi tyydyttää kuluttajien perusvaatimuksia. Jatkaakseen voittojen kasvua yritykset aloittaisivat massaräätälöinnin prosessin, joka on pitkälle räätälöityjen tuotteiden massatuotanto.
korkean räätälöintitason saavuttamiseksi kuluttajien olisi kuitenkin osallistuttava tuotantoprosessiin erityisesti suunnitteluvaatimusten määrittelyssä. Tavallaan tämä on vain jatke tai laajentaminen sellaiselle suhteelle, joka monilla varakkailla asiakkailla on ollut arkkitehtien kaltaisiin ammattilaisiin jo vuosikymmenten ajan. Monissa tapauksissa arkkitehtiasiakkaat eivät kuitenkaan ole ainoita tai edes ensisijaisia loppukuluttajia.
Toffler on ulottanut nämä ja monet muut ajatukset pitkälle 2000-luvulle. Yhdessä viime aikoina julkaistujen teosten kuten Revolutionary Wealth (2006) kanssa voidaan tunnistaa ja arvioida sekä prosumerin käsitettä että tosiasiaa sellaisena kuin se nähdään ja koetaan maailmanlaajuisesti. Sitä, että näillä käsitteillä on maailmanlaajuista vaikutusta ja ulottuvuutta, voidaan kuitenkin osittain mitata huomioimalla erityisesti Tofflerin suosio Kiinassa. Keskustellessaan joistakin näistä asioista Newt Gingrichin kanssa C-SPAN After Words-ohjelmassa kesäkuussa 2006 Toffler mainitsi, että kolmas aalto on kaikkien aikojen toiseksi myydyin Kiinassa, aivan Mao Zedongin teoksen takana.
Don Tapscott esitteli käsitteen uudelleen vuonna 1995 ilmestyneessä kirjassaan ”The Digital Economy”., ja hänen vuonna 2006 julkaisemansa kirja Wikinomics: How Mass Collaboration Changes Everything with Anthony D. Williams. George Ritzer ja Nathan Jurgenson väittivät laajalti siteeratussa artikkelissaan, että prosumptiosta oli tullut Web 2.0: n keskeinen ominaisuus. Prosumerit luovat yrityksille arvoa saamatta palkkaa.
Tofflerin Prosumptiota kuvasi ja laajensi taloudellisesti Philip Kotler, joka näki ne uutena haasteena markkinoijille. Kotler ennakoi, että ihmiset haluavat myös ottaa suuremman roolin tiettyjen tavaroiden ja palvelujen suunnittelussa, joita he kuluttavat, lisäksi nykyaikaiset tietokoneet sallivat heidän tehdä sen. Hän myös kuvattu useita voimia, jotka johtaisivat enemmän prosumption kuten toimintaa, ja kestävämpiä elämäntapoja, että aihe on edelleen kehittänyt Tomasz Szymusiak 2013 ja 2015 kahdessa markkinointi kirjoja.
tekninen läpimurto on nopeuttanut prosumption kehitystä. Esimerkiksi lisäaineiden valmistustekniikoiden avulla yhteiskehittäminen tapahtuu eri tuotantovaiheissa: suunnittelu -, valmistus-ja jakeluvaiheet. Se tapahtuu myös yksittäisten asiakkaiden välillä, mikä johtaa yhteissuunnitteluyhteisöihin. Samoin massaräätälöinti liittyy usein räätälöityjen tavaroiden tai palvelujen tuottamiseen laajamittaisessa tuotannossa. Tämä osallistumisen kasvu on kukoistanut Web 2.0-teknologioiden, kuten Instagram, Facebook, Twitter ja Flickr, suosion kasvaessa.
heinäkuussa 2020 julkaistiin akateeminen kuvaus, jossa kerrottiin nykyteknologiasta ja siihen liittyvästä osallistavasta kulttuurista johdetun ”robottiprosumerin” luonteesta ja noususta, jota tieteiskirjailijat puolestaan ennustivat huomattavasti aiemmin.