OriginEdit
vuonna 1795, pitkään jatkuneen taantumisen jälkeen ja huolimatta viime hetken perustuslaillisista uudistusyrityksistä ja aseellisesta vastarinnasta, Puola-Liettuan Kansainyhteisö jaettiin lopulta kolmeen naapuriin: Venäjään, Preussiin ja Itävaltaan. Kerran valtava ja voimakas valtakunta pyyhkäistiin tehokkaasti kartalta, kun taas jakovaltojen hallitsijat vannoivat, etteivät koskaan käyttäisi nimeä ”Puola” virallisissa arvonimissään. Monille, jopa Puolan valistuksen johtaville edustajille, tämä uusi poliittinen tilanne merkitsi Puolan kansakunnan loppua. Tuon ajan merkittävän puolalaisen poliittisen ajattelijan Hugo Kołłątajin sanoin: ”Puola ei enää kuulunut nykyisiin kansakuntiin”, kun taas historioitsija Tadeusz Czacki julisti, että puola ”oli nyt poistettu kansojen lukumäärästä.”
samaan aikaan puolalaiset patriootit ja vallankumoukselliset kääntyivät hakemaan apua Ranskalta, Puolan perinteiseltä liittolaiselta, joka oli tuolloin sodassa Itävallan kanssa (ensimmäisen koalition jäsen). Józef Wybicki kuului johtaviin maltillisiin émigré-poliitikkoihin, jotka pyysivät Ranskalta apua Puolan itsenäisyyden palauttamisessa. Vuonna 1796 hän keksi ajatuksen Puolan legioonien luomisesta Ranskan vallankumousarmeijaan. Tämän vuoksi hän suostutteli kenraali Jan Henryk Dąbrowskin, vuoden 1794 Kościuszkon kansannousun Suur-Puolan sotaretken sankarin, tulemaan Pariisiin ja esittelemään suunnitelman Ranskan hakemistolle. Hakemisto lähetti Dąbrowskin Napoleonille, joka oli tuolloin levittämässä Ranskan vallankumousta Pohjois-Italiassa. Tammikuussa 1797 vastaperustettu Ranskan hallitsema Cisalppinen tasavalta hyväksyi Dąbrowskin tarjouksen ja perustettiin puolalainen legioona. Dąbrowski ja hänen sotilaansa toivoivat taistelevansa Napoleonin johtamaa Itävaltaa vastaan ja marssivansa sen jälkeen Itävallan alueen halki, ”Italiasta Puolaan”, jossa he sytyttäisivät kansallisen kansannousun.
heinäkuun alussa 1797 Wybicki saapui Reggio Emiliaan, jossa puolalaiset legioonat sitten jaettiin osiin ja jossa hän pian tämän jälkeen kirjoitti puolalaisten legioonien laulun. Hän lauloi sen ensimmäisen kerran puolalaisten upseerien yksityisessä kokouksessa legioonien päämajassa Reggion piispanpalatsissa. Kantaesitys tapahtui todennäköisesti 16.heinäkuuta 1797 Reggion Piazza del duomolla järjestetyssä sotilasparaatissa. 20. heinäkuuta se pelattiin uudelleen, kun legioonat marssivat Reggiosta Cisalppisen pääkaupunkiin Milanoon.
sydäntä kohottavien sanoitustensa ja kansansävelmänsä ansiosta kappaleesta tuli pian suosittu sävelmä puolalaisten legioonalaisten keskuudessa. 29. elokuuta 1797 Dąbrowski kirjoitti jo Wybickille Bolognasta: ”sotilaat saavat yhä enemmän makua laulustasi.”Se vetosi sekä upseereihin, yleensä émigré-aatelisiin, että yksinkertaisiin sotilaisiin, joista suurin osa oli galicialaisia talonpoikia, jotka oli värvätty Itävallan armeijaan ja jotka ranskalaiset olivat vanginneet sotavankeina. Viimeinen säkeistö, joka viittaa Kościuszkoon, joka tunnetusti taisteli koko kansan vapauden puolesta yksin aateliston sijaan, ja ”Racławicen skyytit”, näyttää olevan suunnattu erityisesti jälkimmäiseen. Wybicki saattoi jopa toivoa, että Kościuszko saapuisi Italiaan ja johtaisi henkilökohtaisesti legioonia, mikä voisi selittää, miksi kertosäe ”March, march, Dąbrowski” ei toistu viimeisen säkeistön jälkeen. Tuolloin Wybicki ei vielä tiennyt, että Kościuszko oli jo palannut Philadelphiaan.
nouseva kansansuosikki
laulu tuli suosituksi Puolassa heti vuoden 1797 lopulla ja siitä tuli nopeasti muunnelmien ja muunnelmien kohde. Muunnelma vuodelta 1798 toi mukanaan joitakin tyylillisiä muutoksia, joista on sittemmin tullut vakio, kuten nie umarłan (”ei kuollut”) korvaaminen nie zginęłalla (”ei tuhoutunut”) tai do Polski z ziemi włoski (”Puolaan Italian maasta”) Z ziemi włoskiej do Polskilla (”Italian maasta Puolaan”). Siihen lisättiin myös neljä uutta, nyt unohdettua säkeistöä, jotka on kirjoitettu puolalaisten patrioottien näkökulmasta odottaen kenraali Dąbrowskin tuovan vapauden ja ihmisoikeudet Puolaan.
Puolan legioonien lopullinen kohtalo Italiassa oli erilainen kuin Wybickin laulun lupaama. Sen sijaan että Ranskan hallitus olisi palannut Puolaan, se käytti heitä hyväkseen tukahduttaakseen kapinat Italiassa, Saksassa ja myöhemmin Haitissa, missä sota ja taudit tuhosivat heidät. Puolan kansalliset toiveet herätettiin henkiin Ranskan-Preussin sodan (osa neljännen koalition sotaa) puhjettua vuonna 1806. Napoleon kutsui dąbrowskin ja Wybickin palaamaan Italiasta ja auttamaan tuen keräämisessä Ranskan armeijalle Puolan asuttamissa osissa Preussia. 6. marraskuuta 1806 molemmat kenraalit saapuivat Poznańiin, ja paikalliset tervehtivät heitä innokkaasti laulaen ”Puola ei ole vielä menetetty”. Seurannut Suur-Puolan kansannousu ja Napoleonin voitto Venäjän joukoista Friedlandissa johtivat Ranskan kontrolloiman Puolan nukkevaltion perustamiseen, joka tunnetaan Varsovan herttuakuntana.
”Poland Is not Yet Lost” oli yksi herttuakunnan suosituimmista isänmaallisista lauluista, eikä siitä tullut sen kansallislaulua. Se laulettiin muun muassa Varsovassa 16.kesäkuuta 1807 Friedlandin taistelun kunniaksi, Krakovassa prinssi Józef Poniatowskin vapauttamana 19. heinäkuuta 1809 ja Varsovassa 23. joulukuuta 1809 pidetyissä tanssiaisissa Saksin kuninkaan ja Varsovan herttuan Fredrik Augustuksen syntymäpäivänä. Dąbrowskin nimipäivän yhteydessä 25. joulukuuta 1810 Poznańissa Dąbrowski ja Wybicki johdattivat mazurkan sävelmään ”Puola ei ole vielä menetetty”. Vaikka Wybickin laulun melodia säilyi muuttumattomana ja laajalti tunnettuna, sanoitukset muuttuivat jatkuvasti. Kun ranskan ja Venäjän liitto solmittiin Tilsitissä vuonna 1807, poistettiin neljäs säkeistö, jossa nimenomaan mainittiin venäläiset Puolan vihollisina. Viimeinen säkeistö, joka viittasi Kościuszkoon, joka oli alkanut epäillä Napoleonia ja kieltäytynyt antamasta tukeaan keisarin sodalle Puolassa, kohtasi saman kohtalon.
isku iski niin taidokkaasti, niin ylivoimaisella voimalla,
, että Jouset kajahtivat rohkeasti, kuin vaskitorvet,
ja niistä taivaisiin se laulu leijui, helli,
tuo riemumarssi: Puola ei ole koskaan vielä tuhoutunut!
…Marssi Dąbrowski Puolaan! – Yleisö koko
taputti, ja kaikki ” March Dąbrowski!”huusi kuin kuoro.
Adam Mickiewicz,
Pan Tadeusz (kirja kaksitoista, rakkaus ja ystävyys!)
hymni mainitaan kahdesti Adam Mickiewiczin vuonna 1834 kirjoittamassa Puolan kansalliseepoksessa Pan Tadeusz, mutta se sijoittuu vuosiin 1811-1812. Kirjailija tekee ensimmäisen viittauksen kappaleeseen, kun päähenkilö Tadeusz palaa kotiin ja lapsuusmuistoja muistellen vetää kilisevän kellon narua kuullakseen ”vanhan Dąbrowskin Mazurkan” jälleen kerran. Soittorasiat ja soittokellot, jotka soittavat Puolan melodiaa ei ole vielä menetetty, kuuluivat tuon ajan suosittuihin isänmaallisiin tarvikkeisiin. Laulu esiintyy eeppisessä runossa uudelleen, kun Jankiel, Juutalainen Dulcimeristi ja kiihkeä puolalainen patriootti, soittaa masurkkaa itse kenraali Dąbrowskin läsnä ollessa.
Napoleonin tappion ja Wienin kongressin vuonna 1815 tuli vuosisadan ulkovaltojen yli Puola lomassa ajoittain puhkeaa aseellinen kapina. Puola ei ole vielä menetetty jatkoi laulamista koko tuon ajan, erityisesti kansallisten kansannousujen aikana. Marraskuun kansannousun aikana Venäjää vastaan vuosina 1830-1831 laulua laulettiin Stoczekin, Olszynka Grochowskan ja Iganien taistelukentillä. Rauhan aikana puolalaiset patriootit suorittivat sitä kodeissa, virkatehtävissä ja poliittisissa mielenosoituksissa. Uusia variantteja laulu, eri taiteellista arvoa ja pituus elämän, runsaasti. Pelkästään marraskuun kansannousun aikana kirjoitettiin ainakin 16 vaihtoehtoista versiota. Toisinaan Dąbrowskin nimi vaihtui muihin kansallissankareihin: marraskuun kansannousun aikaisesta Józef Chłopickista ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Józef Piłsudskiin ja toisen maailmansodan aikaiseen Władysław Sikorskiin. Uusia sanoituksia kirjoitettiin myös Puolan alueellisilla murteilla Sleesiasta Ermlandiin ja Masuriaan. Marsz Polonii-nimellä tunnettu muunnos (”March Polonia”) levisi puolalaisten siirtolaisten keskuudessa Amerikoissa.
marraskuun kansannousun tappiota seurannut Massapoliittinen maastamuutto, joka tunnetaan suurena Maastamuuttona, toi Puolaa ei ole vielä menetetty Länsi-Euroopalle. Se sai pian suosiota Britanniasta Ranskaan Saksaan, missä se esitettiin myötätunnon osoituksena Puolan asialle. Sitä arvostettiin suuresti myös Keski-Euroopassa, jossa erilaiset, lähinnä slaavilaiset, Oman itsenäisyytensä puolesta kamppailevat kansat etsivät innoitusta Puolan hymnistä. Mutta Puolassa, erityisesti Venäjän ja Preussin vallan alla olleissa osissa, hymnin laulaminen julkisesti alkoi käydä yhä riskialttiimmaksi. Puolalaiset isänmaalliset laulut kiellettiin Preussissa vuonna 1850; vuosina 1873-1911 Saksan oikeusistuimet langettivat 44 tuomiota tällaisten laulujen laulamisesta, joista 20 nimenomaan laulamisesta Puola ei ole vielä menetetty. Venäjän Puolassa kappaleen julkinen esittäminen päättyi usein poliisin väliintuloon.
kansallislaulun valinta
Kun Puola nousi uudelleen itsenäiseksi valtioksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918, se joutui tekemään päätöksen kansallisista tunnuksistaan. Vaakuna ja lippu otettiin virallisesti käyttöön jo vuonna 1919, mutta kysymys kansallislaulusta sai odottaa. ”Puola ei ole vielä menetetty” – kappaleen lisäksi oli muitakin suosittuja isänmaallisia lauluja, jotka saattoivat kilpailla virallisen kansallislaulun asemasta.
keskiajalla kansallislaulun rooli oli virsillä. Niiden joukossa olivat Bogurodzica, yksi vanhimmista (1000-1100–luvuilla) tunnetuista puolankielisistä kirjallisista teksteistä, ja latinankielinen Gaude Mater Polonia (”iloitse, Äiti Puola”), joka kirjoitettiin 1200-luvulla Szczepanówin piispa Stanislauksen, Puolan suojeluspyhimyksen, kanonisoinnin kunniaksi. Molempia huudettiin erikoistilanteissa ja taistelukentillä. Jälkimmäistä lauletaan nykyään yliopistoseremonioissa. Renessanssin ja valistuksen aikana kirjoitettiin useita sekä uskonnollisia että maallisia lauluja, joiden nimenomaisena tarkoituksena oli luoda uusi kansallislaulu. Esimerkkeinä mainittakoon Kalvinistirunoilija Andrzej Trzecińskin 1500-luvulta peräisin oleva latinankielinen rukous Oratio pro Republica et Rege (”Rukous kansainyhteisön ja kuninkaan puolesta”) ja prinssi-piispa Ignacy Krasickin vuonna 1744 kirjoittama ”Hymn do miłości Ojczyzny” (”hymni isänmaan rakkaudelle”). He eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan huomattavaa suosiota kansan keskuudessa. Toinen ehdokas oli ”Bóg się rodzi” (”Jumala on syntynyt”), jonka melodia oli alun perin 1500-luvun kruunajaispoloneesi (tanssi) Puolan kuninkaille.
Venäjän hallitseman Puolan Kongressivaltakunnan virallinen hymni oli Alojzy Felińskin ja Jan Kaszewskin vuonna 1816 kirjoittama ”Pieśń narodowa na pomyślność Króla” (”kansallislaulu kuninkaan hyvinvoinnille”). Se oli aluksi epäsuosittu, mutta kehittyi 1860-luvun alussa tärkeäksi uskonnolliseksi ja isänmaalliseksi virsikirjaksi. Viimeinen säkeistö, jossa alun perin anottiin ”pelasta, oi Herra, kuninkaamme”, korvattiin sanoilla ”Palauta meidät, Oi Herra, vapaa isänmaamme”, kun taas melodia vaihdettiin Marian virren sävelmään. Tulosta, joka tunnetaan nykyään nimellä ”Boże, coś Polskę” (”Jumala pelastakoon Puolan”), on laulettu puolalaisissa kirkoissa siitä lähtien, ja viimeinen säkeistö vuorottelee välillä ” paluu…”ja” Bless, Oh Lord, our free Fatherland”, riippuen Puolan poliittisesta tilanteesta.
kansallislaulu, joka oli erityisen suosittu marraskuun kansannousun aikana, oli ”Warszawianka”, joka oli alun perin kirjoitettu ranskaksi Casimir Delavignen nimellä ”La Varsovienne” ja jonka sävelsi Karol Kurpiński. Laulussa ylistettiin Puolan kapinallisia, jotka ottivat ihanteensa Ranskan heinäkuun vallankumouksesta 1830. Länsi-Galitsiassa vuonna 1846 tapahtunut talonpoikien kapina puolalaisia aatelisia vastaan sai Itävallan viranomaiset, jotka halusivat tehdä tyhjäksi uuden kansannousuyrityksen, Kornel Ujejskin kirjoittamaan surumielisen koraalin ”Z dymem pożarów” (”tulen savulla”). Józef Nikorowiczin säveltämän musiikin myötä siitä tuli yksi aikansa suosituimmista kansallislauluista, vaikka se hiipuikin unohduksiin 1900-luvulla. Vuonna 1908 Maria Konopnicka ja Feliks Nowowiejski loivat ”Rota” (”Vala”) – laulun, jossa vastustettiin Saksan keisarikunnan puolalaisväestön sortoa, sillä heidät oli häädetty maastaan ja pakotettu assimiloitumaan. Se esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 1910, kun puola–liettua voitti saksalaisia ritareita grunwaldissa, ja siitä tuli yksi arvostetuimmista puolalaisista kansallislauluista.
YK: n virkaanastujaisiin vuonna 1945 Puolasta ei ollut kutsuttu valtuuskuntaa.(p12) puolalainen pianisti Artur Rubinstein, jonka oli määrä esiintyä avajaiskonsertissa, aloitti konsertin toteamalla olevansa syvästi pettynyt siihen, ettei konferenssissa ollut delegaatiota Puolasta. Rubinstein kuvaili myöhemmin häkeltyneensä sokeasta raivosta ja huomauttaneensa vihaisesti yleisölle Puolan lipun puuttumisesta. Sitten hän istuutui pianon ääreen ja soitti” Puola ei ole vielä menetetty ” äänekkäästi ja hitaasti, toistaen loppuosan suurella jylinällä. Kun hän oli lopettanut, yleisö nousi jaloilleen ja antoi hänelle suuret suosionosoitukset.
yli 60 vuotta myöhemmin, 2005-09-22, Puolan presidentti Aleksander Kwaśniewski sanoi:
sillä YK: ta on oikeutetusti arvosteltu siitä, että se on vanhentunut, että se heijastaa menneisyyteen ajautuvaa vanhaa maailmaa. Erityisesti meidän, puolalaisten ja kaikkien Keski-ja Itä-Euroopan maiden, on vaikea unohtaa sitä. YK: n idea juontaa juurensa vuoteen 1943, ”kolmen suuren” tapaamiseen Teheranissa, harhakuvitelmiin, joita Roosevelt hautoi Stalinista, lempinimeltään ”Joe-setä”. Tämän seurauksena tie San Franciscoon johti Jaltan kautta. Ja vaikka Puola oli myötävaikuttanut merkittävästi toisen maailmansodan päättäneeseen voittoon, kesäkuussa 1945 maamme edustaja ei saanut allekirjoittaa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaa. Muistamme sen tapahtuman, kun Artur Rubinstein, joka näki, ettei konsertissa ollut puolalaista valtuuskuntaa allekirjoittamassa peruskirjaa, päätti soittaa Dąbrowski Mazurkan, Puolan kansallislaulun osoittaakseen, että ”puola ei ollut vielä menetetty”, että Puola eli. Muistelen tätä, koska minulla oli muutama päivä sitten hyvin koskettava hetki samassa San Franciscon oopperatalossa, jonne minut kutsuttiin kauden avaukseen. Tällä kertaa se oli orkesteri, joka soitti Dąbrowski Mazurka, ja sillä hetkellä muistot suuri Artur Rubinstein ja hänen esitys tuli takaisin täydellä voimalla ja se oli todella koskettavaa minulle. YK: n juuret ovat toisessa maailmansodassa ja sodanjälkeisessä tilanteessa; se kuvastaa tuon ajan voimatasapainoa.