katsottuani Tappajahai-elokuvan tunsin syvää pelkoa veteen menemisestä—vaikka vesi olisi uima-altaassa. Samanlainen vesikammo valtasi minut lukiessani Bozemanin uutta kirjaa Resurrecting The Shark, Mont.- kirjailija Susan Ewing. Ja tämä ahdistus oli vielä vähemmän järkiperäistä kuin Tappajahai-katselusta johtuva, kuten kirjan alaotsikko tekee selväksi: Tieteellinen pakkomielle ja 270 miljoonaa vuotta vanhan fossiilin mysteerin ratkaisseet Maverickit. Aivan oikein—kyseinen rustoinen olento, jota nykyään kutsutaan Helicoprioniksi, kuoli sukupuuttoon ennen dinosaurusten olemassaoloa. Mutta Helicoprion oli aikanaan melkoinen merihirviö.
tiedätkö Tappajahaikohtauksen, jossa hai saalistaa Quintin? Se alkaa metsästäjän varpaista, puree pohkeita, repii polviin ja niin edelleen. Jos Helicoprion olisi tehnyt töitä Quintille, – se ei olisi osunut pay dirt ’ iin,ennen kuin se olisi päässyt sisään. Koska sen hampaat eivät olleet levittäytyneet suun pitkää akselia pitkin, niin kuin valkohailla, ihmisillä ja melkein millä tahansa, millä on hampaat. Quintin näkökulmasta häntä kohti tuleva hammaskuolema olisi näyttänyt pystysuoran sirkkelisahan kärjeltä, kuin vanhassa sahassa mykkäelokuvassa. Hyi.
ennen kuin jatkettiin, kaksi asiaa: Helicoprionin hampaat (kreikan sanoista ”spiral” ja ”saw”) olivat itse asiassa yksi ihmishammas, jossa kymmenet näkyvät kruunut purkautuivat yhdestä, jatkuvasta juuresta. Taksonomisesti Totta puhuen Helicoprion ei ollut hai. Lisää kiusallisesta puremasta … Tai siis vähän … tarkkuutta hetkessä.
ensimmäiset Helicoprionin ja sen lähilajien fossiililöydöt tehtiin 1800-luvulla. Ne olivat ammonoidien jäänteiden muotoisia, spiraalikuorisia merinilviäisiä. Mutta nastoilla pitkin spiraalia. Harjaantuneet silmät tunnistivat fossiilit moneksi eri asiaksi. Ehdottomasti hämärää. Jonkinlainen ase. Mutta mihin se meni kaloille?
”tiedemiehet heittäytyivät vääntelehtimään pitäen tuon hammasspiraalin pois eläimen suusta”, Ewing kertoi. ”He panivat sen pään päälle, he panivat sen käpertymään sen nenän päälle, he panivat sen pyrstöön, he panivat sen sen selkään. Sitä haluttiin laittaa kaikkialle paitsi suuhun.”Koska edes evoluutio ei voisi olla niin hullu, he ajattelivat. Mutta kuten Kramer sanoi Seinfeldille: ”Luontoäiti on hullu tiedemies!”(Kahdeksannen Kauden Jakso 19: ”Jada Jada.”)
vasta viime vuosikymmenellä tutkijat, jotka tekivät huolellista analyysiä fossiilien TIETOKONETOMOGRAFIAKUVAUKSISTA, löysivät todisteita siitä, että sidekudosrusto naulattiin kiinni siihen tapaan, jolla whorl todellisuudessa sijaitsi. ”Helicoprionissa hämmentävää oli se, että hampaankolossa oli keskiviivan rakenne”, Ewing sanoo. Se oli kuin jäätelölitraan juuttunut pizzaleikkuri keskellä hain alaleukaa.”
mutta mitä Helicoprion voisi mahdollisesti chomp on pystysuora rivi hammas-hampaat? Whorlin samankaltaisuus ammonoidien kanssa oli johtolanka.: muoto teki siitä hyvän ammonoidin lihan repimiseen kuoristaan. Kuten Ewing kirjoittaa, ”arvostettu ranskalainen paleontologi Philippe Janvier vertasi hampaanhaarukkaa Fourche d’ escargotiin, etanahaarukkaan.”Mutta suuren ruokatarjottimen tai jopa polkupyörän pyörän kokoinen ja upotettu ainakin 20-ja ehkä 30-metriseen terävään petoon.
koskien Helicoprionin haita:” koska Helicoprionin leuat olivat kiinnittyneet sen kalloon”, Ewing selittää, ” se ei teknisesti ole oikea hai. Eikä se ole sukujuurissa, josta tuli oikeita haita … puristit eivät pidä siitä, että kutsumme Helicoprionia haiksi, mutta sitä on vaikea olla kutsumatta … se näytti varmasti hailta.”Ja se johti sen, mikä näyttäisi meistä hain elämän ruumiillistumalta: huippupeto, joka hallitsi vesiä 270 miljoonaa vuotta ennen kuin ensimmäinen oikomishoitaja korjasi sopimattoman pureman.