>Yhteenveto
Madison jatkaa ja päättää edellisessä paperissa aloitetun väittelyn. Hän vakuuttaa, että ehdotetun perustuslain mukaiset liittovaltion valtaoikeudet eivät uhkaa osavaltioille varattuja valtaoikeuksia.
Madison aloittaa paperin muistuttamalla kuulijoitaan siitä, että Yhdysvaltain kansa on sekä liittovaltion että osavaltioiden hallitusten yhteinen esimies. Näillä kahdella erityyppisellä hallituksella on eri valtaoikeudet, jotka on tarkoitettu eri tarkoituksiin, mutta jotka kuitenkin alistuvat äänestäjien lopulliseen valvontaan.
Madison käyttää tämän jälkeen useita argumentteja vakuuttaakseen yleisönsä siitä, että osavaltioiden hallituksilla on useita luonnollisia etuja liittovaltioon nähden kansan tuen turvaamisessa. Valtion virkamiehet ja edustajat ovat päivittäin läheisessä yhteydessä äänestäjiin ja käsittelevät heidän elämäänsä suoraan vaikuttavia asioita. Lisäksi samoin kuin osavaltioiden hallitusten edustajat ovat tyypillisesti puolueellisia kotikuntiaan ja-kaupunkejaan kohtaan, kongressin edustajatkin ovat puolueellisia kotiosavaltioitaan kohtaan: ”paikallinen Henki tulee olemaan erehtymättömämmin vallalla kongressin jäsenissä, kuin kansallinen henki vallitsee tiettyjen osavaltioiden lainsäädäntöelimissä.”
lisäksi Madison väittää, että jos liittovaltio loukkaisi osavaltioiden oikeuksia, sillä olisi merkittävä etu vastustaa tällaista toimintaa. Osavaltiot voisivat viime kädessä liittoutua vastustaakseen liittovaltiota. Madison pitää erittäin epätodennäköisenä mahdollisuutta, että liittovaltio pystyisi kokoamaan tarpeeksi voimakkaan armeijan, joka voittaisi kaikki osavaltion miliisit.
analyysi
Madison toistaa Hamiltonin aiemmissa papereissa esittämät väitteet väittäen, että osavaltioiden hallituksilla on monia etuja liittovaltioon nähden kansan tuen turvaamisessa ja hyökkäyksien vastustamisessa.
vaikka Madison pyrki aiemmissa papereissa vakuuttamaan lukijansa siitä, että perustuslain ehdottama järjestelmä johtaisi vakaaseen ja energiseen hallitukseen, hän kuvaa tässä paperissa laajasti joukon hypoteettisia ristiriitoja osavaltion ja liittovaltion välillä. Madison ei selvästikään odota tai toivo perustuslain johtavan tässä kuvattuihin ristiriitoihin osavaltion ja liittovaltion välillä. Sen sijaan hän pyrkii osoittamaan, että hänen vastustajiensa ”kimurantit” ennustukset liittovaltion vallan murskaamisesta osavaltioiden hallituksissa ovat täysin perusteettomia.