More than 140 years after slavery was legally Purpose, concern about a new former of slavery—human trafficking—heräsi maailmassa. Yhdysvalloissa vuonna 2000 hyväksytyssä liittovaltion lainsäädännössä ihmiskauppa määriteltiin ihmisten laittomaksi orjuuttamiseksi työhön tai kaupalliseen seksiin voimankäytön, petoksen tai pakottamisen keinoin. Tämä määritelmä-erotuksena ihmissalakuljetuksesta, joka on ihmisten laitonta liikkumista rajojen yli-sisältää sekä Yhdysvaltain kansalaisten että ulkomaalaisten uhriksi joutumisen pakotettuna, petettynä tai pakotettuna työhön tai kaupalliseen seksiin Yhdysvalloissa.vaikka tarkkoja arvioita ihmiskaupan esiintyvyydestä ei ole olemassa, Yhdysvaltain hallitus ja muut ryhmät, jotka lobbaavat politiikkaa ja resursseja ihmiskaupan torjumiseksi, ovat arvioineet tuhansia ja mahdollisesti miljoonia uhreja.2 kahden viime vuosikymmenen aikana ihmiskaupan vastaiset aktivistit ja poliittiset päättäjät ovat käyttäneet lukuisia strategioita muokatakseen yleistä käsitystä ongelmasta ja lisätäkseen tukea ihmiskaupan vastaisille toimille. Yksi onnistuneimmista näistä strategioista oli epäilemättä ihmiskaupan yhdistäminen laajempiin rikosoikeuteen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyviin uhkiin, mikä lisäsi ongelman oikeutusta ja lisäsi sitä kiireellisyyttä, jolla virkamiesten olisi reagoitava.
huolimatta huomattavasti aikaa ja resursseja omistettu ehkäisyyn ja hävittämiseen ihmiskaupan U.S., ihmiskaupan uhreja on tunnistettu Yhdysvalloissa vähemmän kuin arviot ongelmasta ennustaisivat, mikä herättää epäilyksiä ongelman todellisesta laajuudesta ja luonteesta sekä ihmiskaupan vastaisen toiminnan onnistumisesta. Tähän mennessä hieman yli 1 300 ihmiskaupan uhria on saanut sertifioinnin palveluille Yhdysvalloissa, ja noin 600 liittovaltion tuomiota ihmiskauppaan liittyvistä rikoksista on turvattu (President ’ s Interagency Task Force to Combat Human Trafficking, 2008, US Department of State, 2008).3 tunnistettujen uhrien ja rikoksentekijöiden suhteellisen alhainen määrä on ruokkinut kritiikkiä ihmiskaupan vastaista politiikkaa kohtaan ja herättänyt epäilyksiä ihmiskaupan ongelman laajuudesta sekä kansainvälisesti että Yhdysvalloissa.jotkut kriitikot ovat ehdottaneet poliitikkoja ja kannattajia, jotka lobbaavat ihmiskaupan vastaisen lainsäädännön läpivientiä tarkoituksellisesti räjäyttivät ihmiskaupan ongelman laajuuden suhteettomaksi (Markon, 2007). Toiset ovat väittäneet, että ihmiskauppa on moraalinen paniikki—Julkinen toimintakehotus, jota ylläpitävät sidosryhmät, joilla on yhteinen pelko siitä, että jokin ongelma, tässä tapauksessa ihmiskauppa—uhkaa yhteiskuntajärjestystä (Weitzer, 2007). Ihmiskaupan vastaisen liikkeen kriitikot ovat ehdottaneet väittämiä ihmiskaupan ongelmasta, erityisesti väittämiä seksikaupasta, muistuttavat varhaisia ”valkoisen orjuuden kampanjoita” 4, jotka prostituutiota ja pornografiaa kiihkeästi vastustavat ryhmät käynnistivät (Chapkis, 2003, Doezema, 2000, Winter, Weitzer, 2007). Ihmiskaupan vastaisia puolestapuhujia on syytetty siitä, että he ovat liioitelleet ihmiskaupan laajuutta ja haittoja ja vääristelevät naisten kokemuksia prostituutiosta turvautumalla yksinkertaistettuihin ”naisten voimattomuutta ja lapsenomaista seksuaalista haavoittuvuutta koskeviin kertomuksiin” saadakseen julkista tukea ihmiskaupan vastaisille ohjelmille ja lainsäädännölle (Chapkis, 2003, s. 935). Ihmiskauppaongelmien rajaamista käsittelevä stipendi on keskittynyt pitkälti seksikauppaa koskeviin väitteisiin, erityisesti siihen, että kaikki prostituution muodot ovat haitallisia ja pakottavia.5 Tämä työ on auttanut paljastamaan feminististen ja uskonnollisten ryhmien roolin ihmiskaupan määritelmän muuttamisessa prostituution laillisten rajoitusten laajentamiseksi (Kempadoo, 2005, McDonald, 2004, Weitzer, 2006, maalis-huhtikuu).
vaikka ei kiistetä moraalisen paniikin olemassaoloa, ero ihmiskaupan uhreista julkaistujen arvioiden ja hallituksen viranomaisten havaitsemien todellisten ihmiskauppatapausten välillä saattaa pikemminkin heijastaa ihmiskaupan määritelmien muuttumista ja siihen liittyviä poliittisia vastauksia kuin osoittaa ongelman todellista laajuutta. Vaikka toiset ovat esittäneet, että ihmiskaupan määritelmä on muuttunut ajan myötä eturyhmien tai poliittisten sidosryhmien etujen vuoksi, jotka vaikeuttavat ja toisinaan heikentävät ihmiskaupan vastaisten toimien toteuttamista (Jahic & Finckenauer, 2005), tätä ilmiötä ja sen vaikutuksia ihmiskaupan vastaiseen politiikkaan ei ole hyvin hahmoteltu tai mitattu.
tässä esitetyissä analyyseissä käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tekniikkaa sen selvittämiseksi, miten ihmiskauppa on kehystetty yhdysvaltalaisessa printtimediassa vuosina 1990-2006. Spector and Kitsusen (1973) natural history model of social problems tarjosi tälle teokselle teoreettisen kehyksen. He ehdottivat sosiaalisten ongelmien kehittyvän ajan myötä, kilpailevan ja valitsevan muita tunnistettuja ongelmia legitimiteetin ja tuen saamiseksi. Nyt tehty tutkimus paljasti samanlaisia kuvioita ihmiskaupan julkisessa lavastamisessa. Ihmiskauppa muodostui kansainväliseksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, joka oli muotoiltu pääasiassa naisten ihmisoikeuksien loukkaukseksi, mutta ajan myötä se määriteltiin yhä useammin rikosongelmaksi, mikä edellytti rikosoikeusjärjestelmän toimia. Terrorismia ja maahanmuuttoa koskevien kasvavien pelkojen lisäksi ihmiskauppaa koskeva ongelma määriteltiin uudelleen kansallisen turvallisuuden uhkien torjumiseksi. Julkisen politiikan vastaukset ja onnistumistoimenpiteet ovat vastanneet näkyvintä ihmiskaupan määritelmää ongelman määrittelyprosessin eri vaiheissa. Tämän seurauksena ihmiskauppaohjelmat Yhdysvalloissa ovat keskittyneet yhä enemmän uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen tavoitteena rikollisten syyttäminen, rikollisverkostojen häiritseminen ja Yhdysvaltain rajojen turvaaminen. Tutkimuksen päätteeksi selvitettiin, miten muutokset ihmiskaupan julkisessa hahmottamisessa johtivat rikosoikeusjärjestelmän vastatoimiin, joilla pyrittiin turvaamaan maan rajat. Puuttumalla ihmiskaupan perimmäisiin syihin-köyhyyteen, sukupuolten väliseen eriarvoisuuteen, maailmanlaajuiseen talouspolitiikkaan, etnisiin konflikteihin ja siirtymätalouksiin—ja vääristämällä ihmiskaupan uhreiksi joutumisen todellisuutta nämä toimet voivat itse asiassa heikentää hallituksen virkamiesten pyrkimyksiä torjua ihmiskauppaa.