on a warm Houston night this past May, during a stop on U2 ’ s 30th anniversary tour for the Joshua Tree, bono look tired. Vaikka yhtye soitti upeasti yhden 1900-luvun parhaista rock-albumeista, ilmassa oli eroamisen tunnetta. Ehkä se liittyi sen tunnustamiseen, että oli kulunut 30 vuotta yhtyeen huipusta maailman huipulla, tai että heidän lavasuunnittelunsa tarkoitti sitä, että suuri osa stadionista, jonka he olivat myyneet loppuun ylellisellä 360-kiertueellaan kahdeksan vuotta aiemmin, jäi pimeäksi ja tyhjäksi massiivisen valkokankaan taakse. Sekä markkinoinniltaan että musiikiltaan U2 teki kömmähdyksen vuonna 2014, ja vaikka Andy Sambergin viiltävä parodia Popstarissa ei menestynyt kaupallisesti yhtä hyvin kuin Songs of Innocence, albumin Maine säilyi. Ja niin, U2 vietti edeltävän Songs of Experience, heidän 13. studioalbumi, asemassa he olivat urhoollisesti mutta väistämättä ralling vastaan vuodesta hiipumassa hehku 2004 n How To Dismat an Atomic Bomb: legacy act.
vuoden 2014 Songs of Innocence-albumin ilmestymisen jälkeen varsinaisen albumin laatu jäi varjoon, mutta ei-oleelliseksi, U2: n lähestymistapa sen jatkoon tuntuu sovittelevalta. Alun perin kumppanialbumiksi suunniteltu uusi julkaisu morphed sitä mukaa, kun sessioita romutettiin, kappaleita kirjoitettiin uudelleen, anteeksipyynnöt tehtiin ja yhtye vetäytyi uudistamaan hyvää mieltä. Siinä suhteessa U2 yrittää vaihtaa formulaa, joka alkoi jo vanhentua, ja vaikka tietyt kokeilut epäonnistuvat, kuten automaattisesti viritetty säkeistö avaajassa ”Love Is All we Have Left”, se toteaa yhtyeen ainakin kokeilevan jotain erilaista.
yksi U2: n tärkeimmistä päätöksistä erottaa tämä albumi heidän diskografiastaan on päästää irti pari pienen panoksen iskevää kappaletta. Sinkku ” you ’re the Best Thing about Me” oli aluksi yllätys, reipas, hiottu rakkauslaulu, joka tuntuu leikkisältä. Siinä ei ole mitään suurta kannanottoa tai sanomaa, vaan pikemminkin suora laulu kahdesta ihmisestä, jotka laulavat sydämestään saarnatuolin sijaan. Sitten ”The Showmanissa” yhtye tekee vauhdikkaan huviretken, joka veilee lähellä valtaa-pop — nautittavaa ja huoletonta. Nämä kaikki eivät toimi hyvin, sillä ”Get Out of Your Own Way” – ja ”Summer of Love” – kappaleiden ylituotettu kiilto riisuu kappaleesta koko elämän.
silti aivan liian usein Kokemusperäiset Laulut löytävät yhtyeen uuvuttavan hyvin kulunutta materiaalia. ”Love Is Bigger Than Anything In It ’s Way” hyppää takaisin vuoteen 2000, ottaen ”Walk Onin” aggressiivisen optimismin, mutta jättäen pois taustalla olevan taistelun ja katarsiksen, joka teki siitä modernin katkottavan heidän settilistoissaan, vaihtoi täällä treacly paatokseen. On ”American Soul”, joka tekee debyyttinsä saatuaan samplauksen Kendrick Lamarilta DAMN-levyllä. aiemmin tänä vuonna (hän palauttaa palveluksen preachy spoken word intro, joka soittaa hänen pahimmat impulssit.) Kappale kutsuu suoraan takaisin” Volcanoon ”Songs of Innocence-kappaleesta, mutta sen kertosäe ja polkeva blues-rock tulevat pois yrityksenä luoda uudelleen” Vertigo”, vain intohimon imiessä pois. Jopa ”Punalipun päivän” taustalaulut muistuttavat ylituotetusta Sodanulkoilutuksesta.
Mojon haastattelussa Bono kertoi, että vaikka kappaleet olivat lähellä loppua, he työnsivät sen takaisin ja päättivät jatkaa Joshua Tree-kiertuetta ensin poliittisen ilmapiirin muuttumisen vuoksi. ”Albumi on hyvin henkilökohtainen, eikä siitä tule hetkessä poliittista albumia. Mutta nyt sen pitää mennä sen suodattimen läpi, mitä muualla maailmassa on tapahtunut”, hän huomautti. Lopputuotteessa on hieman molempia, sillä kappaleet kuten ”The Little Things That Give You Away” ja ”You’ re the Best Thing about Me” löytävät romantiikan intiimeissä hetkissä, kun taas kappaleet ”Get Out of Your Own Way”, ”Summer of Love” ja ”The Blackout” pyrkivät poliittiseen sävyyn tavalla, joka ei ole koskaan aivan geeli, täynnä viittauksia, jotka voivat tuntea shoehorned in.
Bono on käyttänyt ihailtavasti alustaansa pakolaiskriisistä puhumiseen, mutta levyllä olevat läpinäkymättömät tavat, joita hän käsittelee, eivät aivan yhdistä hänen tavoittelemaansa valtaan. ”Rakkauden kesän” hiottu ura kääntyy terävästi jänteväksi resilienssin viestiksi, joka viittaa ”Aleppon raunioihin” lähes mielivaltaisesti. Sitten ”American Soulin” sillalla hän esittää suorasanaisen vetoomuksen kireimmällä kuviteltavissa olevalla tavalla repliikillä ” will you be my sanctuary refugee-sus.”On the soaring” Get Out of Your Own Way”, hän kääntää linssin Amerikan historiaan, jossa on merkkejä luvatusta maasta, orjista ja isännistä sekä Lincolnin haamusta ennen kuin julistaa: ”voin auttaa sinua, mutta se on sinun taistelusi.”
U2 on jo vuosikymmeniä ollut yksi amerikkalaisen rockin historian merkittävimmistä äänistä, jonka musiikki yrittää puhua kansakunnan pulssille. He ovat keskittyneet mytologisoimaan maan sanomaa, joskus suurina, ennakoivina hetkinä kuten Joshua Tree, ja toisinaan jingoistisina yrityksinä kuten 2002: n ”The Hands That Built America” Martin Scorsesen Gangs of New Yorkista. Vaikka Trumpin hallintoon ei ole koskaan suoraan viitattu Songs of Experience-kappaleisiin, levy tekee selväksi, että yhtye kamppailee vahvan sanoman kehittämisestä tällä aikakaudella.
mutta Bono on ollut huomattavan puolueellinen. Hän työskentelee tiiviisti George Bushin kanssa erilaisissa avustusprojekteissa ja on jopa ystävällinen entisen presidentin kanssa, joten hänellä on ollut vaikeuksia tehdä terävä poliittinen kannanotto, joka ei vieraannuta tukikohtaa. ”The Blackoutilla”, U2: n vuosisadan huonoimmalla kappaleella, jos vain Bonon raivostuttavasta yrityksestä pakottaa satunnaisia nimiä säkeisiin, laulaja raivoaa demokratian kaatumisesta apokalyptisen kiihkeästi, mikä johtaa sekavaan sotkuun. Myönnettäköön, U2 ei varmasti ole vastuussa kirjoittaa laulu lambasting American GOP, mutta se, että he käyttävät niin monia nimellisesti poliittisia significants kautta kappaleita kokemus ilman mitään sisältöä niiden takana kuulostaa ontto. Se on kuin #resist-puskuritarra, jolla ei ole erillistä ideologiaa.
vaikka albumi kokonaisuutena on hajanainen, siinä on mahtipontisia hetkiä, kuten ”The Little Things That Give You Away” – kappaleen hillitty majesteettisuus. Kappale, joka juontaa juurensa 2000-luvun All You Can ’ t Leave Behindin sessioihin, sai kunnian ainoana uutena kappaleena tämän kevään Joshua Tree-kiertueella, mikä on merkki siitä, että yhtye uskoo sen todella pitävän pintansa klassikkojensa rinnalla. Bono osaa kyllä soittaa Paukun, sillä kappale löytää keinon vallata takaisin heidän parhaan työnsä rönsyilevän mittakaavan ja momentumin, täynnä kaipuuta ja käsin kosketeltavaa sydäntä, jonka ankkurina On The Edgen vahvin kitaratyö vuosikausiin. Jälkikäteen katsottuna yhtyeen liikuttavimmat balladit The Joshua Tree tulivat universaalien tunteiden vääntämisestä syvästi henkilökohtaisista lausunnoista, ja sellainen sanoma tulee tässä Bonolta hänen nuoremmalle itselleen. Palaamalla tähän yksinkertaisista keskusteluista kehittyvien suurien tunteiden menetelmään yhtye tekee ehkä parhaan kappaleensa yli vuosikymmeneen.
kyseessä on kuitenkin harvinainen hetki, nimittäin se, että kokemuksen Laulut pakottavat niin epätoivoisesti viestintäyteisen hymnin toisensa perään. ”Little Thingsin” kaltaiseen syvästi henkilökohtaiseen kappaleeseen verrattuna ”kodin valojen” tai ”rakkaus on suurempaa kuin mikään tiellään” epämääräiset latteudet tuntuvat tyhjiltä eleiltä ja motivoivilta puheilta. Bonon sanoitukset ovat täynnä eriskummallisia ei-sequituureja, kuten kuvia ”ovella itkevästä vauvasta”, jotka muuttuvat itseparodiaksi kuin tajunnanvirtaan tulvivaksi väitetysti liikkuvan kuvan virraksi. Jopa closer ”There Is a Light”-kappaleen maltillisuus väistyy inspiroivien lainausten pahoinvoivaksi yhteislauluksi, joka yrittää ja epäonnistuu olemaan seuraava ”One”.
ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin Songs of Experience toteaa U2: n hämmentyneen siitä, millainen yhtye he haluavat olla. Kyse ei ole inspiraation puutteesta, sillä he voivat yhä askarrella upeita sävellyksiä, vaan pikemminkin tahattomasta eripurasta. Ryan Tedderin tuotanto tekee yhtyeestä usein jähmeän ja elottoman, ja huolettoman hylätyn hetket asettavat omahyväisen materiaalin karumpaan valoon. Songs of Experience on albumi, jossa yhtyeen tämän vuosisadan parhaat ja huonoimmat kappaleet voivat olla vierekkäin, jossa valtavista uudelleenkirjoituksista käy ilmi, että useampi sessiokierros meni lopputuotteeseen. Se on sotkuisempi, vaikkakin syvällisempi tapaus kuin viattomuuden Laulut. se ei pelkää ottaa riskejä ja kaatua naamalleen, mutta voitot ovat harvassa. Bändille, joka oli kerran niin elintärkeä instituutio, se ero on kova paikka olla mukana.
Olennaiset Kappaleet: ”The Little Things That Give You Away”, ”You’ re the Best Thing about Me”ja” The Showman ”