uudistuva Khimaira
tuottavuusparadoksin esiin nostaman ongelman monimutkaisuus voidaan nähdä vielä hätkähdyttävämmin, kun tajuamme, että teknologiset kyvyt, jotka ovat tarpeeksi voimakkaita muuttamaan sitä, mitä voimme tehdä, muuttavat odotuksiamme siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Tämä näkyy toistuvasti keskustelussa liiketoimintaprosessien uudelleensuunnittelusta, joka väittää, että todelliset voitot tulevat vain silloin, kun organisaatiot hyödyntävät teknologiaa uudistaakseen toimintansa perusteita (Davenport, 1993; Hammer, 1990; Hammer and Champy, 1993). On valitettavaa, että uudistusliikkeen retoriikka on usein naiivia ja harhaanjohtavaa. Uudistamisen illuusio on se, että tuottavuuden paraneminen johtuu yksinkertaisesti teknologian voiman liittämisestä johonkin vakiintuneeseen organisaatiostrategiaan. Itse asiassa organisaatiostrategia itsessään muuttuu uusien mahdollisuuksien seurauksena, ja uusien strategioiden muotoilu on itsessään iteratiivinen, tekemällä oppiminen prosessi. Tässä oppimisprosessissa tehdyt organisaatiomuutokset voivat aiheuttaa kyseenalaisia tai jopa selvästi negatiivisia tuottavuusarvoja, ja niihinkin on puututtava.
hyvä esimerkki tällaisesta ongelmallisesta mukautuksesta on raportointivaatimusten noudattamisen mekanismi. Sekä valtiolliset että valtiosta riippumattomat laitokset edellyttävät raportointia moniin yhteiskunnallisesti hyödyllisiin tarkoituksiin. On esimerkiksi taloudellisesti järkevää vaatia, että julkisesti omistetut kaupalliset organisaatiot raportoivat taloudellisen tilansa standardoidussa muodossa, jotta sijoittajat voivat arvioida näiden yritysten taloudellista suorituskykyä tehdessään sijoituspäätöksiä. On järkevää, että rahoituslaitokset vaativat kiinteistölainoja hakevilta todisteita siitä, että kiinteistö on varmistettu yleisiä riskejä, kuten tulipaloa, vastaan. Pakollinen raportointi antaa kansantalouden tilinpidon tilastotiedot, joita on käsitelty aiemmin. Raportointi on tarpeen, jotta voidaan valvoa talonrakentamisen ja työpaikkojen turvallisuutta, palkkauskäytäntöjen oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen.
raportointivaatimukset muotoutuvat varmasti ilmeisen tarpeen mukaan, mutta niitä muokkaa myös todennäköisyys, että niitä on mahdollista noudattaa. Raportointivaatimus ei säilyisi, jos vain pieni osa raportoivista organisaatioista pystyisi helposti täyttämään sen. Tietotekniikalla on keskeinen rooli vaatimustenmukaisuuden toteutettavuuden muokkaamisessa. Rakentamalla kehittyneitä järjestelmiä, jotka helpottavat tiedonkeruuta, analysointia, raportoinnin tuottamista ja tiedon levittämistä, organisaatiot saavuttavat vähitellen aseman, jossa ne voivat noudattaa yhä vaativampia raportointivaatimuksia. Näin ollen näemme käänteen, jossa vaatimukset, jotka vain 10 prosenttia ilmoitusvelvollisista organisaatioista olisi voinut täyttää, ovat mahdollisia 90 prosentille tietotekniikan avulla. Loput 10 prosenttia ovat ”sääntöjen vastaisia”, ja heidän on pakko noudattaa niitä. Toimimattomat raportointivaatimukset muutetaan siten toteuttamiskelpoisiksi vaatimuksiksi. Raportointivaatimusten noudattaminen lisätään siten monien organisaatioiden olemassa olevien tavoitteiden luetteloon; itse asiassa vaatimusten noudattaminen voi tulla tärkeämmäksi kuin muut, mahdollisesti tärkeämmät, organisaation tavoitteet.
vaatimusten noudattamisesta aiheutuvat muutokset eivät aiheuta ainoastaan suoria kustannuksia, kuten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia, vaan myös siirtymäkustannuksia. Tilinpäätösraportointivaatimukset ovat hyvä esimerkki tästä. Johnson and Kaplan (1987) kertoo tarinan kustannuslaskentatoiminnan muuttumisesta juuritehtävästään tuotantokustannusten jäljittämiseen voimakkaaksi institutionaaliseksi yritykseksi, joka on ulkoisesti orientoitunut taloudellinen raportointi vastaamaan pääomamarkkinoita ympäröiviä säännöksiä. Samalla kustannuslaskentaa alun perin suorittaneet insinöörit syrjäytettiin koulutetuilla kirjanpitäjillä, jotka kuuluivat kiltamaisiin kirjanpitoyhdistyksiin. Nämä yhdistykset kasvoivat pakollisten ulkoisten tilintarkastusvaatimusten ympärille ja valvoivat luottokelpoisuusprosesseja tavalla, joka varmisti uskollisuutta jäseniltään. Ensimmäistä kertaa historiassa kokonainen toimiala—julkinen kirjanpito ja tilintarkastus—kehittyi ainoana tarkoituksenaan tuottaa raportteja. Nämä raportit olivat usein tärkeitä niiden aiheorganisaatioiden toiminnalle pääomamarkkinoilla, mutta ne eivät sisältäneet olennaisilta osiltaan mitään tietoa, joka voisi vaikuttaa organisaation tuottavuuteen liittyviin päätöksiin. Varhaisiin kustannuslaskentajärjestelmiin sisältyvä tuottavuustavoite syrjäytti kirjanpidon kiltojen ja muiden sääntelyorganisaatioiden määrittelemän ja toimeenpaneman raportoidun kannattavuuden tavoitteen.
”raportointiala” on vaikuttanut merkittävästi yritysten sisuksiin. Feldman and March (1981) ja Feldman (1989) ovat vakuuttavia todisteita siitä, että tiedonkeruu, hallinta ja varastointi organisaatioissa tapahtuu tasolla, joka ylittää sen, mitä voitaisiin perustella organisaation päätöksentekotarkoituksissa. Tämä tieto palvelee tärkeitä symbolisia tarkoituksia, joilla viestitään tietystä asenteesta tai asemasta, tietystä kyvystä tai tarpeesta. Osoitetusta kyvystä mobilisoida tietoa ja tuottaa ”hyviä raportteja” tulee keskeinen osa tilan ylläpitoa kulttuurissa, joka palkitsee ”informaatiovalmiuden.”Tämä omituinen pulma osuu monien tietoyhteiskuntaa koskevien väitteiden ytimeen ja erityisesti käsitykseen siitä, että kaikkialla oleva ja helposti saatavilla oleva tieto synnyttää luovan yritystoiminnan tulvan. Useimpien organisaatioiden ongelmana on epämääräisen tiedon tulva. Vaatimustenmukaisuuden raportoinnin ja organisatoristen signalointitarpeiden tuottaman valtavan tietomäärän tehokas ja tehokas käsittely asettaa suuren haasteen tuottavuuden saavuttamiselle sanan yksinkertaisessa merkityksessä.
Viime kädessä raportointi herättää kysymyksen siitä, mikä on ”todellista.”Järjestöjohtajat, kuten ketkä tahansa yksilöt, voivat tulla harhaan ulkonäkönsä vuoksi. Kun raportointiprosessit pyhittyvät, niiden tuottamat raportit pyhittyvät. Ilmoitetut tiedot muuttuvat todellisemmiksi kuin käsillä olevat tosiasiat. Tähän suuntaukseen liittyvän vaaran suuruus käy ilmi viimeaikaisista traagisista tapahtumista, jotka ovat liittyneet Yhdysvaltojen säästäväisyysteollisuuteen. Suuret julkiset tilitoimistot pitivät tiukasti kiinni pitkäaikaisista menettelyistään säästö-ja lainajärjestöjen tilintarkastuksessa, vaikka alan sääntelyjärjestelmä oli muuttumassa radikaalisti. Toimet, jotka olivat aiemmin laittomia ja joita ei näin ollen yksinkertaisesti pidetty realistisena uhkana tarkastuksen aikana, tulivat laillisiksi (White, 1992). Tarkastuksissa ei huomattu näiden uusien käytäntöjen aiheuttamia ongelmia ennen kuin oli tapahtunut vakavaa vahinkoa. Säästöt ja lainat, tilitoimistot ja liittovaltion sääntelyvirastot, joilla on lainkäyttöalueita yli säästöt, harhauttivat itsensä ja toisensa ajattelemaan, että pitkään vakiintuneiden tarkastusprosessien kertomukset kertoivat ”totuuden” säästöjen tilasta. He erehtyivät pahasti. Tilitoimistot ovat myöhemmin joutuneet maksamaan satojen miljoonien dollarien sakot huolimattomuudestaan, mutta nämä sakot jäävät kauas niistä kymmenien miljardien dollarien säästö-ja luottotappioista, jotka Yhdysvaltain liittovaltion vakuutusohjelmien on katettava (NCFIRRE, 1993). Lyhyesti sanottuna tämä erityinen institutionaalinen raportointikulttuuri ilmeisesti hajosi niin pahasti, että se ei edes saavuttanut vannottua tavoitettaan eli tarkastettujen organisaatioiden verotuksellisen terveydentilan varmistamista.
vastaava havainto on tehty paljon korkeammalla sosiaalisen aggregaation tasolla, jossa on otettu huomioon raportointijärjestelmien suhde taloudelliseen kilpailukykyyn Yhdysvaltojen ja sen aggressiivisimman kansainvälisen kilpailijan Japanin välillä. On väitetty, että Japanin taloudellisen menestyksen avain on ollut japanilaisten yritysten Halukkuus suhtautua liiketoiminnallisiin tavoitteisiinsa ”pitkällä aikavälillä” yhdysvaltalaisten yritysten omaksuman ”lyhyen näkemyksen” sijaan. Pohjimmiltaan tämä argumentti on yksi kulttuurieroista ja sosiaalisesta järjestäytymisestä, joka menee paljon pidemmälle kuin tämä essee. Yhdysvalloissa ilmiselvällä raportointikulttuurilla on kuitenkin keskeinen rooli tässä väitteessä, ja siitä on hyötyä analyysissamme. Yhdysvaltojen pääomamarkkinoita hallinnoiva institutionaalinen raportointijärjestelmä edellyttää julkisyhteisöjen neljännesvuosittaisia tilinpäätöksiä, jotka huipentuvat vuosikertomukseen. On vaikea sanoa, johtuuko tämä raportointiprotokolla Yhdysvaltain pääomamarkkinoiden taustalla olevasta taloudellisesta suuntauksesta, jolla on taipumus suosia nopeaa liikehdintää, vai johtuuko tämä nopeasta liikkeestä. Todennäköisesti molempia. Joka tapauksessa se, että raportit annetaan neljännesvuosittain, todennäköisesti aiheuttaa monille sijoittajille ”neljännesvuosittaisen” tai ”vuosittaisen” horisontin yrityksen laadun ja suorituskyvyn arviointiin. Tämä on järkevää maailmassa, jossa lyhyen aikavälin suorituskyky ennustaa täydellisesti pitkän aikavälin suorituskykyä, mutta se on suuri ongelma, jos tärkeät pitkän aikavälin tavoitteet, kuten suuren markkinaosuuden saavuttaminen, ovat ristiriidassa lyhyen aikavälin tavoitteiden, kuten neljännesvuosittaisten voittojen tai osinkojen kanssa.
tässä esitetyt perustelut eivät vastaa kysymykseen siitä, toteutuvatko tietokoneistamisen tuomat lahjukset koskaan, mutta ne pitävät avoimena mahdollisuutta, että ne voivat toteutua. Uudelleensuunnittelun haaste ” tehdä asiat oikein ”on vaikea, kun ei ole selvää, mitkä” oikeat ” asiat ovat. Jos tietokoneistaminen yksinkertaisesti korvaisi hyvin ymmärretyt tavat tehdä asioita organisaatioissa, olisi helppo tunnistaa, milloin tuottavuus payoffs voi tapahtua, ja toimia niiden saamiseksi. Itse asiassa tietokoneistaminen näyttää muuttavan koko tuotannon luonnetta monimutkaisilla tavoilla, jotka ovat samanlaisia kuin aikaisempien vallankumousten aikana, jolloin tuotanto siirtyi maalaisviljelystä ja kotiteollisuudesta kaupunkilaisiin tehtaisiin. Tässä tapauksessa ei olisi mikään yllätys, että emme voi helposti nähdä tietokoneiden käytön tuottavuushyötyjä tai sitä, miten ne saavutetaan. Tietokoneistaminen, jota pidetään yhteiskunnallisen muutoksen voimana, vaatii sitä, että siirrymme” vastausten ” löytämisestä tietokoneiden menestykselliseen soveltamiseen niiden sosiaalisen muutoksen mallien löytämiseen, joissa nämä vastaukset opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta.