Konsonanttiformantit
Äänteisillä konsonanteilla kuten nasaaleilla ja lateraaleilla on myös erityisiä vokaalimuotoja, joille on ominaista formanttien taajuudet. Ne eroavat vokaaleista siinä, että niiden tuotannossa ääniala ei ole yksi putki. Sivuhaara muodostuu, kun nenäkanava on yhdistetty suun suolikanavan kanssa, tai lateraalien tapauksessa, kun suullinen kanava itsessään on tukossa keskellä. Näiden sivuhaarojen vaikutuksesta formanttien suhteelliset amplitudit muuttuvat; on kuin yksi tai useampi mahdollinen päällekkäinen ilmanpaineen vaihtelu olisi vähentynyt, koska se oli jäänyt loukkuun sivulle muodostuneeseen onkaloon. Nasaalit ja lateraalit voidaankin täsmentää vokaalien tapaan formanttitaajuuksiensa perusteella. Näiden konsonanttien täydellisessä erittelyssä on kuitenkin annettava myös formanttien suhteelliset amplitudit, koska ne eivät ole täysin ennustettavissa.
muut äänteelliset konsonantit, kuten pysähdykset ja approksimantit (puolivokaalit), muistuttavat enemmän vokaaleja siinä mielessä, että niitä voidaan luonnehtia osittain niiden ääntövokaalien muotojen resonanssitaajuuksien—formanttien—perusteella. Ne eroavat vokaaleista siinä, että äänisen pysäytyksen aikana on hyvin vähän akustista energiaa, ja pysähdyksen ja koko puolivokaalin artikulaation vapautumisvaiheessa äänikanavien muodot muuttuvat verrattain nopeasti. Nämä siirtymäliikkeet voidaan määritellä akustisesti formanttitaajuuksien liikkeiden mukaan.
äänettömillä äänillä ei ole jaksollista aaltomuotoa, jolla olisi tarkoin määritelty perustaajuus. Kuitenkin, joitakin tuntemuksia piki mukana vaihtelut ilmanpaineen aiheuttama turbulentti ilmavirran, joka tapahtuu aikana äänetön fricative, tai vapautumisvaiheessa äänetön stop. Tämä johtuu siitä, että painevaihtelut ovat kaikkea muuta kuin satunnaisia. Ensimmäisen konsonantin aikana merissä näillä on taipumus olla korkeammalla keskitaajuudella ja siten korkeammalla sävelkorkeudella kuin ensimmäisen konsonantin ääntämisessä shessä. Myös aaltomuodon keskimääräisessä amplitudissa on eroa erilaisissa äänettömissä äänissä. Kaikilla äänettömillä äänillä on paljon vähemmän energiaa—eli pienempi amplitudi-kuin samalla vaivalla lausutuilla äänillä. Muut asiat ovat yhtä, fricatives in sin ja shin on enemmän amplitudi—eli ovat kovempia-kuin thin ja fin.
yhteenvetona voidaan todeta, että puheääniä määrittää melko hyvin yhdeksän akustista tekijää. Kolme ensimmäistä tekijää sisältävät kolmen ensimmäisen formantin frekvenssit; nämä vastaavat suurimmasta osasta puheen informaatiota. Nämä formanttitaajuudet määrittelevät vokaalit, nasaalit, lateraalit ja äänikonsonanttien siirtymäliikkeet. Neljännen ja korkeamman formantin esiintymistiheydet eivät eroa merkittävästi. Neljäs tekijä on kurkunpään pulssin perustaajuus—karkeasti sanottuna äänenkorkeus—ja viides, kurkunpään pulssin amplitudi—karkeasti sanottuna äänekkyys. Nämä kaksi viimeistä tekijää selittävät ylikansallisen informaation; esimerkiksi stressin ja intonaation vaihtelut. Ne erottavat myös äänelliset ja äänettömät äänet, sillä viimeksi mainituilla ei ole kurkunpään pulssin amplitudia. Äänettömien äänien korkeataajuisen sihinän keskitaajuus muodostaa kuudennen akustisen tekijän ja seitsemäs on näiden korkeataajuisten äänien Amplitudi. Nämä kaksi tekijää luonnehtivat äänettömien äänteiden suuria eroja. Tarkemmissa kuvauksissa olisi tarpeen täsmentää muutakin kuin kitkerien äänien kohinan keskitaajuus. Kahdeksas ja yhdeksäs tekijä sisältävät toisen ja kolmannen formantin amplitudit suhteessa ensimmäiseen formanttiin; formanttien amplitudit kokonaisuudessaan määräytyvät kurkunpään pulssin amplitudin mukaan. Viimeksi mainitut tekijät ovat vähiten tärkeitä, koska ne välittävät vain lisätietoa nasaaleista ja lateraaleista.