lepakot ovat hyvin sopeutuneet voimalentoon, ja nämä sopeutumat näkyvät luurangossa. Jotkin näistä sopeutumisista ovat analogisia kahden muun lentävän selkärankaisryhmän, pentosaurien ja lintujen, kanssa. Jos haluat syventyä tähän aiheeseen, tutustu uusiin näyttelyihimme selkärankaisten lennosta ja chiropteran lennosta.
lepakon luut ovat yleensä vaaleita ja hoikkia (mikä selittää osaltaan lepakoiden harvakseltaan levinnyttä kirjoa). Kuten linnuilla, lepakoilla on jonkin verran supistuneita luita; huomautus
 |
 |
alla olevassa kuvassa kyynärluu ja pohjeluu ovat lyhyettäja ohuita. Lepakoilla, kuten linnuilla, on myös fuusioituneet kalloluut lisävaloa varten.
useimpien lintujen ja lentoliskojen tapaan lepakoilla on köli thesternumissa eli rintalastassa, johon suuret lentolihakset kiinnittyvät. Varpuslinnut ja lentoliskot, joissa siipeä kannattavat käsivarren luut ja yksi sormi, lepakon siipikalvo eli patagium, tukevat käsivartta ja neljää korkeakasvuista sormea (tästä johtuu lepakoiden nimi Chiroptera eli ”käsisiipi”).Patagium ulottuu ympäri lepakon takajalkoihin ja häntään,jossa se muodostaa uropatagiumiksi kutsutun läpän, jota tukevat kalkareiksi kutsutut erikoiset jalkaluut. Sen lisäksi, että uropatagium auttaa lepakkoa lentämään ja ohjailemaan, sitä käytetään usein saaliin, esimerkiksi Siiven sisään, pyyhkäisemiseen lepakon suuhun lepakon lentäessä.
lepakon Siiven ensimmäinen numero(homologinen peukalolle) on pieni ja kynsimäinen, ja lepakot voivat käyttää sitä kiipeämään tai kävelemään maassa. Toisin kuin yleisesti luullaan, lepakot eivät ole avuttomia maassa tai vedessä, ja jotkin hyönteislajit ruokkivat maassa asuvia hyönteisiä yhtä paljon tai enemmän kuin ne syövät lennon aikana kuoriutuneita hyönteisiä.
Megachiroptera eli hedelmätarhat ja lentävät ketut suunnistavat pääasiassa sivusuunnassa, ja niillä on suuret, eteenpäin suuntautuneet silmät, jotka voivat nähdä hyvin hämärässä valossa,kuten yllä olevassa kuvassa olevan hedelmätarhan luurangossa näkyy.Mikrobateilla on pienemmät silmät (vaikkakaan ne eivät ole sokeita) ja ne navigoivat ”kaikuluotaimella” eli kaikuluotauksella tuottaen korkeaäänisiä pulsseja ja suunnistaen kuuntelemalla kaikuja. Niinpä mikrobateilla on usein suuria vuosia, jotka ovat uskomattoman herkkiä. Monilla mikrobateilla, kuten onedepadoilla vasemmalla, on myös suu ja nenäalueen ympärillä lentäviä kasvustoja, jotka antavat niille melko irvokkaan ulkonäön-niinpä eräitä lajeja kutsutaan ”lehtinokkalepakoiksi”, ”bulldogbateiksi”, ”kukkanaamalepakoiksi”, ”hevosenkenkälepakoiksi” ja niin edelleen.Nämä kasvaimet näyttävät toimivan ohjatessaan ja ohjatessaan ultraäänipulsseja, joita lepakko lähettää, jotta lepakko voi ”skannata” laajalta tai kapealta alueelta.
viimeisintä huippututkimusta lepakoiden kaikuluotaimista ja kaikuluotauksista saa vierailemalla bat Research Laboratoryssa, joka sijaitsee Indianapolisissa, Indianassa.
Bat skeleton image by Ben Waggoner.
