Konstantinus Suuren ediktin jälkeen vuonna 313 ja varsinkin Nikomedian kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 317, joka pystytettiin tuomioistuimeksi, jonka tarkoituksena oli määrätä Areiokselle ensimmäinen uskon tunnustus kirkonkirouksen uhalla, dogma on määritelty ”tosi uskon” normiksi reaktiona harhaoppisiin poikkeamiin.
myöhemmin Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa kirkon virallisesta opetuksesta ja sen auktoriteetin (piispa, kirkolliskokous) pyhittämistä opeista poikkeava oppi määriteltiin Raamatun ja perinteen perusteella harhaoppiseksi. Myöhemmin sellaiset kirjailijat kuin Augustinus Hipposlainen erottuivat joukosta, koska he vastustivat kiivaasti kristillisiä harhaoppeja ja muita ajatuksia, kuten Manikealaisuutta.
harhaoppi (lähes synonyymi heterodoksialle) saattaa olla tilaisuus luoda uusi ortodoksisuuden muoto. Toisen ja kolmannen vuosisadan heterodoksien kehityksen yhteydessä heterodoksi muuttuu kerettiläisyydeksi siitä hetkestä lähtien, kun se tuomitaan kirkolliskokouksen välityksellä.
ajan myötä ja alemmasta keskiajasta lähtien käsitys kerettiläisyydestä kristillisessä piirissä saa uusia merkityksiä heterodoksisten ryhmien ja liikkeiden lisääntyessä, ei vain tai pääasiassa opillisesti, vaan ennen kaikkea kurinpidollisesti. Roberto Grosseteste esitti 1300-luvulla keskiajan harhaopin määritelmän: ”Harhaoppi on opillinen väite, joka lähtee ihmisen valinnasta vastoin Pyhää Raamattua, avoimesti ilmaistuna ja sitkeästi ylläpidettynä”. Siksi on tärkeää muistaa, että harhaoppi keskiajalla mukana paitsi heterodoksi, mutta myös pertinacity.
vuonna 1656 paavi Aleksanteri VII määritteli gratia Divina-bullan välityksellä harhaoppisuuden ”Pyhän Raamatun, pyhien evankeliumien, perinteen ja magisteriumin opetusten vastaisten mielipiteiden, dogmien, ehdotusten tai ajatusten uskomukseksi, opettamiseksi tai puolustamiseksi”.
ensimmäisen inkvisition eli harhaoppisuuden torjumisesta syytetyn poikkeustuomioistuimen perusti paavi Gregorius IX (1231).
harhaoppia pidetään taipumuksena ja vaihtoehtona kieltää uskon perustotuudet dogmeissa kunnioittamatta perinteitä, magisteriumia ja Pyhää Raamattua, joihin nämä dogmit perustuvat.