hetki, jolloin tiesin hämähäkkifobiani riistäytyneen käsistä, oli se, kun kieltäydyin ystävän kutsusta Australiaan puhtaasti siksi, että pelkäsin joutuvani kosketuksiin valtavien hämähäkkieläinten kanssa.
olen aina inhonnut kammottavia ryömijöitä-lapsena yritin nukkua sängyn alla, jotta hämähäkit eivät putoaisi päälleni katosta.
en voi edes lohduttomasti katsoa kuvaa yhdestä. Jopa ”hämähäkki” – sanan kirjoittaminen saa minut kananlihalle.
ja minä en ole yksin. On arvioitu, että länsimaisissa yhteiskunnissa jopa 55 prosenttia naisista ja 18 prosenttia miehistä tuntee jonkinasteista araknofobiaa. Britanniassa se on yleisin fobia.
tutkijat arvelevat, että sillä voi olla evolutiivinen perusta — mahdollisesti myrkyllisten hämähäkkien välttäminen olisi ollut esi-isillemme hyödyllinen vaisto.
2000-luvulla olisi kuitenkin paljon hyödyllisempää, jos pelkäisin sipsejä.
silti jokainen kohtaamiseni kahdeksanjalkaisten kummajaisten kanssa on syöpynyt mieleeni. Kerran olin kylvyssä ja hämähäkki juoksi pitkin kylpyhuoneen hyllyä-huusin niin paljon, että se menetti laakerinsa ja putosi myös. Juoksin hysteerisesti ulos huoneesta alastomana.
POP OFF: On todennäköisempää, että sinut tappaa samppanjakorkki kuin myrkyllinen hämähäkki
toisen kerran sureva ystävä soitti minulle lohdutukseksi, kun silmäkulmastani näin suuren karvaisen otuksen varpaillaan lattian poikki. Pudotin puhelimen nyyhkyttävän ystäväni päälle ja päästin useita korvia halkivia kirkaisuja.
nytkin, 40 vuotta hämähäkkipelon kanssa elettyäni, joudun huutamaan, että nuori tyttäreni pelastaa minut lasin ja paperiarkin kanssa aina, kun näen pienenkin kammottavan ryömijän.
O takavuosina olen miettinyt itseni parantumista. Lontoon eläintarha tarjoaa ”friendly spider” – ohjelmaa, johon kuuluu ryhmähypnoosi, jonka tarkoituksena on turruttaa araknofobiaa. Mutta olen aina ollut liian peloissani ilmoittautuakseni.
niinpä päätin hakea apua neurolingvistisen ohjelmoinnin (NLP) asiantuntijalta David Shephardilta, joka väittää voivansa parantaa minkä tahansa fobian vain yhdestä kahteen tunnissa.
Lounais-Lontoon Performance Partnership-toimistoissa David, 49, käyttää NLP: tä, jonka hän selittää sarjana tekniikoita, joiden avulla voi ottaa aivoja hallintaansa irrationaalisten pelkojen hälventämiseksi.
pitkä vaalea mies, joka muistuttaa Frank Spenceriä, kiinnostui ensimmäisen kerran NLP: stä, kiistellystä terapiasta, joka keksittiin 70-luvulla, kun hän käytti sitä päästäkseen eroon mehiläisten ja ampiaisten kammostaan.
hän on niin vakuuttunut NLP: n menosta, että hän on päästänyt toimistoonsa Tarantulan, jota voin pitää juttutuokiomme jälkeen. Vain nukutuksessa, luulisin.
ensin hän analysoi pelkoani: pelkäänkö kuvaa vai aitoa asiaa? Entä jos hämähäkillä olisi piikkikorot tai hän tarjoaisi minulle kukkia? Hän nauraa, mutta panikoin jo puhuessani siitä.
siirrymme NLP: aikajanahoidon toiseen vaiheeseen.
David selittää, että tiedostamaton mieleni tietää tarkalleen, milloin fobiani alkoi. Hän aikoo esittää kysymyksiä, ja minun on vastattava ensimmäisenä mieleeni tulevilla asioilla, vaikka kuinka hölmöilisi. Sitten hän käskee minua sulkemaan silmäni ja kuvittelemaan aikajanan, joka kulkee menneisyydestäni tulevaisuuteen. Minun täytyy leijua sen aikajanan yläpuolella ja katsella itseäni. Milloin fobiani alkoi, kysyy David. Kohdussa! Minä möläytän.
Aaaargh! Nyt minun täytyy kuvitella itseni kolmikuukautisena sikiönä, joka koki sen ensimmäisen tapahtuman, joka aiheutti minulle hämähäkkifobian. Pelästyttikö hämähäkki äitini?
minulla ei ole aavistustakaan. Prosessi vaikuttaa minusta täysin naurettavalta.
” täytyy tajuta, ettei mitään pahaa tapahtunut. Ei se mitään. Ei ole mitään syytä tuntea oloaan kamalaksi, kuulen itseni sanovan. Uskoanko todella, vai sanonko, mitä luulen hänen haluavan kuulla? Vaikea sanoa.
” joten mitä tunnet sen sijaan?’Ei mitään’, sanon minä. Jatkan tästä. Sillä hetkellä tunnen vapautumista.
nyt minun täytyy leijua aikajanallani ja vapauttaa tunteeni hämähäkeistä matkan varrella. Mietin hämähäkkiä kylvyssä ja säälin sitä. Prosessi on kestänyt vain tunnin. Mutta täytyy myöntää, että sillä on ollut merkitystä.
Nanny McPhee-elokuvassa näyttelevän chileläisen ruusutarantulan Rosien on tuonut paikalle eläintieteilijä Mark Amey.
suuri osa pelostani hämähäkkejä kohtaan johtuu niiden arvaamattomuudesta, mutta Mark vakuuttaa, että Rosie ei tule tunkemaan kättäni. En kuitenkaan ole yhtä vakuuttunut, kun Mark purkaa myrkkypakkauksensa siltä varalta, että hän upottaa hampaansa minuun.
hermostuneena kurkistan ruutuun. Rosie on pörröinen ja harmahtavan ruskea, kuin hiiri. Jalat päättyvät siroihin mustiin kärkiin, jotka näyttävät balettipumpuilta. Hänen vartalonsa keskellä on pikkurilli-pronssi.
hämmästyksekseni tuntuu, että haluaisin silittää häntä. Lähestyn hermostuneella etusormella ja huomaan, että sen selässä oleva turkki on ohdakkeenpehmeä. Hän dippaa kevyesti läskipohjaansa,mutta ei muuten liiku. Toistaiseksi kaikki hyvin. Mutta sitten Mark nostaa hänet pöydälle. Hän alkaa edetä minun suuntaani. Käteni tärisevät, hiki valuu kasvoilleni ja taistelen ylivoimaista halua ottaa valtava loikka huoneesta.
pienen suostuttelun jälkeen annan hänen istua jalallani. Sitten hän poseeraa onnellisena paidallani. Vihdoinkin hän on minun käteni. Lempeä paino laskeutuu. Suljen silmäni tiukasti ja alan hyperventiloida.
’muista hengittää’, David sanoo. Avaan silmäni ja katson alas. Rosie kyyristyy kämmenelleni. Minä tein sen!
Kotona testaan itseäni puutarhahämähäkillä. Vastenmielisyys on poissa. En välitä siitä. En pidä niitä lemmikkeinä, mutta voimme sentään elää yhdessä. Ja jos joku vielä putoaa kylpyyni, teen parhaani pelastaakseni heidät — En huuda koko taloa.