Freud otti ensimmäisen kerran esille samastumisen (saksaksi ”Identifizierung”) vuonna 1897 vanhempiensa sairastumisen tai kuoleman yhteydessä ja vastauksen ” rangaista itseään hysteerisesti…samojen osavaltioiden kanssa, joita heillä on ollut. Tunnistus, joka tapahtuu tässä, on, kuten voimme nähdä, mitään muuta kuin ajattelutapa”. Kysymys otettiin jälleen psykoanalyyttisesti esille ”Ferenczin artikkelissa” Introjektio ja Transferenssi” vuodelta 1909″, mutta Freud teki käsitteen yksityiskohtaisimman ja intensiivisimmän tutkimuksensa vasta” on Narcissism ”(1914) ja” The Ego and the Id ” (1923) välisellä vuosikymmenellä.
Freud erotti kolme samastumisen päätyyppiä. ”Ensiksikin samastuminen on tunnesiteen alkuperäinen muoto esineeseen; toiseksi siitä tulee taantuvalla tavalla libidinaalisen objektin korvike-sidos…ja kolmanneksi, se voi syntyä uuden käsityksen yhteinen ominaisuus, joka on jaettu jonkun toisen henkilön”.
primaarinen identifikaatioedit
primaarinen identifikaatio on alkuperäinen ja primitiivinen tunneside johonkin tai johonkuhun ennen mitään suhdetta muihin henkilöihin tai esineisiin: ”yksilön ensimmäinen ja tärkein samaistuminen, samaistuminen isään omassa henkilökohtaisessa esihistoriassaan…vanhempien kanssa”. Tämä tarkoittaa sitä, että kun vauva syntyy, hän ei kykene tekemään eroa itsensä ja tärkeiden muiden välillä. Vauvalla on tunneside vanhempiinsa ja hän kokee vanhempansa osana itseään. ”Rinta on osa minua, minä olen rinta”.
tämän samastumisprosessin aikana lapset omaksuvat tiedostamattaan vanhempiensa ominaisuudet ja alkavat yhdistyä ja kopioida vanhempiensa käyttäytymistä. Freud huomautti, että samastuminen tulisi erottaa jäljittelystä, joka on vapaaehtoinen ja tietoinen teko. Tämän tunnesiteen prosessin ansiosta lapselle kehittyy super ego, jolla on yhtäläisyyksiä niiden moraaliarvojen ja suuntaviivojen kanssa, joiden mukaan vanhemmat elävät elämäänsä. Tämän prosessin myötä lapsista tulee paljon vanhempiensa kaltaisia, mikä helpottaa oppimista elämään siinä maailmassa ja kulttuurissa, johon he ovat syntyneet.
”yleisesti ottaen psykoanalyytikot myöntävät primaarisen samastumisen merkityksen ja keskeisyyden, vaikka…käsite vaihtelee ”kunkin tekijän ja hänen ajatustensa mukaan, ja sen merkitys on näin ollen kaikkea muuta kuin täsmällinen”(Etchegoyen 1985)”.
narsistinen (toissijainen) identifikaatioedit
narsistinen identifikaatio on esineen hylkäämisen tai menettämisen jälkeinen tunnistamisen muoto. Tämä menetyksen kokemus alkaa hyvin nuorena. Esimerkki: kuolleen omaisen vaatteiden tai korujen käyttäminen. Teoksessa ” suru ja melankolia ”Freud, joka oli” osoittanut samastumisen olevan objektin valinnan esivaihe”, esitti, että menetyksen kokemus panee liikkeelle regressiivisen prosessin, joka”auttoi vakiinnuttamaan Egon samastumisen hylättyyn objektiin”. Teoksessa ” The Ego and the Id ”hän jatkoi väittäen, että”tällaisella korvaamisella on suuri merkitys Egon muodon määrittämisessä ja että se antaa olennaisen panoksen niin kutsutun ’luonteen’rakentamisessa”.
Lacan kehitteli Imaginaariteoriassaan jälkimmäisen kohdan näkemyksekseen ”ego muodostuu ytimeensä vieraannuttavien samaistumisten sarjalla” – mikä on osa hänen vastustamistaan mitä tahansa käsitettä ”autonomisesta” ja konfliktittomasta egosta.
osittainen (toissijainen) tunnistusedit
osittainen tunnistus perustuu toisen henkilön erityisominaisuuden havaitsemiseen. Tämä ominaisuus tai ihanne esitetään usein ”johtajahahmossa”, johon samaistutaan. Esimerkiksi: nuori poika samaistuu vanhemman naapuripojan vahvoihin lihaksiin. Johtajaan samaistumisen lisäksi ihmiset samaistuvat toisiin, koska kokevat, että heillä on jotain yhteistä. Esimerkiksi: ryhmä ihmisiä, jotka pitävät samasta musiikista. Tällä mekanismilla on tärkeä rooli ryhmien muodostumisessa. Se edistää luonteen kehittymistä ja ego muodostuu samaistumalla ryhmään (ryhmänormeihin). Osittainen samastuminen edistää niiden ihmisten sosiaalista elämää, jotka pystyvät samastumaan toisiinsa tämän yhteisen siteen kautta, sen sijaan että pitäisivät jotakuta kilpailijana.
osittainen samastuminen ja empaattisuus
Freud jatkoi osoittamalla tien ”polku johtaa jäljitelmän kautta tapahtuvasta samastumisesta empatiaan, ts.sen mekanismin ymmärtämiseen, jonka avulla voimme omaksua minkä tahansa asenteen toista henkistä elämää kohtaan”. Otto Fenichel korostaisi edelleen, miten ” empatiatarkoituksessa tehdyillä kokeellisilla tunnistuksilla on perusosa normaaleissa objektisuhteissa. Niitä voidaan tutkia erityisesti analysoitaessa psykoanalyytikon toimintatapoja”. Objektisuhdeteoria korostaisi myöhemmin ”koetunnistuksen käyttöä potilaan kanssa istunnossa” osana kasvavaa tekniikkaa, jossa analysoidaan vastaversiosta.